Onko elämänkokemuksistasi tullut sinulle taakka? – 6 keinoa keventää painolastia

Marju Pakkanen on kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista kiinnostunut henkilöstöasiantuntija ja runoilija. Marjun polku on kulkenut vakavan sairastumisen ja uupumisen kautta henkiseen heräämiseen ja kohti sydänpolkua. Hän on tuleva LCAF Certified Coach® -valmentaja ja Solar Fusion Treatment -energiahoitaja. Löydät Marjun somesta: @valonkosketuksessa | @valopunos.

Meillä kaikilla on omat varjomme, taakka, jota kuljetamme mukanamme elämänvarrelta kertyneistä kokemuksista. Jokainen meistä haluaisi nähdä itsensä mahdollisimman hyvässä valossa, sillä omien huonojen puolien kohtaaminen voi pelottaa ja tuottaa häpeää.

Voi olla helpompi syyttää muita, kieltäytyä näkemästä, että ihmiset toimivat meille peileinä. Varjomme kuitenkin muistuttavat olemassaolostaan esimeriksi silloin, kun jokin pieneltä tuntuva tapahtuma laukaisee meissä suuren tunnereaktion, kun toimimme itseämme vahingoittavalla tavalla tai silloin kun koemme huonommuutta ja arvottomuutta.

Fyysiset oireet ja stressi voivat olla viestintuojia

Varjot voivat tulla näkyviin stressaavassa elämäntilanteessa tai ne voivat olla syy sille, miksi stressaannumme herkästi. Varjot voivat tuntua meissä henkisen huonon olon lisäksi myös fyysisesti esimerkiksi selkäkipuna tai päänsärkynä. Varjomme edustavat alitajuista osaa itsestämme, sitä puolta, josta emme ole tietoisia. Ne vaikuttavat käytökseemme ja siihen, miten olemme itsemme ja toisten kanssa.

Voi olla, että pystymme juoksemaan varjojamme karkuun esimerkiksi suorittamalla elämää tai pitämällä itsemme kiireisenä, mutta jossain vaiheessa varjomme mitä luultavammin saavat meidät kiinni. Itselläni tuo hetki oli vakava sairastuminen ja se, etteivät voimani enää riittäneet pakenemiseen.

Mitä alitajunnastasi löytyy?

Varjojen kohtaamisessa on tärkeää tutustua alitajuntaamme, sillä se ohjaa meitä tiedostamattamme. Tietoinen mielemme käsittää ainoastaan noin 5 prosentista ja loput noin 95 prosenttia on enemmän tai vähemmän meiltä pimennossa. Alitajunnan pimeyksiin on kätkeytynyt muun muassa erilaisia rajoittavia uskomusmalleja sekä vaikeita tunnekokemuksia.

Omasta pimeydestäni löytyi muun muassa arvottomuuteen liittyviä uskomuksia ja tunteita, jotka saivat minut miellyttämään muita ja suorittamaan elämääni. Sitä kautta halusin lunastaa muilta oman arvokkuuteni. Mutta silloin, kun laskemme arvomme muiden varaan, tulemme ottaneeksi pelon elämänkumppaniksemme; entä jos emme tulekaan hyväksytyksi ja rakastetuksi sellaisena kuin olemme?

Tunteiden tiedostaminen auttaa alkuun

Varjot eivät muodostu suoraan menneisyyden tapahtumista, vaan niiden aiheuttamista vaikeista tunteista. Tunteiden tiedostaminen onkin reitti alitajuntaan. Kehoomme on saattanut elämämme aikana kertyä paljon tukahdutettuja tunteita, joita emme ole osanneet kohdata.

Tunteet ovat energiaa; ne värähtelevät tietyllä taajuudella. Jos sisimmässämme on paljon matalasti värähteleviä tunteita kuten häpeää, syyllisyyttä ja pelkoa, elämä voi tuntua hyvin raskaalta ja armottomalta. Se voi saada meidät näkemään ympärillämme yhä enemmän uhkia ja epäonnistumisia. Ja se mihin keskitymme, vahvistuu.

