Miten toisen kanssa voi saada aikaan hyvän yhteyden? – 9 asiaa, joihin voit vaikuttaa

Toisten kanssa vain jotenkin tuntuu, että on samalla aaltopituudella tai jokin käsittämätön yhteys syntyy. Tässä on listattuna 9 yhteyden syntymisen piirrettä, jotka voivat selittää henkistä siltaa. Yhteyden muodostumiseen – tai palauttamiseen voi myös itse vaikuttaa.

1. Avoin kommunikaatio

Sanat auttavat rakentamaan siltoja ihmisten välillä. Vaikka emme aina kykene sanoittamaan asioita niin tarkasti kuin haluaisimme sanat ovat kuitenkin kurotusyritys kohti toista ihmistä.

Se, että meillä on tahto koettaa puhua toiselle mahdollisimman avoimesti ja rehellisesti, auttaa rakentamaan yhteyttä toisen ihmisen kanssa.

2. Ymmärrys ja myötätunto

Ymmärrys auttaa luomaan yhteyden toiseen ihmiseen. Aina ei kuitenkaan ole helppo ymmärtää toista tai toisen toimintaa, vaikka kuinka yrittäisi. Silloin myötätunto auttaa: myötätunto on avoimuutta tukea toise  ihmisen kokemusmaailmaa silloinkin, kun mieli ei pysty ymmärtämään.

Myötätunto on ihmisyyden kunnioittamista mielen vajavuuden yli. Näin yhteys ihmisyyden tasolla toteutuu.

3. Luottamus

Ilman luottamusta ei ole yhteyttä – eikä ilman yhteyttä ole luottamusta. Nämä kaksi siis kulkevat käsi kädessä.

Luottamus on paitsi sitä, että tietää toisen pitävän salaisuudet ja lupaukset, mutta myös sitä, että molemmat tuovat suhteeseen saman verran.

Psykologi Joni Martikainen sanoi jotenkin niin, että mikäli suhde ei syvene samantahtisesti, suhde ei tule luultavasti jatkumaan. Toisin sanoen jos toinen jakaa jotain henkilökohtaista, syvää, herkkää ja haavoittuvaista, toinen voi osoittaa luottamusta jakamalla itsestään jotain samalla tasolla. Näin yhteys syvenee.

4. Yhteiset arvot ja tavoitteet

Usein jos jakaa samankaltaiset arvot tai tavoitteet, syntyy yhteys samojen päämäärien tai toimintatapojen kautta. Usein puhutaan esimerkiksi tiimi- tai yhteishengestä.

5. Kunnioitus

Kunnioituksen kautta syntyy yhteys, jossa toista ihmistä arvostetaan uniikkina yksilönä.

Kunnioitus ikään kuin kurottaa kohti toista ihmistä arvostamalla hänen mielipiteitään, arvojaan, taustaansa, rajojaan tai vaikka henkilökohtaista tilaansa. Kunnioitus luo turvan tunteen toiselle ihmiselle.

6. Tunneturvallisuus

Tunneturvallinen ilmapiiri luo maaperän yhteydelle. Ei tarvitse olla samaa mieltä tai uskoa samoihin sanoihin, ja silti voi ilmaista itseään ilman, että tarvitsee pelätä toisen arvostelua, hyökkäämistä, vähättelyä tai muuta tunnelatautunutta reaktiota.

7. Tunneilmausten näyttäminen ja jakaminen

Hyvän yhteyden suhteessa uskalletaan näyttää tunteita.

Kahlil Gibran on sanonut: ”Voit unohtaa sen, jonka kanssa olet nauranut mutta et koskaan sitä, jonka kanssa olet itkenyt.”

Usein tunneyhteys, jossa koetaan samankaltaisia tunteita samanaikaisesti, saa aikaan tunnetta yhteydestä ja ymmärryksestä.

8. Keho- tai sydänyhteys

Ehkä tiedät tunteen, kun olet toisen kanssa samalla ”aallonpituudella” tai ”taajuudella”? Joku ihminen tuntuu valtavan tutulta alusta alkaen? Välillänne on luultavasti vahva sydänkoherenssi tai synkronia.

Intuitiotutkija Asta Raami kirjoittaa kirjassaan Älykäs intuitio, että un sydän on koherentissa tilassa, veren kierrättämä rauta muodostaa ihmisen ympärille kentän, joka voi olla aistittavissa jopa kolmen metrin päähän. Kenttä vaikuttaa myös toisiin ihmisiin ja eläimiin, vaikka muuta kontaktia ei olisi.

Psykologian maisteri Anu Karvonen on tutkinut väitöskirjassaan puolisoiden välistä synkroniaa, samantahtisuutta, terapiatilanteessa. Tutkimuksessa mitattiin sympaattisen hermoston toimintaa, joka on tahdosta riippumatonta. Tutkimuksessa kävi ilmi, että terapiaan tulevilla pareilla synkronia oli alhainen. Monen parin synkronia lisääntyi terapian kuluessa. Joidenkin parien synkronia laski – näissä istunnoissa puhuttiin jopa eron mahdollisuudesta.

9. Aito kiinnostus

Kun kahdella ihmisellä on aito kiinnostus toisiaan ja toistensa asioita kohtaan, he rakentavat yhteyssillan toistensa luo.

Ihmiset, jotka ovat kiinnostuneita toistensa ajatuksista, tunteista ja kokemuksista, muodostavat vahvemman yhteyden.

Kiinnostusta voi osoittaa esimerkiksi kysymällä ja kuuntelemalla.

 

Vahvista yhteyttä toisen ihmisen kanssa Syvemmin-keskustelukorttien avulla.

Tutustu kortteihin:

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image