Marjaana Herlevi (KM) on on opinto-ohjaaja, sosiaalikasvattaja, esiopettaja, työkykyvalmentaja, tietokirjailija ja life coach master. Opinto-ohjaajana Marjaana on työskennellyt perusasteella, lisäopetuksessa, lukiossa sekä yksityisesti yrityksissään Urataival ja OpoCoaching. Marjaana on myös kouluttanut uraohjaajia Jyväskylän yliopistossa. Hän on pitkän linjan varhaiskasvattaja sekä TAITE-museopedagogisen toimintamallin kehittäjä.
Monen nuoren elämässä saattaa olla juuri nyt monenlaisia huolia ja paineita. Joissakin perheissä esimerkiksi eletään juuri nyt sitä aikaa, kun ollaan siirtymässä perusasteelta toiselle asteelle tai lukiosta eteenpäin, mahdollisesti korkeakouluun. Ehkäpä keskusteluissa vilahtaa aika ajoin eri tulevaisuusvaihtoehdot ja jatko-opiskelupaikat. Tai sitten tuntuu siltä, että ajatuksissa ei ole mitään vaihtoehtoja, tulevaisuus vaikuttaa pelottavalta, tummalta hämärältä, jonne ei uskaltaisi vielä siirtyä. Nuoren epävarmuus kotona saattaa näyttäytyä kiukutteluna, poissaolevuutena, itkun purkauksina, puhetulvana tai vaitiolona, kullakin yksilöllisesti.
Myös sinä vanhempana olet mahdollisesti huolissasi. Riittävätkö pisteet jatkoon? Onko keskiarvo tarpeeksi hyvä? Pääseekö nuori pääsykokeisiin? Entä pääsykokeissa onnistuminen? Onkohan tämä nyt oikea valinta? Olisiko sittenkin pitänyt priorisoida hakujärjestys toisin? Kunpa nyt yo-kirjoituksissa kaikki menisi nappiin! Olethan varmasti lukenut tarpeeksi? Eikö sinun pitäisi lukea enemmän? Milloin alkaa pääsykokeisiin lukeminen?
Lukuisia kysymyksiä mahdollisesti tulvahtelee mielelle ja kielelle. Olet huolissasi. Jopa hädissäsi.
Mieti, miten silloin toimit.
Osoitatko nuorellesi hätää huokailemalla ja patistamalla? Pulputtamalla jatkuvaa kysymystulvaa nuorellesi? Puhumalla nuoren kuulleen ystävillesi, kuinka huolissasi olet tai kuinka et vieläkään ole nähnyt, että nuori olisi aloittanut lukemista tai ryhtiliikettä koulun suhteen.
Mitäpä luulet, auttaako huolipuhe ja huokailu?
Oletko miettinyt, että kuinka paineistetussa tilanteessa nuori on jo muutenkin? Kyllä hän tietää, mikä hänen tilanteensa on. Siitä ovat opettajat ja opinto-ohjaajat pitäneet huolen jo kuukausien ajan. Osa kertomalla faktoja, osa kiristämällä, osa patistamalla, osa kannustamalla. Puhetta jatkosta on ollut varmasti. Ja sama paine jatkuu koulun käytävällä kavereiden kesken. Mieti hetki, miltä tuntuisi, jos sinun työpaikallasi olisi jatkuva epävarmuuden ilmapiiri ja sama keskustelu jatkuisi vielä tauoilla ja kotona. Innostuisitko vai lamaantuisitko? Mitä siinä tilanteessa todella haluaisit?
Muistatko, kuinka kannustit lastasi, kun hän opetteli kävelemään? Olit innoissasi, hymyilit ja kannustit häntä kädet ojossa: ”Hyvä, juuri noin! Hienosti menee!” Tai kun hän lähti ensimmäistä kertaa yökylään yksin tai aloitti koulutien. Kuinka sinuakin vanhempana jännitti, mutta kuitenkin kannustit. Nyt tarvitaan juuri sitä samaa vanhempaa, joka katsoo ystävällisin, rakastavin silmin, kannustavin sanoin: ”Riittää, kun teet parhaasi. Sinä riität. Tulet löytämään paikkasi maailmassa. Minä olen sinun tukenasi. Kaikki järjestyy.”
Miten puhut nuorestasi? Miten puhut nuorellesi?
Me kaikki tarvitsemme kannustuspuhetta. Jos jo luontaisesti kannustat, hyvä! Mutta tuplaa vielä annos! Jos taas olet taipuvainen huolestumiseen, ole tietoinen, että voi valita viisaammin. Nyt tarvitaan huolenpitoa ja hymyä vieläkin enemmän. Kannustavia katseita ja leppoisaa läsnäoloa. Kodin turvallista ja paineetonta ilmapiiriä.
Hyvä sinä vanhempi, hienosti olet jaksanut jo vuosien ajan. Jaksa vielä.
