Hankalan ihmisen 18 eri tyyppiä

Monesti kuulee puhuttavan, että ihmisten meno on muuttunut rajuksi, väkivallan tekoja ja muuten huonoa käytöstä on vuosi vuodelta enemmän. Ihminen on kuitenkin lähtökohtaisesti sopuisa laji. Pysäyttäviä otsikoita lukiessa on hyvä muistaa, että jokaista huonoa käytöstä kuvaavaa artikkelia kohden maailmassa on satojatuhansia kauniita ja rakkaudellisia tekoja. Sellaisia kohtaamisia, missä ihminen osoittaa toiselle olemuksellaan hyvää. Tässä tekstissä keskitytään kuitenkin siihen, että millaisia erilaisia haastavan yksilön muotoja on olemassa.

Ihmisten persoonallisuutta on pyritty ajan saatossa selittämään monenlaisten mallinnuksien kautta. Yksi tunnetuimmista on DISA-malli, jossa erilaiset ihmistyypit on jaettu neljään eri kategoriaan. Psykologian ja psykiatrian professori Steven Reiss on taas pystynyt seulomaan tuhansien testihenkilöiden avulla ihmisen 16 psykologista perustarvetta, mitkä ohjaavat toimintaamme: valta, riippumattomuus, uteliaisuus, hyväksyntä, järjestys, säästäminen/keräily, kunnia, idealismi, sosiaaliset kontaktit, perhe, status, kosto/voittaminen, esteettisyys, syöminen, ruumiillinen aktiivisuus ja mielenrauha. Nämä tarpeet löytyvät jokaisesta meistä ja muodostuvat geeniperimästä sekä lapsuuden kokemuksista pysyen lähes samoina koko elämän ajan. Jotta voisimme tuntea olomme mielekkääksi ja kohdella myös toisia hyvin, näiden tarpeiden tulee täyttyä.

 

Kaikista vittumaisin yksilö saattaa päällepäin olla mitä miellyttävin tapaus.

 

Hankalista ihmisistä on pystytty tekemään myös oma listaus. Millainen on sitten hankala yksilö? Toinen sanoo asian suoraan ja puhuu vittumaisesta ihmisestä ja itseasiassa juuri tästä onkin usein kyse. Tosin on hyvä muistaa, että kaikista haastavin yksilö saattaa päällepäin olla mitä miellyttävin tapaus. Esimerkiksi liika myönteisen seura voi imeä toisesta kaiken energian ja viedä luottamuksen. Kirjassa Ikävät ihmiset – kuinka selviytyä hankalien tyyppien kanssa jaotellaan hankalat ihmiset seuraaviin eri luokkiin:

  • perfektionistit
  • marttyyrit
  • joka paikan höylät
  • jumittajat
  • hötkyilijät
  • yltiöpositiiviset
  • negatiiviset
  • laiskat
  • joo joo -tyypit
  • itsekeskeiset
  • manipuloijat
  • sooloilijat
  • besserwisserit
  • herkkänahkaiset
  • riidankylväjät
  • drama queenit
  • taistelijat
  • kylmät

Ainakin itselle tuossa listassa avaavinta on juuri se, että näennäisesti se kaikista mukavin ihminen onkin toisille juuri se kaikista haastavin yksilö. Ja ehkä se tietty kerroksisuus ja käänteinen toiminta tekeekin asiasta juuri erityisen haastavaa. Reilusti ja suoraan vittumaisen ihmisen käytös on helpompi hahmottaa ja yksilö ehkä myös itse tiedostaa oman tyylinsä paremmin, kuin vaikkapa yltiöpositiivinen. Tämä saattaa itsekin olla erityisen sokea omalle raskaalle toiminnalleen.

En sitten tiedä, että kuka meistä selviää puhtain paperein kuulumatta edes hetkittäin johonkin noista ryhmistä. Omaa käytöstä kannattaa toki tarkkailla ja tarvittaessa muuttaa. Haastavampaa on sitten lähteä muuttamaan toisen menoa. Itse koen parhaaksi näissä tilanteissa hakeutua sopivampaan seuraan. On raskasta hakata päätä seinään asian kanssa, kuin tikka peltilevyä.

Toisinaan on tuntunut, että haastavassa ihmisten välisessä suhteessa kyse on enemmänkin karman kaltaisesta siteestä ja oppiläksyyn tuntuu usein kuuluvan juuri se, että hyväksyy toisen sellaisenaan muuttamatta. Tosin alleviivaan, että tämä ei toki tarkoita sitä, että itselle huonoa tekevään seuraan tarvitsisi jäädä lillumaan. Usein hyväksymällä ja paikalta poistumalla tuo isommissa käsissä oleva ihmisten välissä oleva liima katoaa ja koko suhde on mahdollista halutessaan aloittaa puhtaalta pöydältä. Ei aina, mutta välillä. Toisinaan suhteen kuuluukin jäädä kokonaan taakse.


Riidan ratkaisu -kortit voivat auttaa löytämään yhteisymmärryksen erilaisten ihmisten kesken. Katso kortit täältä.


Tutustu Komulainen.eu nettisivuihin tästä. 
 
Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image