Päädytkö toistuvasti toteuttamaan toisten pyyntöjä ja täyttämään heidän tarpeitaan vaikka olisit halunnut kieltäytyä ja sanoa päättäväisesti ei? Kieltäytyminen voi tuntua vaikealta, varsinkin jos sinulla on taipumusta miellyttämiseen, olet liian kiltti ja alistuvainen tai sinulle on muodostunut totutuksi tavaksi suostua toisten pyyntöihin.
Terveen jämäkkyyden harjoitteleminen opettaa kieltäytymisen taitoa ja auttaa johtamaan omaa elämää: Jämäkkyys, jota kutsutaan myös lujuudeksi, tukee sinulle tärkeitä arvoja ja merkityksellisyyttä elämässä. Jämäkkyyden harjoitteleminen edistää tietoista elämää ja tietoisuustaitoja.
Jämäkkyys tarkoittaa, että kerrot mielipiteesi, ajatuksesi ja tunteesi rehellisesti anteeksi pyytelemättä ja turhia selittelemättä. Jämäkkyys on suoruutta ja samalla kunnioittavaa käytöstä niin itseä kuin muita kohtaan. Jämäkkyys onkin todellisuudessa rehellisyyttä.
Jämäkkyys edistää omien arvojen ja tarpeiden toteutumista elämässä. Elämässä on monta osa-aluetta ja niihin saattaa liittyä eri arvoja ja vaikka auttaminen olisikin arvojesi mukaista – niin kuin meille useimmille – niin elämässäsi on myös muita arvoja, kuten päästä ajoissa nukkumaan tai lastesi luo. Eri tilanteissa kannattaa kysyä itseltä, mikä myötävaikuttaa omien arvojen toteutumista. Selkeytä siis omat arvosi ja tarpeesi.
Voi käydä myös niin, että koet syyllisyyttä, mikäli et teekään jotain tai kieltäydyt jostain. Tuntuu siltä, että pitäisi sittenkin suostua. Mikäli koet syyllisyyttä, arvioi tilannetta omien arvojesi pohjalta ja havainnoi tunteitasi. Mikäli tunne ei palvele omia arvojasi, ole tekemättä mitään tuon tunteen suhteen ja kanssa. Esimerkiksi, mikäli tarvitset lepoa, älä vastaa manipuloivan tai määräilevän henkilön yömyöhäiseen yhteydenottoon. Et voi olla päivystämässä koko ajan.
Opettele sanomaan ei. Yksinkertaisimmillaan voi sanoa: ”Minulle ei nyt sovi”, ”Ei kiitos”, ”En ole nyt kiinnostunut”, ”En suostu”, ”En voi nyt” tai ”Valitettavasti en pysty osallistumaan”. Aina ei myös tarvitse vastata heti, voit sanoa: ”Harkitsen asiaa”, ”Palaan tähän myöhemmin” tai ”Kysy ensi viikolla uudestaan”.
Kun olet onnistunut sanomaan ei, onnittele itseäsi: alat tunnistaa rajasi ja pitämään itsestäsi huolta, ja mikä tärkeintä: ei kukaan etkä sinä itse riko enää rajojasi.
Artikkelikuva Daria Obymaha on Pexels.
Tutustu työhöni täältä