Voimaantumisesta puhutaan paljon, mutta mitä se oikeastaan on? Oma kokemukseni on se, että voimaantuminen näkyy konkreettisina asioina omassa elämässäni. Jaan tässä kanssasi viisi käytännön esimerkkiä siitä, miltä voimaantunut elämä voi näyttää:
1. Uskallat sanoa ei, etkä koe tarvetta loputtomasti selitellä valintojasi
Olet jo pidemmän aikaa ja isommassa mittakaavassa laittanut rajoja ja sanonut ei, eli luonut aktiivisesti itsesi näköistä elämää. Tämän seurauksena tunnistat aiempaa paremmin miten haluat elää ja ympäriltäsi on poistunut tekemisiä ja ihmissuhteita, joiden vatvomiseen on ennen kulunut paljon energiaa. Aikasi ei valu sen miettimiseen mitä muut sinusta mahtavat ajatella. Et silti käyttäydy uhmakkaasti tai piittaamattomasti muita kohtaan, vaan elämääsi voisi kuvata lausahduksella ”elän ja annan muidenkin elää”.
2. Et koe jatkuvaa tarvetta muuttaa tai parantaa itseäsi
Oi niitä aikoja, kun valaistuminen oli juuri tuon tietyn kurssin, kirjan tai ihmissuhteen päässä! Toki olet edelleen kiinnostunut itsesi kehittämisestä ja inspiroidut uusista asioista, mutta tuskallinen ”loputtoman etsimisen energia” on jo vähitellen laantunut. Tunnet useimmiten levollisuutta katsoessasi omaa inhimillistä ihmisyyttäsi. Osaat arvostaa erilaisia menetelmiä, opuksia ja ihmissuhteita, mutta niiden tehtävänä ei ole korjata sinua, vaan tarjota ruokaa ajatuksille.
3. Kestät oman keskeneräisyytesi ja uskallat tehdä virheitä
Omassa voimassaan oleva ihminen ei kuvittele olevansa täydellinen, eikä edellytä sitä muiltakaan. Hyväksyt oman keskeneräisyytesi ja uskallat edetä uteliaasti kohti erilaisia kokemuksia tai tavoitteita, jos sellaisia olet halunnut asettaa. Tiedostat, että liikkeelle lähtöön ei vaadita täydellisyyttä. Suhtaudut epäonnistumisen pelkoon ja muihin haastaviin tunteisiin tiedostavasti, mutta et anna niiden lamauttaa sinua. Sinusta on ok kokeilla, yrittää ja erehtyä. Asenteesi on utelias ja ymmärrät olevasi täällä oppimassa.
4. Tiedostat sen miltä juuri sinusta tuntuu olla voimaantunut
Kykenet tiedostamaan minkälainen ajatteleminen, ilmaiseminen ja kehon tuntemukset viestivät sinulle omasta voimaantumisestasi ja mikä taas vie siitä pois. Jonakin päivänä omassa voimassa oleminen voi ulkopuolelle näkyä kovaäänisenä oman näkemyksen läpiviemisenä, toisena taas lempeänä hiljaisuuden vaalimisena. Oma voimasi ei olekaan minkään muotin – saatikka muodin – mukaista. Elät omassa voimassasi virtaavasti ja orgaanisesti. Tunnet oman energiasi, osaat määritellä oman voimaantumisesi itse ja tiedät kyllä, kun olet voimassasi.
5. Arvostat ihmissuhteissasi tasaveroisuutta ja yhteistyön tekemistä
Olet tuntenut polullasi ehkä pitkiäkin aikoja yksinäisyyttä ja turhautumista ihmissuhteissa. Nyt huomaat, että ympärilläsi onkin jo kanssakulkijoita. Et liikaa takerru ajatuksiisi ulkopuolisuudesta tai erilaisuudesta, vaan näet syvemmälle tasolle siihen, mikä pinnalta katsottuna hyvinkin erilaisia ihmisiä yhdistää. Luot aktiivisesti ihmissuhteita ja panostat niihin. Kannat vastuuta ihmissuhteissasi ensisijaisesti itsestäsi ja omista toimintatavoistasi. Voimaantunut suhde itseesi näkyy myös ihmissuhteittesi laadussa. Et asetu ylä- etkä alapuolelle vaan uskallat olla oma itsesi ja arvostat samalla muiden ominaislaatua. Ymmärrät, että tasaveroisuus, aito yhteys ja yhteistyö ovat todellisia avaimia kasvuun ja rakkauteen.