Mietitkö usein, onko sinun syytäsi, että toisissa ihmisissä nousee vaikeita tunteita? Mikäli kyllä, saatat myös uskoa, että on sinun velvollisuutesi poistaa ja ratkaista muiden haastavat olotilat.
Jos olet herkkä aistimaan toisten tunteita, on mahdollista, että vedät vastuun toisten tunteista välillä liian pitkälle. Otat toisten haastavien tunteiden helpottamisen ja ratkaisemisen vastuullesi ja sivuutat omat tunteesi ja tarpeesi saadaksesi ylläpidettyä suhteissasi tunnetason turvaa, rauhaa ja harmoniaa.
Mitä enemmän suhteessa tai tilanteessa on pinnan alla kuplivia jännitteitä tai muita raskaita tunne-energioita, sitä ylivastuullisemmin todennäköisesti toimit. Olet jatkuvassa valmiudessa reagoimaan toisissa nouseviin haastaviin tunteisiin ja sopeuttamaan itseäsi ja toimintaasi niin, että saisit ne ratkaistua.
Mikäli et onnistu, saatat kokea epäonnistuneesi pahasti. Syyllisyyden spiraali voi imaista sinut mukaansa kun mietit, oletko jollain tapaa aiheuttanut toisen epämiellyttävän olon ja soimaat kyvyttömyyttäsi muuttaa sitä paremmaksi. Myös riittämättömyys ja arvottomuus voivat nostaa päätään, kun kela ”vääränlaisuudestasi” lähtee pyörimään.
Ennen pitkää alat pelätä toisessa nousevia vaikeita tunteita ja itsessäsi kytevää syyllisyyttä niin paljon, ettet uskalla tehdä tai sanoa mitään, mikä voisi aiheuttaa välillenne epämukavan tilanteen.
Jos kohtelemme toisia huonosti, on tavallista kokea syyllisyyttä ja pyrkiä korjaamaan tilanne ottamalla vastuu toiminnastaan. Kuitenkin, jos koemme, että muissa nousevat hankalat tunteet ovat lähes poikkeuksetta meidän syytämme – tai mietimme jatkuvasti, että onko meillä niihin joku osuus – olemme kiinni haitallisessa ja perusteettomassa syyllisyyden kierteessä.
Silloin toistuvat syvät syyllisyyden tunteet ja niiden välttely-yritykset ovat meille tuttuja ja vievät kohtuuttoman paljon energiaamme.
Syyllisyyden kierre syntyy arvottomuuden kulttuurissa
Ensimmäinen askel syyllisyyden kierteestä vapautumisessa on tarkastella, missä vaiheessa elämäämme tämä malli on meihin iskostunut.
Olen tutkinut tätä omalla kohdallani ja huomannut myös valmennusasiakkaideni kautta, että usein jatkuva syyllistyminen toisissa nousevista tunteista on saanut alkunsa jo lapsuudessamme ja nuoruudessamme.
Lähes poikkeuksetta ympärillämme on ollut yksi tai useampi henkilö, jonka tapa käsitellä vaikeita tunteitaan on ollut ulkoistaa kärsimyksensä muihin ihmisiin.
Koska hän ei ole pystynyt kohtaamaan ja kestämään itsessään olevia hankalia tunteita ja niiden takana olevaa syvää arvottomuuden tuntoa, hän on siirtänyt hänessä piilleen arvottomuuden tuntemisen meidän vastuullemme. Ja hän on tehnyt sen syyllistämällä meitä perusteettomasti omista vaikeista tunteistaan.
Tätä on saattanut tapahtua epäsuorasti rivien välistä. Voi myös olla, että meille on ihan suoraan sanottu, että olemme syyllisiä jonkun vaikeaan oloon. Vaikka olisimme jollain tasolla ymmärtäneetkin että ”hetkinen, tämä ei tunnu ihan oikealta”, on se voinut jättää meihin tunnetasolla syvän jäljen ja alitajuisen uskomuksen siitä, että meissä on lähtökohtaisesti jotain vikaa, olemme arvottomia ja että aiheutamme toisille haastavia tunteita vain sillä, että olemme olemassa.
Jos joku on kohdellut meitä toistuvasti niin, että olemme kokeneet itsemme arvottomiksi ja pyrkinyt pitämään arvottomuuden tunnetta meissä aktiivisena pitkiäkin aikoja, on ymmärrettävää, että arvottomuuden tunne on jäänyt meissä päälle.
Sinun ei tarvitse hyvittää toisten vaikeita tunteita piilottamalla itsesi
Kun arvottomuuden ja syyllisyyden kierteen siemenet on näin kylvetty, saatamme käyttää vuosia tai vuosikymmeniä elämästämme muiden vaikeiden tunteiden ”hyvittämiseen”, pakahduttavan syyllisyyden välttelyyn ja arvomme todistamiseen sopeuttamalla itseämme toisten tunteiden mukaisesti.
Saatamme tajuamattamme uskoa, että olemme välittämisen ja rakkauden arvoisia vain, jos onnistumme ratkaisemaan toisten vaikeat tunteet ja emmekä vaan aiheuta kenellekään minkäänlaista mielipahaa. Vaadimme itseltämme kohtuuttomia, sillä jokaiseen suhteeseen kuuluu niin kevyempiä kuin raskaampia tunteita. Ja vaikka olisimme miten herkkiä ja intuitiivisia toisten tunteille, emme voi – eikä meidän tarvitse – aina tietää, miten kuka mihinkin reagoi.
Tilanne voi mennä niin pitkälle, että emme uskalla tuoda lahjojamme ja kykyjämme esiin ja onnistua tekemisissämme, koska syyllisyyden pelko siitä, että loistomme herättää toisissa kateutta, lamaannuttaa meidät. Pidämme ennemmin kynttiläämme vakan alla kuin laitamme itsemme alttiiksi rankaisulle, torjunnalle ja hylätyksi tulemiselle, joka menestyksestämme saattaa seurata.
Koska perusteeton syyllistyminen ja arvottomuuden tunto kulkevat niin voimakkaasti käsi kädessä, omanarvontuntoon yhdistyminen auttaa meitä syyllisyyden kierteestä irrottautumisessa. Se onnistuu, kun ohjaamme myötätuntoa ja empatiakykyä yhä vahvemmin itseemme ja teemme niiden avulla itsellemme turvallisen tilan, jossa mukanamme kulkenut arvottomuuden tunne saa viimein tulla kohdatuksi ja hyväksytyksi.
Kun uskallamme kohdata meissä olevat arvottomuuden tunne-energiat ja alamme kokea niiden takana piilotellutta, sisäsyntyistä arvontuntoamme yhä vahvemmin, perusteeton syyllisyys menettää meistä otettaan vaihe vaiheelta. Kunnes olemme siitä vapaita.
