Mikä avuksi, kun maailma tuntuu kaatuvan päälle? – 6 arkisen lempeää vinkkiä selviytymisen tueksi

Jokaisella meistä on kokemuksia hetkistä, joissa maailma tuntuu kaatuvan päälle. Joskus kyse on omasta elämänpiiristämme, joskus rytisee isommassa mittakaavassa. Kun elämän mielettömyys tulee iholle, voi oma olo olla lamaantunut. Kenties hämmennymme, emmekä oikein tiedä enää miten ajatella tai toimia.
Lähdin etsimään lähipiiristäni vastauksia tähän kysyen ”mikä sua on auttanut, kun maailma kaatuu päälle?”

Vastausten kirjo ja arkinen kauneus liikuttaa ja ilahduttaa. Löydätkö näistä oman tutun selviytymiskeinosi tai saitko kenties oivalluksen jostain uudesta, joka voisi toimia myös sinulla?

1. Luonnon kauneus

Meitä ihmisiä taitaa yhdistää rakkaus luontoon: niin monen vastauksessa mainittiin tavalla tai toisella luonto tärkeänä voimavarana. Luonnossa asiat asettuvat oikeaan mittakaavaan ja rytmiin, ihminen osaksi suurta kaikkeutta. Pihalintujen ruokkiminen ja niiden lentelyn seuraaminen keventävät oloa, eläinten puuhastelun katseleminen ilahduttaa ja puiden halaaminen maadoittaa. Kävelylenkit lähipoluilla tai uppoutuminen syvälle metsän siimekseen tuo rauhaa.

2. Toisiin turvautuminen

”Tuntuu olevan terapiaa kävellä toisen ihmisen kanssa ja puhua ihan mitä mieleen tulee.”

Hädän hetkellä moni meistä löytää turvaa läheisistä ihmisistä. Kokemus siitä, että ei ole yksin on tärkeää. Yksi juttelee ystävälle, toinen keskittyy touhuamaan lastensa kanssa, kolmas hakee vertaistukea someyhteisöistä. Ne, joille se on mahdollista, lahjoittavat rahaa hyväntekeväisyyteen.

”Vaikka olen vain pieni osa tätä maailmankaikkeutta, teen minkä pystyn.”

Läheiset ihmissuhteet eivät ole kaikille itsestäänselvyys. Yhteisöllisyyttä voi onneksi nykyään vaalia monella tavalla: esimerkiksi verkossa tapahtuvan toiminnan tai vapaaehtoistyön kautta.

”Lohduta ja auta muita, se auttaa myös itseä”.

3. Turvan luominen omaan kehoon

Huolet pyörivät joskus sitkeästi päässämme, vaikka emme voi murehtimalla parantaa maailmaa. Moni meistä rajaakin informaatiotulvaa tietoisesti ja rajoittaa esimerkiksi uutisten seuraamista.

Tehokeino murehtimisen helpottamiseen on kehoyhteyden vaaliminen: ”Mulle ratkaisu on palata mielen tasolta kehoon ja ohjautua sieltä käsin.” Fyysisiä ahdistusoireita voi helpottaa liikkumalla ja tanssimalla.

Omaa kehoa voi rauhoittaa hengitysharjoituksilla, kosketuksella ja puhelemalla itselle rauhoittavasti: juuri nyt ei ole hätää, olen turvassa.

4. Arkiset apukeinot

Käsillä tekeminen, jalkakylpy, saunominen, vastaantulijalle hymyily, kukkien ja kasvien hoitaminen, leipominen. Pienten arkisten asioiden arvostaminen: oman ajan ottaminen, kiitollisuuden tunteen vaaliminen.

Arkiset apukeinomme ovat verrattomia juuri siinä, että ne saattelevat meidät tiiviisti tähän hetkeen. Toimeen tarttuminen ja omasta ympäristöstä huolehtiminen auttaa.

”Kun oma pöytä on siistinä, on helpompi olla – siis myös konkreettisesti.”

5. Asenne

Kaikki se mikä nyt tuntuu mahdottomalta kestää tai hetkellisessä uutukaisuudessaan kovin yllättävältä, on jotain sellaista, joka maailman historian mittakaavassa on jo moneen kertaan nähty. Moni on löytänyt lohtua aikaperspektiivin ymmärtämisestä.

Kaikenlaista on tapahtunut maailman sivu ja monesta on selvitty.

”Saan lohtua siitä, kun katson taaksepäin ja tajuan miten jostain ylitsepääsemättömältä tuntuneesta on kuin onkin selvitty.” ”Olen perusasenteeltani positiivinen, uskon, että selviän.”

6. Hiljentyminen

Yksittäisen ihmisen voimattomuus maailman suurien liikahdusten edessä on usein turhauttavaa. Toisaalta sen hyväksyminen voi myös tuoda helpotuksen. Kuten iäkkäämpi läheiseni sanoo: ”Mikä ihmisen osa täällä on, se jää minulle arvoitukseksi.” Helpotusta tähän kokemukseen moni saa omaan maailmankatsomukseen sopivasta hiljentymisestä: meditaatiosta, rukouksesta tai vaikkapa musiikin kuuntelusta.

Haastavissa tilanteissa oman selviytymisen vahvistaminen, hiljentyminen ja oman sydämen kuuntelu on perusteltua siksikin, että kaoottisuuden tilasta emme saa aikaan rakentavia ratkaisuja ja toimintaa. Se rauha jota toivomme ympärillemme alkaa aina meistä itsestämme. Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen – pienin arkisin keinoin – voikin olla radikaaleimpia tekojamme haastavan tilanteen keskellä.

 

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image