Varjojen kohtaamisessa tärkeää on itsemyötätunto. Sinun ei ole tarkoitus tavoitella täydellisyyttä, sillä varjot ovat inhimillisiä. On tärkeä opetella hyväksymään myös pimeämpi puoli, sillä vasta rakkauden avulla varjot on helpompi kohdata. Kun kohtaamme myötätunnolla varjomme ja kipeimmätkin tunteemme, vapautamme itsemme kokemaan yhä enemmän laajentavia tunteita kuten hyväksyntää, rauhaa ja rakkautta.

Seuraavista voi olla apua, jos mietit, miten varjoja voi lähteä kohtaamaan

1. Puhuminen

Tunteista puhuminen on keino ilmaista tunteita ja sitä kautta vapautua niistä. On hyvä kuitenkin tiedostaa, että saatamme pitää puhumalla yllä tukahdutettua tunnetta, mikäli vahvistamme puhuessamme mielikuvaa tapahtuneesta emmekä ole valmiita päästämään siitä irti.

2. Kirjoittaminen

Kirjoittaminen on hyvä keino päästä sisälle omaan alitajuntaan tai tunnekokemuksiin.
Kirjoita esimerkiksi mielipahaa aiheuttaneesta kokemuksesta 15 minuuttia päivässä useamman päivän ajan.

3. Ajatuksien ja käytöksen kyseenalaistaminen

Kyseenalaistamalla ajatteluasi ja toimintatapojasi voit päästä käsiksi uskomusmalleihin. Voit kysyä itseltäsi esimerkiksi, onko tämä ajatukseni oikeasti totta.

4. Luovuuden hyödyntäminen

Piirtämisen, tanssimisen, maalaamisen tai vaikka laulamisen avulla voit ilmaista tunteitasi ja vapauttaa kehoon jääneitä tunteita.

5. Lukeminen 

Elämäntaito-oppaat sekä henkiseen kasvuun ja hyvinvointiin liittyvä kirjallisuus voivat antaa uusia näkökulmia ja oivalluksia.

6. Tietoinen läsnäolo

Voit pysähtyä tietoisen läsnäolon avulla tarkastelemaan ilman arvostelua omaa mieltä ja kehoasi, vain huomaamalla, mitä juuri nyt tapahtuu. Hiljentyminen ja pysähtyminen tekee tunteille mahdollisuuden nousta pintaan.

Omien varjojen kohtaaminen voi olla rohkein teko, mitä olemme tehneet. Palkinnon rohkeudesta saamme viimeistään silloin, kun huomaamme, että elämästä ja olemisesta niin itsen kuin muidenkin kanssa on tullut kevyempää ja helpompaa. Silloin, kun koemme ensimmäistä kertaa todellisen rauhan eikä meidän tarvitse enää juosta pakoon itseämme. Silloin, kun olemme täynnä valoa.

Supertarjous ❤ Unelmakarttakirja -verkkokurssi nyt -50% alennuksella vain 19,75€.
Synttäriviikon tarjous  on voimassa  sunnuntai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
Tarjous -35% ❤ Eevi Vuoriston verkkokurssi tunnelukoista nyt 44,90€ (norm. 69€) - Voimassa maanantai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
KIRJAMESSUJEN AJAN KAIKKI KIRJAT -25% ❤ Tarjoushinnat voimassa Hidasta elämää -puodissa sunnuntai-iltaan klo 23 saakka 📚
TÄSTÄ PUOTIIN
close-image
Kampanjan JATKOAIKA maanantai-aamuun klo 07! Valitse kaksi korttipakkaa niin tarjoamme sinulle kolmannen ilmaiseksi ❤
OSTA TÄSTÄ
close-image
Ystävänpäivä lähestyy ❤ Tilaa puodista tasarahahintaan ihanat lahjat ystävälle, rakkaalle tai itsellesi.
Katso ystävänpäivätarjoukset
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Ymmärrä itseäsi ja suhteitasi -verkkokurssi 49€ (norm. 89€)
Lue lisää
close-image
VIIKONLOPUN DIILI: Kaikki kirjat Hidasta elämää -puodissa -25%
Katso kirjavalikoima
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Miten lopetat överiempatian -verkkokurssi 49 € (norm. 127 €)
Lue lisää
close-image