Oletko sinäkin kokenut turhauttavana sen, ettei oma elämäntehtäväsi oikein tunnu aukeavan? Olet ehkä kovastikin halunnut päästä “perille” jonnekin vain huomataksesi, että merkityksellinen tekeminen ja oleminen tuntuvat pakenevan sinua. Kokemasi on yleisempää kuin uskotkaan, et ole yksin.
Tässä kaksiosaisessa jutussa käsittelen elämäntehtävän, rajoittavien uskomusten ja omaan kaipuuseen tutustumisen suhdetta toisiinsa ja kerron miten pääset lähemmäksi merkityksellistä tekemisen ja olemisen tapaa.
Huolimatta siitä, että minulla on ollut varmasti keskimääräistä enemmän mahdollisuuksia toteuttaa erilaisia ideoita ja unelmia, olen kokenut merkityksettömyyden ja turhautumisen tunnetta elämäntehtävää etsiessäni. Haahuilin vuodesta toiseen polullani eri suuntiin löytämättä koskaan minnekään, jossa olisin kunnolla voinut kokea olevani perillä.
Valintoihini vaikuttivat pitkään erilaiset alitajuiset, syvälle juurtuneet uskomukset siitä miten minun kuuluu elää, mitä minulta odotetaan tai mikä ylipäänsä on minulle mahdollista. Uskomuksista kaksi on sellaisia, jotka käsitykseni mukaan vaivaavat monia muitakin kuin minua, joten avaan niitä tässä tarkemmin.
Täydellisyyden pakko
Koin merkityksellisten asioiden tekijät täydellisinä ihmisinä, sellaisina, jollainen en itse ikinä yltäisi olemaan. Ihailin tekijäihmisiä kaukaa. Uskoin, että sen mitä haluan tehdä – sen mikä olisi minulle merkityksellistä – tulee myös olla jollain tavalla hyvin täydellistä.
Näin onnistuin luomaan ajatusmallin, josta minä: inhimillinen, keskeneräinen “kasin tyttö” tehokkaasti putosin ulkopuolelle ja jäin siihen hyvin aidolta tuntuvaan kokemukseen, että voidakseni liikkua yhtään mihinkään, minun on oltava jotain paljon enemmän kuin olen. Minun on oltava valmis jollain sellaisella tavalla, jota ei koskaan tule.
On ollut keskeisen tärkeää ymmärtää, että saan tehdä ja toimia jo nyt. Olen tarpeeksi valmis ottamaan askelia jo nyt. Keskeneräisenä, inhimillisenä minuna, olen riittävä aloittamaan.
Yksi elämäntehtävä tänne kiitos
Toinen tehokas este on ollut alitajuinen uskomukseni, että elämäntehtävä on jossain valmiina. Ilman tämän uskomuksen kyseenalaistamista odottelisin edelleen sitä valmiina eteeni putoavaa, siistissä paketissa tarjoutuvaa toimea. Vaikka osalle ihmisistä elämäntehtävä tarjoutuu hyvin valmiina kokonaisuutena ja selkeinä oivalluksina, moni meistä kulkee paljon polveilevamman matkan.
Tällä polveilevalla matkallani muutama askel on ollut keskeinen, jotta olen päässyt eteenpäin kohti elämäntehtäväni oivaltamista:
- Omiin rajoittaviin uskomuksiin tutustuminen ja niiden purkaminen.
- Halu tutustua omiin kaipuun ja mielenkiinnon kohteisiin ja ajan varaaminen niille.
- Marssijärjestyksen muuttaminen niin, että ensin on tilaa haaveille ja intuitiolle, ja vasta myöhemmin on järkeilyn vuoro.
Olemme niin tottuneita hallitsemaan järjellä kaikkea, että pyrimme puskemaan sillä myös elämäntehtävämme sopivaan pakettiin. Elämäntehtävä ei kuitenkaan nouse suorituskeskeisyydestä, eikä järkeilystä.
Meidän on ennemminkin uskallettava antautua ensin ideoiden, erilaisten aavistusten ja intuition sanelemaan tuntemattomaan maisemaan.
Varsinainen tehtävämme tässä kohdassa onkin järkiperäisen ratkomisen sijaan löytää rohkeus alkaa kulkea kohti elämäntehtäväämme. Haaste tietenkin on siinä miten kulkea kohti, kun ei tiedä mitä kohti pitäisi olla kulkemassa.
Siksi haluan puhua kaipauksesta.
Siinä missä elämäntehtävämme saattaa paeta meitä, jos lähestymme sitä järkiperustein tai puskien, kaipaukselle avautuminen antaa olemassaolon voimalle tilaa ja mahdollisuuden siivittää meitä eteenpäin. Kaipaus viitoittaa tietämme kohti merkityksellisyyttä. Kaipaus tuo elämäämme tärkeät kysymykset siitä mitä tarvitsemme ja mitä kohden haluamme kulkea.
Avaan kaipauksen merkitystä elämäntehtävän löytymisessä ja sitä mikä elämäntehtävämme oikeastaan lopulta on, jutun kakkososassa, jonka pääset lukemaan painamalla tästä.
