Kohtaamattomat tunteet painavat sisintä ja pitävät sinut kiinni menneessä – 4 harjoitusta tunnetaakasta vapautumiseen

Tunteet saavat alkunsa sisäisestä kokemuksestamme. Tunne-energia on aaltojen kaltaista ja se on tarkoitettu virtaamaan lävitsemme. Toisinaan elämässä kuitenkin tapahtuu jotain sellaista, joka saa sisäiset mannerlaattamme järisemään ja aallokon kasvamaan kohtuuttoman suureksi. Silloin ainut keino selviytyä on paeta uhkaavaa tunnemyrskyä keinolla millä hyvänsä. Tämä tapahtuu usein tiedostamatta.

Saatamme turruttaa kaikki tunteemme tai keskittyä pitämään itsemme mahdollisimman kiireisenä ja siten turvallisen etäisyyden päässä tunnetsunamista. Jossain syvällä sisimmässämme tunnemme kuitenkin sen painon. Kun ympärillä on hiljaista, meri kohisee rauhattomasti sisällämme.

On vaikea löytää tyyntä omasta sisimmästä, jos vanhat myrskyt riehuvat yhä ulapalla. Siksi ainut keino vapautua sisäisen tunneaallokon paineesta on kohdata se pikkuhiljaa, kastaa varpaansa veteen yksi kerrallaan ja tulla välissä rannalle kuivattelemaan.

Joskus tuolle merimatkalle tarvitaan myös sisäiset myrskyt tuntevaa opasta, osaavaa terapeuttia, joka johdattaa sinut vanhojen tunnevirtausten äärelle turvallisesti. On myös paljon keinoja, joita voit itse kokeilla tunnetyöskentelyn tukena. Yksi niistä on kirjoittaminen, jonka avulla on mahdollista päästä käsiksi kipeisiin tunnekokemuksiin ja purkaa sisälle kertynyttä vanhaa painolastia.

Seuraavien harjoitusten avulla voit pysähtyä tutkailemaan omien tunneaallokojesi virtaa. Muistathan olla armollinen itsellesi. Jos jokin harjoitus ei tunnu hyvältä tai nostaa liian voimakkaita asioita pintaan, jätä se suosiolla kesken. Sen hetki voi tulla myöhemmin.

1. Kysy itseltäsi mitä kuuluu
Ota mukava asento. Sulje hetkeksi silmäsi ja hengitä 10 kertaa hitaasti sisään ja ulos. Sen jälkeen kysy itseltäsi: Mitä minulle kuuluu? Miten mieleni, kehoni, sydämeni ja sieluni voivat? Mitä minulle todella kuuluu? Kirjoita vastauksesi rehellisesti.

2. Anna valoa varjoillesi
Mitä toivoisit, että toiset ihmiset tietäisivät sinusta? Mitä asiaa, tunnetta tai kokemusta et haluaisi kantaa enää yksin? Kirjoita taakkasi paperille ja pysähdy hetkeksi tarkastelemaan sitä. Onko jokin osa siitä tullut tiensä päähän?

3. Kevennä taakkaasi
Oletko sinä kantanut elämässäsi jonkun toisen taakkaa? Tunnetko kantavasi sitä edelleen? Miltä se tuntuu? Kirjoita kirje ihmiselle, jonka taakkaa kannat, ja kerro tunteistasi. Sinun ei koskaan tarvitse lähettää kirjettä. Jo pelkästään kirjoittaminen voi saada olosi kevenemään.

4. Tunnista selviytyjä sinussa
Mene ulos – oikeasti tai mielikuvissa – ja etsi suuri puu. Tarkastele puuta. Kuvittele, millaisia myrskyjä se on kohdannut. Mistä kaikesta puu on selviytynyt? Mistä kaikesta sinä olet selviytynyt? Mikä yhdistää sinua ja puuta? Kirjoita ajatuksiasi ylös runona tai virtaavana tekstinä.

Nämä ja lisää lempeitä kirjoitusharjoituksia löydät Sielun sopukoita -kirjoituskorteista.

 

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image