Heippa! Olen 24 vuotias rovaniemeläinen nainen. Opiskelen, kirjoittelen ja ihmettelen maailmaa. Sairastan ME/CFS, kroonista väsymysoireyhtymää, ja diagnoosin myötä olen alkanut kirjoittaa laajentaakseni tietoa sairaudesta ja auttaakseni ihmisiä hidastamaan elämää. Kirjoitan Pintahengitys-blogia ja pidän samannimistä Instagram-tiliä.
Elämme suorituskeskeisessä maailmassa. Tämän lisäksi suomalainen kulttuuri on hyvin työkeskeinen: työtä tehdään paljon, burn out on sallittua jos se johtuu liiasta työnteosta ja työttömyys on tabu jota hävetään. Suorittamisessa petollista on se, että se voi piiloutua näennäisesti positiivisiin asioihin kuten urheiluun ja terveelliseen syömiseen. ”Minähän vain huolehdin itsestäni”, voi piilottaa taakseen hyvinvointia tuhoavia asioita.
Olemme myös tottuneet mielikuvaan, jossa upean työn lisäksi täytyy olla timmi kroppa sekä uusinta muotia olevat vaatteet ja huoliteltu kodin sisustus. Asiasta toiseen juostaan kuin päättömät kanat, kiire ja ajanpuute ovat pysyvä murheen aihe. ”Mitäs teille kuuluu?”, saa aikaan yleisesti hyväksytyn vastauksen ”kauheasti kiireitä”.
Muistan olleeni hyvin suorituskeskeinen ihminen nuorempana. En osannut kyseenalaistaa asioita toisin kuin nykyään. Olin töissä kiireisessä ja kilpailuhenkisessä yrityksessä. Työpäivät venyivät toisinaan kymmeneen tuntiin ja ruokatauot jäivät pitämättä. Toin työt viikonloppuihin ja päivystin työpuhelinta sunnuntaisin. Vaativan työn lisäksi liikuin paljon ja mittailin syömisiäni keittiövaa’alla.
Puskin eteenpäin enkä kuunnellut kehoani. Sairastuin infektioon, jonka aikana tulehdusarvot olivat niin koholla, että lääkäri kielsi liikunnan. Sain viikkojen sairasloman, jonka jälkeen en ole enää ollut entiseni. En ole pystynyt ylläpitämään aktiivista elämää edes neljän tunnin työpäivillä, sillä olen jatkuvasti uupunut, pahoinvoiva, ja toisinaan niin väsynyt etten jaksa seisoa. Pahimmillaan minulla on kognitiivisia ongelmia: olen aivosumussa enkä ymmärrä lukemaani.
En pysähtynyt miettimään mitä kehoni jaksaa, vaan juoksin muiden mukana suorittaen koko elämääni. En tajunnut, millaista stressiä tämä aiheuttaa ja miltä tuntuu, kun päästää irti suorittamisesta ja kiireestä. En tajunnut sitä, ennen kuin sairastuin vakavasti. Stressi, kiire ja jatkuva hälinä yhdistettynä infektioon pistivät kehossani käyntiin jotain odottamatonta. Sairastuin krooniseen väsymysoireyhtymään.
Entinen suorittaja on nyt poissa. Olen pakosta ja oman hyvinvointini vuoksi pysähtynyt todella: vaihtanut pintahengityksestä syvään palleahengitykseen. Pysähtynyt ihastelemaan luontoa ja sen ihmeitä, hidastanut elämää, alkanut syömään rennosti niin, etten jatkuvasti mittaile kaloreita. Urheilen kehoani kuunnellen. Meditoin paljon, kuuntelen tunteitani ja lepään kun kehoni sitä pyytää.
Tämä kaikki vaati vakavan sairastumisen. Se vaati sen, että ymmärrän ihmiskehon haurauden ja sen, että keho tai mieli ei kestä jatkuvaa stressiä ja suorittamista loputtomiin. Sairastumiseni osoitti, mitä pahimmillaan voi tapahtua, kun ihminen puskee itsensä äärimmäisyyksiin.
