Muistan niin hyvin sen innon, haikeuden ja epävarmuuden, kun sain päähäni ylioppilaslakin. Näin äitini katsovan minua kyynelsilmin penkkaripäivänä rekan lavalla heiluessani. Olin pukeutunut kaikista maailman naamiaisasuista ja hahmoista hiireksi. Kyllä, harmaaksi hiireksi, jonka kasvotkin olivat harmaat. En halunnut erottua joukosta. Pelkäsin kuollakseni kaikkea huomiota. En tiennyt vielä mitään rohkeudestani, joka sisälläni asui. Se oli iloinen päivä, mutta minuakin itketti. Peitin sen tietysti erittäin hyvin, kuten olin oppinut raskaita tunteita peittelemään.
Jokin oli loppu, jokin uusi tuntematon alkamassa.
Olen ollut kouluaikoina todella vahvasti esiintymispelkoinen. Vannoin ikävuodet 10–25 itselleni, etten ainakaan tule koskaan työssäni esiintymään millään lailla, olen vaikka mieluummin siivooja, kuin esiinnyn missään muodossa. Olin aina koulun näytelmissä joko verhojenvetäjä tai musiikista vastaava, verhon takana painamassa play-nappia.
Jos satuinkin joskus kauhukseni näyttämölle esiintymään, olin kivi, joka oli pää maata vasten, ilman vuorosanoja, ilman liikettä. Jotenkin selvisin kouluajan läpi pitäen ne pakolliset esitelmät ja vannoin, että sinä päivänä, kun koulu on ohi, minua ei näy ihmisten edessä missään tilanteessa. Eipä ihme, sillä ihmisten suurimpia pelkoja myös tutkimusten mukaan on julkinen puhuminen.
Opiskeluiden jälkeinen urakriisi
Muistan kirkkaasti sen epävarmuuden, kun valmistuminen yliopistosta häämötti edessä ja piti vähitellen tietää, mitä haluaa tehdä työkseen. Olin valmistumassa luokanopettajaksi, mutten halunnut kouluun töihin.
Oletko sinä todennut joskus tehneesi valintoja, jotka eivät enää innostakaan?
Ystävä vinkkasi HR-alan messuista, ja aloin selvittämään, mitä tuo kirjainyhdistelmä edes tarkoittaa. Vähitellen kokonaan uusi ala avautui, pääsin unelmatyöhöni ja huomasin nauttivani henkilöstöasioiden hoitamisesta, rekrytoinnista ja työhyvinvoinnista. En osannut aavistaa, että olisin pian uupunut työhyvinvointivalmentaja. En toiminut vahvuuksillani, joten energiani kului liikaa työhön.
Elämä tuli väliin – kutsumus päätti toisin
Esiintymispelolleni kävi lopulta köpelösti. Elämä näytti kolmekymppisenä maailmanympärimatkallani, että minun tehtäväni on tsempata, inspiroida ja rohkaista muita elämään oman näköistään elämää. Ja sitä on vaikea tehdä verhojen takaa. Tajusin, että työni tulee olemaan nimenomaan ihmisten edessä olemista ja omien ajatusteni jakamista kirjoittamalla tuhansille ihmisille.
Samassa kuitenkin tajusin, etten ole siellä esiintymässä, vaan toteuttamassa kutsumustani. Jakamassa minusta maailman tärkeimpiä asioita. Auttamassa ihmisiä elämään oman näköistä elämää ja voimaan hyvin. Muistuttamassa siitä, että jokainen meistä on ainutlaatuinen, ihme suorastaan. Ja niin intohimoni söi esiintymispelkoni aamupalaksi niin, että heilahti! Nyt valmennan perustyöviikollani noin tuhatta ihmistä yllä mainituissa teemoissa.
Jos joku olisi sanonut minulle kouluaikoina, että nelikymppisenä teen esiintymistaidon valmennuksia heittäytyen täysillä peliin koko persoonallani, esiinnyn kymmenien tuhansien ihmisten edessä vuositasolla, seison Finlandia-talon lavalla ja Täysii-seminaarissa täyden auditorion edessä samalla lavalla arvostamieni asiantuntijoiden kanssa ja kirjoitan neljättä kirjaani.
Mitä sinun on vaikea juuri nyt uskoa?
Älä kuitenkaan usko kaikkea, mitä pääsi sisältä kuulet
Jaan tarinani, jotta saisit rohkeutta mennä unelmiasi kohti. Sinulla ei ehkä vielä ole kaikkia taitoja, mutta ensimmäisen askeleen ottaminen on tärkein. Kaikki taidot tulevat matkan varrella.
Älä usko sisäiseen ääneesi, joka sanoo, ettei sinusta ole johonkin. Ettet muka pysty. Ettet osaa. Ettet ole tarpeeksi kokenut. Ettet ole riittävän hyvä. Ettet muka olisi arvokas. Sillä olet kaikkea tuota ja paljon enemmän. Niin paljon enemmän, ettei kukaan pysty sitä edes käsittämään rajatulla aivokapasiteetillamme.
Tärkein salaisuus kohti unelmatyötä
Ole aina uskollinen sille, mikä sinua innostaa ja vetää luonnollisesti puoleensa. Vaikka miten pelottaisi! Vaikka et tietäisi, miten unelmaan pääsee. Maailmassa on paljon ihmisiä, jotka ovat jo siellä. Kysele heiltä, saat apua, et ole yksin.
Mene sitä kohti, mikä oikealta tuntuu. Jokainen pelkosi jää todellisten intohimojesi jalkoihin.
Pidin kerran valmennusta loppuvaiheen opiskelijoille ja yhtäkkiä eräs tyttö nosti kättään ja sanoi: ”Eikö minulla tarvitsekaan olla valmista urasuunnitelmaa tästä hamaan tulevaisuuteen?” Samassa näin kyyneleet hänen poskillaan. Vapauttavat, helpottavat kyyneleet. Ei, ei todellakaan tarvitse. Riittää, kun olet oma itsesi juuri nyt ja menet kohti kiinnostuksiasi askel askeleelta.
Älä kuuntele liikaa muiden mielipiteitä siitä, mitä sinun pitäisi tehdä. Sinun ei pidä tehdä mitään. Sinä valitset tehdä, mitä haluat. Pidä aina valta itselläsi itseäsi koskevissa asioissa. Näin päädyt työhön, josta todella nautit ja jossa voit hyvin. Sinun ei tarvitse olla valmis, kun valmistut jostain oppilaitoksesta. Kukaan ei ole! Ei koskaan! Kasvamme, kehitymme ja opimme koko elämämme loppuun asti.
“Jos kuulet sisäisen äänen, joka sanoo, ettet osaa maalata. Jatka kaikin mokomin maalaamista, ja pian se ääni vaikenee.” – Vincent Van Gogh –
Liittolaisesi oman näköisen elämäsi luomisessa,
Riikka
Ps. Kirjani Omaa tehtävää etsimässä – löydä vahvuutesi ja intohimosi sisältää 7 askelta ja yhteensä 27 käytännön työkalua oman näköisen työelämän luomiseen.
Lue lisää omannäköisen työelämän luomisesta, inspiroidu videoista ja vinkeistä liittymällä kirjekaverikseni: www.riikkapajunen.fi.
Ps. Tuoreimmasta kirjastani Omaa tehtävää etsimässä – löydä vahvuutesi ja intohimosi saat käytännön työkalut ja rohkaisun työelämän muutokseesi!
