Piippaus, kilahdus, hälytys. Vähän väliä uusi elektroninen muistutus siitä, että on oltava saatavilla ja ajan tasalla. Kaikkea tapahtuu koko ajan ja sosiaalinen media vaatii käyttäjäänsä katsomaan vielä tämän ja tuon. Informaation tulva on valtava ja asiat tapahtuvat nopealla sykkeellä. Kaikki on saatavillamme vain muutaman klikkauksen päässä.
Mikä enää riittää tuomaan meille uusia kokemuksia ja olemaan tarpeeksi kiinnostavaa kiinnittääkseen huomiomme? Mikä saisi virikkeisiin tottuneen lapsen pysymään kiinnostuneena, jotta lapsen ei tarvitsisi kokea tylsyyttä, eikä aikuisen kuunnella valitusta siitä, ettei ole mitään tekemistä?
Mitä jos kyse ei olisikaan siitä, mitä uutta keksii ja kuinka saada aikaan edellistä hienompi ja upeampi kokemus? Mitä jos kyse olisikin siitä, että palaa perusasioiden äärelle?
“Kaikkia sitä näkee ku vanhaksi elää”, tokaisin kaksivuotiaana, kun katselin metsässä valtavaa puolukkamäärää, enkä ilmeisesti tiennyt mistä ensiksi malttaisin poimia. Lapsuuskotini lähellä oli metsä, josta syksyisin poimimme äidin kanssa puolukoita. Me lapset keräsimme niitä pikku astioihin, jotka kävimme sitten tyhjentämässä äidin isompaan marjaämpäriin. Välillä jätimme poiminta-astiamme mättäälle, kun huomasimme kaatuneen puunrungon – mikä mahtava kiipeily- ja tasapainoilupaikka! Joskus puunrunko oli hevonen, jolla ratsastimme pitkin metsiä, joskus se taisi olla laiva, mitä milloinkin.
Myös kannolta toiselle hyppely oli hauska leikki. Ja evästauko kruunasi marjaretket. Vaikka olimme niin lähellä, että metsän laidalta näki kodin, otimme silti toisinaan eväät mukaan. Mehu maistui metsässä puolukanpoiminnan ja leikkien lomassa. Tämänkaltaiset muistot lapsuudestani ovat olleet kaikkein mieleenpainuvimpia, eikä esimerkiksi se kuinka hienoja leluja olen saanut.
Tietysti nykyajan kasvuympäristöt ovat erilaisia verraten omaani. Mutta voisiko olla niin, että tietyt asiat meissä ihmisissä eivät muutu? Ihmisen perustarpeet säilyvät samana ajan muuttuessa. Samoin säilyy se miten hyvää raitis ulkoilma ja luontoympäristö tekevät ihmisen kehitykselle, mielelle ja aivoille.
Voit aloittaa pienestä. Luonnossa ei tarvitse viettää heti tuntikausia. Tässä 3 helppoa ja kivaa vinkkiä toteutettaviksi yhdessä lapsen kanssa. Suosittelen myös ottamaan joskus pienet eväät mukaan ja nauttimaan ne retkellä mukavassa paikassa.
1. Tutkikaa metsässä tai lähipuistossa millaisia lehtiä löydätte. Minkä muotoisia lehdet ovat? Ovatko ne isoja vai pieniä?
2. Huomaatteko joitakin eläimiä? Miten eläin liikkuu? Minkä värinen se on? Näettekö esimerkiksi oravan kiipeilemässä puunrukoa pitkin?
3. Etsikää rannalta kiviä. Millaisia kiviä löydätte? Ovatko ne sileitä vai rosoisia? Minkä värisiä kivet ovat? Halutessanne voitte kerätä muutamia kiviä vietäväksi kotiin koristeeksi lasipurkkiin.
Se, että olen lapsena kokenut mielekkäitä luontohetkiä, on auttanut minua selviämään elämäni eri vaiheissa. Totuin lapsena siihen, että luonto (itselleni erityisesti metsä) on paikka, jossa voi vapaasti leikkiä, hassutella, olla mitä vain ja keksiä uutta. Elämäni varrella olen usein palannut luonnon äärelle. Se on edelleen paikka, jossa voi tuntea mitä tuntee ja olla mitä on, paikka, jossa voi rauhoittua ja latautua. Paikka, jossa ei tarvitse ajatella kuinka tehokas on ja mitä on suoritettava seuraavaksi. Luonto on paikka, jossa voi vain olla. Ja sitä ihmisen aivot ja mieli kaipaavat tässä ajassa ehkä enemmän kuin koskaan vastapainona hektiselle elämälle ja nopeille ärsykkeille.
Lisää luontoon liittyviä tehtäviä uutuuskirjassani Minun luontoseikkailuni. Kirjan tehtävät ohjaavat lasta tutustumaan luontoon mielekkäällä ja innostavalla tavalla.