En syytä itseäni sairaudestani, se ei ole vikani. Stressi antoi sairaudelle kuitenkin alustan. Kerron tarinani toivoen, että sinä osaat hidastaa elämää ajoissa. Itse kompuroin hyvin vaikean kautta tajuamaan sen, kuinka suorituskeskeinen kulttuuri tuhoaa terveyttä ja onnellisuutta, enkä toivo kenenkään astelevan näin rajua polkua.
Mieti hetken aikaa, suoritatko koko elämääsi? Syömisestä urheiluun ja työhön, elätkö intohimosta ja itseäsi kuunnellen vai suoritatko elämän jokaista osa-aluetta? Pitäisi mennä salille, en saisi syödä tuota, pitäisi olla parempi.. Tämänkaltaiset ajatukset kertovat todellisen suhtautumisen tekemiseen. Voisit nimittäin ajatella kuinka kiitollinen olet siitä, että pääset salille liikkumaan, kuinka onnellinen olet siitä, että voit syödä haluamaasi ruokaa ja kuinka olet hyvä sellaisena kuin olet, virheinesi kaikkinesi.
Sen lisäksi että ihminen kärsii suorituskeskeisyydestä ja kiireestä, luonto kärsii siitä myös. Kun on kiire saada jokin tuote markkinoille, sen raaka-aineet riistetään luontoa tuhoten. Meidän on hidastettava myös planeetan hyvinvoinnin vuoksi.
Kukaan meistä ei tarvitse suorituksia ollakseen arvokas ja tärkeä. Kenenkään meistä ei tarvitse suorittaa halki elämänsä ollakseen rikkaampi, hoikempi tai parempi. Olemme jokainen arvokas sellaisena kuin olemme. Meidän täytyy nähdä suorittamisen läpi, mitä löytyy sen taustalta ja mistä tulee ajatus siitä, millainen täydellinen ihminen on.
Itse voin myöntää, että olin ylpeä sekä työstäni että siitä, kuinka terveellisesti elin. Tuntui hienolta todeta kaikille olevansa näin hyvä ihminen. Henkisesti en kuitenkaan voinut hyvin, ja loukkasin ihmisiä ympärilläni. Suorittaminen oli suojakuoreni. Kukaan ei voinut sanoa mitään, sillä elämäni oli täydellistä. Olin siis hyvin riippuvainen muiden mielipiteistä.
En koskaan ajatellut olevani yksi niistä, jotka sairastuvat vakavasti. Olen aina ollut herkempi kuin muut, eräänlainen outolintu, mutta hyvin energinen sellainen. Nykyisin näen kirkkain silmin merkityksen sairastumiselle. Osaan nyt hidastaa, nauttia pienistä asioista ja ennen kaikkea olla kiitollinen pienistä asioista. Osaan kuunnella kehoani ja olen onnellinen elämästä.
Totuus kuitenkin on, että tekisin mitä tahansa ollakseni terve jälleen ja saadakseni normaalimpaa arkea. Näin on kuitenkin hyvä, näen tulevaisuuden positiivisessa valossa. Olen ymmärtänyt, että elämän tarkoitus on elää itsensä näköinen elämä. Elämän tarkoitus ei löytynytkään suorittamisesta, vaan hitaista aamuista ja naurusta itselle rakkaiden ihmisten kanssa.
Toivon, että tarinani pelastaa edes yhden kaltaiseni. Jos löydät itsestäsi suorittajan, kuten niin moni meistä, älä kritisoi itseäsi tai ole itsellesi ilkeä: jopa kulttuurimme kannustaa tämänkaltaiseen elämään. Huomaa suorittaja itsessäsi, hanki apua, hidasta elämää.
Onnellisuutesi ja hyvän elämän avaimet voivat riippua siitä.
