Perjantaina iltapäivällä kilahtaa sähköpostiin viesti, jossa pomo kertoo miten tekeillä oleva projekti on menossa päin prinkkalaa ja tulevaisuus näyttää todella synkältä. Siinä meni huoleton viikonloppu. Mitä ihmettä oikein tapahtuu?
Kyse saattaa olla siitä, että esimies siirsi huolitaakkansa toisille. Ei hän sitä tahallaan ja tietoisesti tehnyt. Ei vain keksinyt muutakaan keinoa siinä tilanteessa. Kannettuaan huolta koko viikon hän tarvitsi hetken hengähdystaukoa ¬– murehtimisvapaan viikonlopun. Nyt kun hän oli siirtänyt paineensa tiimin kannettavaksi, hänen on mahdollista hieman rentoutua ja päästää irti taakastaan. Tiimi kantaisi huolta hänen sijastaan. Tai ne tiimistä, jotka huolen kannettavakseen ottavat. Pääasia on, ettei huoli unohdu ja murhereppu tipahda maahan.
Huolitaakan siirtäjä uskoo, että huolissaan oleminen estää katastrofeja ja pahoja asioita tapahtumasta. Jonkun on aina kannettava huolta tai muuten pelätystä asiasta voi tulla totta. Jos itsellä ei ole resursseja huolitaakan kantamiseen, pitää värvätä lisää porukkaa murhetta kantamaan. Niinpä huolitaakan siirtäjä kaataa huolensa ja murheensa muiden niskaan. Näin hän varmistaa, että maailma pysyy radallaan ja vältytään vastoinkäymisiltä.
Kun työntekijät ovat tietoisia tästä toimintamallista he voivat olla ottamatta toisen huolitaakkaa ja viettää työhuolivapaan viikonlopun. Perjantain paniikkiviestit eivät saa heitä enää tolaltaan.
Ja kun pomo tunnistaa tapansa, hän voi etsiä rakentavampia ratkaisuja. Hän voi edelleen kirjoittaa huolensa ylös, muttei lähetä sitä enää muiden kannettavaksi. Hän voi myös pohtia syvällisemmin, onko todella niin, että huolehtiminen vaikuttaa johonkin myönteisesti? Voisiko pysähtyä ja pohtia mitä asialle voi ihan konkreettisesti tehdä. Mielessä pyörivät huolet kun eivät ratkaise yhtään ongelmia. Ne vain saavat meidät hälytystilaan, kaventavat näkökulmaa ja saavat olon stressaantuneeksi. Huolehtiminen lisää huolehtimista. Ratkaisut löytyvät, kun alkaa purkaa huolehtimisen kokemustaan ja sen syitä, erottaa havainnot tulkinnoista.
Huolitaakan siirtäjä on yksi monista murehtijatyypeistä. Lempeästi eroon murehtimisesta -tehtäväkirjan avulla voit tutustua omiin murehtimisen malleihisi ja siihen, miten niihin voisi vaikuttaa.
-
Ale!
Koko perheen rauhoittumispaketti
Alkuperäinen hinta oli: 43,80 €.38,90 €Nykyinen hinta on: 38,90 €. (sis. alv) Lisää ostoskoriin -
Ale!UUTTA!
Rohkeasti rehellinen – paketti
Alkuperäinen hinta oli: 52,80 €.46,90 €Nykyinen hinta on: 46,90 €. (sis. alv) Lisää ostoskoriin -
Ale!UUTTA!
Lempeästi eroon murehtimisesta -paketti
Alkuperäinen hinta oli: 46,80 €.41,90 €Nykyinen hinta on: 41,90 €. (sis. alv) Lisää ostoskoriin