Olemme murun kanssa puhuneet usein siitä, kuinka harva tietää piirteistämme. Murulle sanotaan vähän väliä “ai sulla on ADHD, et vaikuta yhtään siltä.” Ja suurin osa minun kavereista, tutuista ja lähipiiristä taisi kuulla erityisherkkyydestäni luettuaan sen ensimmäisestä kirjoituksestani.
Jos kysyisin vaikka minun opiskelukavereiltani, että olenko heistä vaikuttanut erityisherkältä -vastaus aika varmasti olisi, että en.
Mistä tämä johtuu? Miksi herkkyyttä, ominaisia synnynnäisiä piirteitä piilotellaan ja miksi niistä ei haluta puhua? Tässä meidän ajatuksia aiheesta:
Erilaisten piirteiden huomaaminen ja tiedostaminen ottaa oman aikansa
Hyväksyin ja opin tiedostamaan herkkyyden itsessäni vasta aikuisena. Ennen sitä sille ei ollut turvallista tilaa. Siihen asti olin pitänyt itseäni vähän outona ja jostain syystä vaan erilaisena. Ajattelin, että lapsuuden kokemukset ovat tehneet minusta tällaisen ja vaan puskin sekä suoritin ollakseni enemmän samankaltainen kuin muut. Olin rakentanut itselleni vahvan suojakuoren ja tunsin ja oikeastaan tunnen edelleen, ettei minua ole todella tuntenut kokonaan, kuin muutama ihminen koko elämäni aikana. Sitten väsyin tähän kaikkeen ja lopetin. Aloin keventämään panssareitani. Tapasin samankaltaisia, törmäsin erityisherkkyydestä kertoviin teksteihin ja vihdoin ymmärsin. Muru taas sai diagnoosin teini ikäisenä ja haasteille löytyi selitys. Ei tarvinnut pinnistellä tai peitellä jatkuvasti. Oireet ja tunteet tasaantuivat ja elämä helpottui.
Kukaan ei halua leimaa
Kun asialle annetaan nimi tulee mukana usein myös leima. Leiman myötä tulee ennakkokäsitykset ja tuomitseminen. Ja varsinkin ennen omaa sisäistä hyväksyntää nuo leimat voi tehdä pahaakin jälkeä. Piilottelu on siis tapa suojautua. En ole yhtä kuin erityisherkkyys, mutta herkkyys on osa minua ja minun herkkyyteni on ainutlaatuinen. Samoin kumppanini ADHD. Synnynnäisten ominaisuuksien tiedostaminen ja hyväksyminen on äärimmäisen helpottavaa. Tiedostamisen myötä itseensä tutustuminen, ymmärtäminen ja elämä yhteydessä muihin, niin vapaalla kuin työelämässä on ollut paljon helpompaa ja antoisampaa -meillä molemmilla.
Aina ei jaksa selitellä itseään
Ja arvaa mitä, ei tarvitse! Piirteet ilmenevät kaikilla uniikisti, niin erityisherkkyydessä, kuin ADHD:ssakin, vaikka yhdistäviä tekijöitä löytyykin. Herkkä voi siis olla sosiaalinen, vahva, rohkea ja aikaansaava, eikä nämä poista herkkyyttä. ADHD:n omaava ihminen ei aina ole ylivilkas tai arvaamaton, joka ei malta pysyä paikoillaan tai kuunnella.
Monesti piirteet ei näy ulospäin muille ihmisille välttämättä mitenkään, mutta ne tuntuvat ja ilmenevät ihmisen sisäisessä kokemuksessa päässä, sydämessä ja koko kehossa. Piirteiden ilmeneminen vaihtelee myös eri tilanteissa ja eri ihmisten kanssa eritavalla päivästä ja hetkestä riippuen.
Huomioi myös se, että hyvin harva ihminen viettää kanssasi niin paljon aikaa, että näkisi ja tuntisi sinut monipuolisesti erilaisissa tilanteessa. Oikeastaan
vaan ne lähimmät. Muista, että sinä tunnet parhaiten itsesi. Muiden tulkinta sinusta perustuu aina heidän omiin kokemuksiin.
Olen itse kokenut, että olen “epätyypillinen erityisherkkä” elämyshakuisuuden, muiden ominaisuuksien ja omien kokemuksieni vuoksi, jotka tietysti ovat vaikuttaneet siihen kuka olen tänä päivänä. Erityisherkistä noin 70% on introverttejä ja loput 30% extroverttejä.
Murulla taas piirteet ovat sellaisia ja oireet ovat niin hyvin hallinnassa, että hänet pitää todella tuntea ja viettää hänen kanssaan enemmän aikaa, että ADHD kirjon piirteitä oppii huomaamaan.
Jakaminen lisää ymmärrystä
Koemme kuitenkin, että erityisherkkyys ja ADHD ovat niin iso osa sitä mitä me olemme, että lopulta on parempi, että ne tiedostetaan ja jaetaan. Se lisää ymmärrystä, joka taas lisää parhaassa tapauksessa hyväksyntää, niin parisuhteessa, lähipiirissä, kuin isommassakin kuvassa.
Mikään piirre tai ominaisuus ei tee toisesta ihmisestä huonompaa tai parempaa. Itsetuntemus on mielestäni hyvän ja oman näköisen elämän perusta. Itseensä tutustuminen on kokoelämän herkkä prosessi ja matkan aikana erilaiset kanssa kulkijat tuovat siihen oman osansa. Joku toinen voi saada oivalluksia omaan elämäänsä sillä, että toinen jakaa palan omastaan.
Olen pohtinut, että ehkä juuri tarve tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi sellaisena kuin todella on, kuljettaa kaksi samankaltaista toistensa luo.
Mitä mieltä olet?
Oletko sinä peitellyt osaa itsestäsi, koska et ole kokenut olevasi hyväksytty?
