Tämä teksti on kirjoitettu kaupallisessa yhteistyössä Suomen ev.lut. kirkon kanssa ja se on syntynyt yhteisestä kiinnostuksesta suomalaisten henkiseen hyvinvointiin.
Kirjoittaja: Terapeutti, pappi ja tietokirjailija Miia Moisio
Onko arkesi pelkkää puurtamista ja vapaa-aikasikin menee suorittaessa?
Moni tässä maassa on ihan älyttömän väsynyt. Masennus on kansansairaus, mutta niin on uupumuskin. Monella on sellainen olo, että aina tekee liian vähän eikä koskaan tule sellaista hetkeä, että voi laskea hartiat ja todeta: ”Nonni, valmista tuli”. Yleensä on niin paljon tekemistä ja suorittamista, ettei palautumiselle jää riittävästi aikaa. Melkein aina palautuminen eli itsestä huolehtiminen jätetään, jotta suorittamiselle ja tekemättömille töille jää enemmän aikaa.
Riittämättömyyden tunne ajaa suorittamaan
Montaa meistä vaivaa jäytävä riittämättömyyden tunne, joka laittaa suorittamaan ja tekemään yli omien voimavarojen. Elämässä on paljon ”pitäätä” ja ”pakkoa”, ihan oikeastikin on: aikuisten asiat pitää hoitaa. Sisäinen puhe on täytymistä usein ihan täynnä. Moni toteaa, kun ehdottaa hellittämistä, että ”Ei ole vaihtoehtoa”, ”Eikä kukaan tee jos minä en tee”.
Riittämättömyys ja syyllisyydentunne ovat hyviä kavereita keskenään: ne kulkevat melkein aina käsi kädessä. Ja sitten on vielä häpeäkin – tunne joka ihmisen pohjakerroksissa kuiskii kantajalleen sitä, että hän on vääränlainen, kelpaamaton ja arvoton. Se tunne joka kyseenalaistaa sen, onko ihminen arvokas ihan itsenään, ilman suorituksia.
Jos sisimmässään kokee olevansa vääränlainen, saattaa ihmisen mielenmaisemaa, yleensä tiedostamattomasti, ohjata tunne siitä että pitää muuttua toisenlaiseksi, oikeanlaiseksi. Tämä pohjavire saattaa ohjata ihmisen elämää: ”Kun olen saavuttanut täydellisyyden, kelpaan.”
Ylivastuullisuus on tyypillistä suorittajalle
Moni suorittaja on hyvin vastuullinen, ylivastuullinen suorastaan ja uhrautuvuuteen taipuvainen. Ja ylivastuullisen ihmisen lähimaastosta löytyy usein se, jonka on hyvin vaikea ottaa vastuuta sekä itsestä että muista ja yhteisistä asioista.
Ylivastuullisen suorittajan tapa toimia on usein lapsuudessa opittu. Perheessä saattoi olla jonkinlaista vastuuttomuutta, päihteitä, jotain sellaista vaikeutta joka sai lapsen ottamaan jo aika pienenä vastuuta. Nämä pienet vastuunkantajat ovat usein isoinakin kovia suorittamaan. Se on opittu tapa olla, elää ja hakea rakkautta ja hyväksyntää.
Teetkö liikaa?
Teetkö paljon ja olet se vastuunkantaja, joka helposti unohtaa itsensä?
Jos on kovin kiire, ei ehdi tiedostaa omia tarpeita eikä tunteita. Suorittamisen ja velvollisuuksien työllistämä pysähtyykin usein vasta, kun on liian paha olla. Ja lähtee etsimään itseään. Ehkä sinäkin olet itsesi kanssa kohdassa, jossa kyselet: ”Mitä minä haluan?”, ”Mistä minä haaveilen?”, ”Mitä minä tarvitsen?” ja ”Kuka minä olen?”.
Miten suorittamisen voi lopettaa?
Usein se että tiedostaa itsessään olevia asioita, auttaa jo paljon. Ensimmäinen askel voi olla esimerkiksi omaan sisäiseen, ehkä vaativaan, ääneen tutustuminen. Aina kun kuulet oman äänesi, joka vaatii, voit pysähtyä ja pyrkiä muuttamaan ääntä vähän armollisemmaksi.
Liikkeelle voi lähteä siitäkin, että pysähdyt hetkeksi ja kysyt itseltäsi: ”Mitä minä tarvitsen juuri nyt voidakseni hyvin?”. Vastaus voi olla jotain hyvin yksinkertaista: unta, ruokaa, halia, liikuntaa.
Kun opit tarjoamaan itsellesi armollista puhetta ja pieniä, hyvinvointia tukevia tekoja, myötätunto itseäsi kohtaan lisääntyy. Matkalla oman todellisen olemuksen äärellä ihanaa onkin se, kun oivallat, että kelpaat, olet arvokas ja oikeanlainen ilman suorituksia. Ihan sellaisena kuin todella olet.
Tämän tekstin sinulle tarjosi Suomen ev.lut. kirkko.
