Vajaa kymmenen vuotta sitten törmäsin ensimmäistä kertaa erityisherkkyyteen. Lukiessani aiheesta nyökyttelin niskani kipeäksi ja löysin monesta kohtaa itseni. Olin aika ajoin kokenut alemmuuden tunteita siitä, että väsyin helposti sosiaalisissa tilanteissa, en viihtynyt ihmismassojen keskellä, kuormituin herkästi ja koin tunteet ja ajatukset voimakkaina. Tuntui mukavalta saada tietää, että meitä herkkiksiä on muitakin. Opin myös entistä enemmän arvostamaan itsessäni erityisherkille tyypillisiä positiivisia piirteitä, kuten luovuutta, empaattisuutta ja intuitiivisuutta. Kolikolla oli kuitenkin myös kääntöpuoli.
Erityisherkkyydestä kirjoitetaan paljon kuormituksen ehkäisyn ja palautumisen näkökulmista. Molemmat aiheet ovat tärkeitä. Herkkänä sitä alkaa kuitenkin herkästi tarkastelemaan itseään ja elämäntilannettaan vähän liikaakin ja karsimaan siitä potentiaalisesti kuormittavia tekijöitä. Itsekin olen kirjoittanut aiheesta paljon. Viime aikoina olen kuitenkin havahtunut siihen, että elämää ei ole hyvä pumpuloida liikaa – siihen kuuluu olennaisena ja luonnollisena osana myös väsymys, stressi ja kuormitus.
Toki omaa kehoaan ja tunteitaan on tärkeä kuunnella, mutta itseään kohtaan ei kannata olla ylisuojeleva. Itse huomasin, että aloin ”erityisherkkyyspäissäni” välttelemään liikaakin esimerkiksi mahdollisesti kuormittavia tilanteita, stressasin niistä aivan turhaan jo etukäteen ja huomaamattani kavensin elämääni. Jos on pitkään kertonut itselleen tarinaa siitä, kuinka ei kestä kuormitusta ja stressiä, alkaa sitä helposti uskoa, ettei itsestään ole esimerkiksi vaativiin ja intensiivisiin työrutistuksiin tai ajoittaiseen kiihkeämpään elämänrytmiin. Väitän, että suurimmasta osasta meistä kuitenkin on.
Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole vähätellä kenenkään kokemuksia, vaan tarjota myös toisenlainen näkökulma erityisherkkyyteen. Nimittäin viime aikoina, kun olen jättänyt itseni kuormittumiselta varjelemisen hieman vähemmälle, olen löytänyt itsestäni paljon myös uusia voimavaroja ja nauttinut täyden elämän tunnusta. Herkät piirteeni eivät kuitenkaan ole kadonneet mihinkään ja tarvitsen elämääni edelleen myös tyhjää tilaa ja latautumisaikaa voidakseni hyvin. Enää en kuitenkaan elä elämääni erityisherkkänä, vaan omana ainutlaatuisena itsenäni ja juuri niin kuin haluan.
