Entä jos kyse ei olekaan työtaakasta vaan tunnetaakasta? – Näin ymmärrät paremmin oman jaksamisen rajoja

Moni meistä kokee työstä kuormitusta, joka tuntuu taakkana harteilla, mörköinä mielessä ja painajaisina unissa. On kuitenkin yksi tärkeä kysymys, joka voi auttaa sinut jumitilasta eteenpäin – tilanteen ratkaisuun.

Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, kumpi kuormittaa sinua enemmän: työn määrä vai tunteet? Jos kokee painetta työstä, äkkiseltään tulee vastattua, että työn määrä on syyllinen, mutta jos tutkailee asiaa syvällisemmin, suurin kuormitus voikin johtua tunteista.

Puhtaimmillaan työtaakka johtuu työn määrästä: siitä, että tekemätöntä työtä on enemmän kuin siihen käytettävää aikaa.

Tunteet taas voivat liittyä työmäärään, mutta ne voivat liittyä myös muihin asioihin – ja silti ne tuovat kuormaa lisää. Tunnetaakka voi johtua yhtä monesta asiasta kuin ihmiselämässä on tapahtumia. Se voi johtua lapsuuden kokemuksista, traumoista, mikrotraumoista, tunnelukoista, väsymyksestä, hormoneista, päänsärystä, pimeydestä, ihmissuhteista, identiteettikriisistä, lapsen tai puolison kiukuttelusta, työtehtävien jännittämisestä, työkaverin triggeröivästä vaikutuksesta, voimakkaasta aistimisesta (esim. erityisherkkyydestä), työidentiteettihäpeästä, tuntemattomien työtehtävien pelosta, epävarmuudesta omaan tiedolliseen  tai taidolliseen kykyyn… 

Voisin jatkaa listaa loputtomiin, koska joka päivä meissä herää valtava määrä tunteita suhteessa menneisyyteen, nykyisyyteen ja tulevaisuuteen. Kun sitten ajattelemme, että olemme tuntevia ihmisiä, joilla epämiellyttävät tunteet kulkevat taakkana hartioilla ja sydämessä, voimme huomata, että tunteet todella väsyttävät, uuvuttavat ja myös vaikuttavat tekemisen tehoon. Näin tunnetaakka saattaa alkaa vaikuttaa myös työtaakkaan: Mitä voimakkaampi tunnetaakka on, sitä enemmän se vaikuttaa työtaakkaan ja siihen, saammeko työt hoidettua samalla teholla kuin päivänä, jolloin on hyvä olo. Ja haluan tässä kohtaa huomauttaa, että tunnetaakka ei vaikuta siksi työtaakkaan, että jotain olisi tullut tehtyä väärin vaan siksi, että olemme ihmisiä, joihin tunteet vaikuttavat – halusimmepa tai emme.

Aina kun työtaakkaa on paljon, se ei johdu työn määrästä vaan siitä, että olemme tuntevia ihmisiä: eli siitä, miltä työn tekeminen tai töissä oleminen meistä tuntuu. Jos aina vain osoittelemme sormellamme pahaa työelämää, joka tuottaa meille työtaakkaa, josta emme selviä, emme pääse taakan kanssa eteenpäin – tai siitä eroon. Kenenkään ei nimittäin kuuluisi kantaa kohtuutonta taakka harteillaan – ei työtaakkaa eikä tunnetaakkaa.

Tunnetaakkaan voi onneksi vaikuttaa, ja parhaimmillaan se vaikuttaa myös työtaakkaan. Tunnetaakkaan vaikuttamisen ensimmäinen steppi on uskallus katsoa itseen päin: 

  • Mitkä ovat ne tunteet, joita tilanteessa/hetkessä/päivässä on? Pysyykö perustunne vai vaihtuuko se päivän aikana?
  • Mitä tunnen, kun ajattelen päivää etukäteen: millaisia tunteita pelkkä ajattelu herättää? (Minä tunnistan itsessäni “maanantaikauhun”, joka tulee siitä, kun ajattelen kaikkia viikon työtehtäviä ja työlistaa maanantaina. Silloin minusta tuntuu, etten selviä siitä. Kun sitten ryhdyn hommiin, huomaan, että kauhu oli turha, koska hommat hoituikin vallan hyvin – kun ei koko ajan pelännyt, ettei selviä.) 
  • Mistä tunne on peräisin? Liittyykö se johonkin ihmiseen, tilanteeseen tai vähäisiin voimavaroihin (esim. uni, ruoka tai muut tarpeet)?
  • Millaisissa tilanteissa olen aiemmin tuntenut tunnetta?
  • Onko kyseessä tunne, jota olen yrittänyt kaikin keinoin vältellä, koska se on niin kipeä?
  • Olenko huomannut, että tuo sama tunne on joskus mennyt ohi ja olen selvinnyt siitä hyvin?
  • Onko tunteen alla jokin toinen herkkä tunne, jota “maskitunne” yrittää suojata?

Tunnetaakkaa voi helpottaa opettelemalla tutustumaan omiin tunteisiin. Parhaassa tapauksessa se helpottaa myös työtaakkaa. On helpottavaa, jos on tunne, että voi vaikuttaa oman taakankokemukseen. On helpottavaa, jos ei tarvitse olla uhri, joka ei voi tehdä tilanteessa mitään.

Tiedämme, että joskus kohtuuton työmäärä saa harteillemme tunnetaakan. Mutta on muistettava, että aina se ei mene niin päin. Joskus myös tunnetaakka saa aikaan työtaakan kertymisen. 

Ja on hyvä erotella nämä kaksi toisistaan. Itsemme vuoksi.

Kun vahvistat tunnehteyttä itseesi ja tunnetaitojasi, sinun on helpompi jäsennellä, mikä painaa eniten ja miksi. Jos kaipaat parempaa yhteyttä itseesi ja tunteisiisi sekä sisäistä järjestystä, tutustu Hetki itselle -äänipalveluun, joka sisältää yli 100 meditaatiota alle lounaan hinnalla kuukaudessa! Muista ravita itseäsi myös sisäisesti <3 Lue lisää TÄSTÄ.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image