Onko sinunkin herkkyyttäsi ihmetelty tai vähätelty? – 5 helpottavaa faktaa erityisherkkyydestä

Todella moni erityisherkkä on saanut osakseen ihmettelyä, vähättelyä ja arvostelua. He ovat saaneet muun muassa kuulla olevansa ylidramaattisia, yliherkkiä, epäsosiaalisia, outoja, laiskoja, joustamattomia, nirsoja, turhantarkkoja, liian tunteellisia, ja niin edelleen. Moni on saanut kuulla myös lääkäriltään tai terapeutiltaan ettei sellaista ominaisuutta ole olemassakaan.

Erityisherkkyyttä on tutkittu jo 90-luvulta saakka ja psykologisen tutkimuksen sekä aivokuvantamismenetelmien avulla siitä tiedetään jo paljon. Vakuuttavaa on sekin, että ominaisuus ei koske vain meitä ihmisiä, vaan se on löydetty myös yli sadalta eläinlajilta ja sitä esiintyy ihmisten ja eläinten keskuudessa samassa laajuudessa; noin 20% populaatiosta on erityisherkkiä. Keräsin tähän artikkeliin tutkitusti todistettuja faktoja erityisherkkyydestä, jotta jokainen herkkä ja erityisherkän läheinen saisi lisää ymmärrystä ja voisi suhtautua asiaan luontevana osana ihmisen persoonallisuutta. 

Fakta 1: Herkkyys on periytyvä ja luonnollinen temperamenttipiirre. Se ei ole häiriö, neuroottisuutta tai vika, vaikka monet terveydenhuollon ammattilaisetkin saattavat sekoittaa sen mm. autismin kirjoon ja muihin neuropsykiatrisiin häiriöihin.

Fakta 2: Erityisherkkiä on monenlaisia ja eri ihmisillä korostuvat eri herkkyyden piirteet. Erityisherkkiä kuitenkin yhdistävät seuraavat neljä ominaisuutta:  kuormittumisalttius, aistiärsykkeiden ja aistitiedon syvällinen prosessointi, tunne-elämän voimakkuus ja empatia, sekä tarkka havainnointikyky.

Fakta 3: Erityisherkkyys on ja pysyy eikä siitä pääse tai tarvitse päästä eroon. Pyrkimys muuttaa omia luontaisia reagointitapoja tuottaa harvoin hyvää tulosta. Se saattaa päinvastoin vain lisätä riittämättömyyden tunteita. Herkkä kuitenkin hyötyy erityisen paljon tunteiden käsittelyn taidoista, itsetuntemuksesta ja stressinhallintakeinoista. 

Fakta 4: Herkkyys ympäristön vaikutukselle toimii erityisherkillä myös voimakkaan positiivisesti. 
Erityisherkät hyötyvät muita enemmän myönteisistä kokemuksista, ympäristöistä, kannustuksesta ja itsensä johtamisen taidoista. Toisin sanoen, kun herkkä ihminen saa oikeanlaista tukea, hänellä on loistavat edellytykset voida hyvin ja menestyä elämässään.

Fakta 5: Erityisherkkä ihminen ei ole synnynnäisesti arka, ujo tai epäsosiaalinen. Herkkyyteen kuuluu täysin luonnollinen taipumus tarkkailla tilanteita ja puntaroida asioita. Se, että herkkä on useimmiten harkitseva ja tarvitsee aikaa ei tarkoita mitään muuta kuin sitä, että hän haluaa varmistua, että asia on hänen ja kenties muittenkin kannalta järkevä, ja ettei se aiheuta hänelle liiallista ylivirittymistä. Kaikki herkät eivät myöskään ole vetäytyviä ja introvertteja, vaan herkkien joukossa on myös hyvin elämyshakuisia ja ulospäinsuuntautuneita ihmisiä. 

Erityisherkkyyteen tulisi suhtautua täysin luonnollisena ominaisuutena. Se on osa normaalia temperamenttien ja persoonallisuuksien kirjoa.

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image