”En minä mitään tarvitse.”
”Ei minun takiani kannata!”
“Kyllä minä pärjään itse!”
Tunnistatko moiset fraasit? Käytätkö niitä itsekin? Usein taustalla on uskomus, että en ole hyvien asioiden arvoinen.
Arvottomuuden tunne saa aikaan sen, että ihminen ei uskalla ottaa vastaan vaan kieltäytyy elämän tarjoamasta runsaudesta: ”En minä mitään tarvitse.”
Jos ihminen lisäksi valitsee uhrin roolin, hän kieltäytymisen jälkeen valittaa, miksei elämässä ole mitään hyvää. Näin runsauden virta on helppo tukkia.
Usein meillä on uskomuksia, millaisin ehdoin voimme ansaita ja ottaa vastaan.
Uskomukset voivat määritellä esimerkiksi
– kuinka paljon pitää tehdä töitä, jotta voi ansaita tietyn summan
– kuinka paljon pitää tehdä töitä, jotta on ansainnut lomansa tai vapaapäivänsä
– kuinka paljon pitää antaa muille, jotta voi antaa itselleen
– kuinka paljon pitää kärsiä, jotta saa nauttia.
Usein ehdot ovat tiukkoja: ihmisellä on käsitys, minkä pitää riittää ja kuinka ankaraa elämän kuuluu olla. Moni pitää helppoa ja kevyttä elämää jotenkin vääränlaisena.
Joillakin taas omat tarpeet menevät aina etusijalle: ”Minä olen kyllä ansainnut kaiken hyvän, mutta muut eivät.”
Tarkastele, millaisia ehtoja olet asettanut niin antamiselle kuin vastaanottamisellekin.
Voisiko hyvän ansaitseminen olla helpompaa kuin olet kuvitellut?
Millainen on mielessäsi energian virta, joka sinun pitää antaa, jotta voi ottaa vastaan sen, mitä tarvitset?
Uskaltaisitko antaa luottaen, että saat takaisin sen mitä tarvitsetkin?
