Maailma todellakin tarvitsee hyvä sydämisiä ihmisiä, maailma todellakin tarvitsee ystävällisyyttä ja huomaavaisuutta. Läheisriippuvia taipumuksia omaava ihminen onkin usein hyvin empaattinen ja haluaa vilpittömästi auttaa, mutta usein siinä on kyse muustakin, kuten myös jouduin itse itsessänni huomaamaan ja kohtaamaan sen, että auttamiseni ei ollut suinkaan niin pyyteetöntä kuin olin itsellenikin uskotellut.
Läheisriippuvan auttamisella tai yrityksillä muuttaa toista on usein alitajuinen pyrkimys:
Autan/Koitan saada sinua muuttumaan JOTTA minulla olisi parempi olo – jotta sinä voisit olla minulle turva
Autan/ Koitan saada sinua muuttumaan JOTTA en huomaisi omia haavojani, avuttomuuttani tai käsittelemättömiä asioitani
Autan/Koitan saada sinua muuttumaan JOTTA viimein näkisit arvoni ja ymmärtäisit miten paljon tarvitset minua.
Läheisriippuvaisen auttaminen tai yritys saada toinen ottamaan vastuu sisältää myös pettymyksen ja epäterveen uhrautumisen siemenen – sillä läheisriippuvaisuuteen taipuvainen on itse niin kiinnittynyt siihen, että toisen täytyy muuttua. Olen naamioinut tämän itselleni rakkaudeksi, mutta vasta paljon myöhemmin olen huomannut että olin enemmänkin pakkomielteinen kuin rakastava. Mistä minä todella tiesin, mikä on kenellekin rakkautta?
Jos me estelemme kaikin keinoin toista putoamasta pohjaan, emmekö tavallaan jopa ole toisen eheytymisen tiellä? Sillä hyvin usein ellei jopa aina, ihmisen on koettava ihan itse oma pohjakosketusensa seurauksineen, ennen kuin hän on aidosti valmis ottamaan vastuun ITSEÄÄN varten.
Läheisriiippuvan auttaminen on siis helposti liian kiinnittynyttä lopputulokseen, hän on itse usein niin kiinnittynyt omaan näkemykseensä miten toisen vaan pitäisi muuttua, että yritys auttaa onkin joskus jopa enemmän läheisriippuvaa itseään varten, kuin toista. Jos kokee pakottavaa tarvetta neuvoa ja ohjeistaa ja sitten loukkaantuu jos toinen ei kuulekaan omia hienoja viisauksia – on kyseessä luultavasti enemmän läheisriippuvan auttamishalu. Joka on toki täysin ymmärrettävä, tottakai me haluamme että meille rakkaat ihmiset voivat hyvin! Tottakai me haluamme itse turvaa, läheisyyttä ja inhimillisten kiintymystarpeidemme täyttyvän. Mutta se ei vaan näyttäisi toimivan näin.
Sen sijaan, että yrittää kantaa toisen muuttumisesta ylivastuuta, onkin tärkeää päästä kosketuksiin omien syvempien tunteiden kanssa – mitä oikeastaan tunnen ja tarvitsen tämän kaiken takana? Voinko ilmaista haavoittuvaisia tunteitani ja tarpeitani ja myös vakavasti pysähtyä inhimillisten rajojeni äärelle?
Syvä myötätuntoni sinulle, joka mahdollisesti kamppailet sen hädän, turvattomuuden ja pelon kanssa mitä läheisriippuvuuden taustalla on. Toivon, että sen sijaan että keskität kaiken voimasi toisen muuttamiseen, että antaisit apua ja myötätuntoa itsellesi. Uskalla pysähtyä itsesi äärelle. Sinullakin on lupa tuntea ja tarvita.
Läheisriippuvaan auttamiseen usein kuuluu:
- Tarve olla tarvittu
- Pakonomainen tarve auttaa/muuttaa toista ja vaikeus olla puuttumatta
- Loukkaantuminen ja pettymys jos toinen ei toimikaan kuten toivoin
- Rajattomuus
- Yliymmärtämisen ja uhriutumisen vaihtelu (Eikö se tajua miten paljon tein hänen eteensä?)
- Vastineen tai kiitoksen odottaminen
Autenttiseen auttamiseen usein kuuluu:
- Ymmärrys ja hyväksyntä, että emme voi muuttaa toista – voimme olla tukena
- Myös sen hyväksyminen jos toinen ei halua apua/ sellaista apua mitä tarjoamme
- Omista rajoista huolehtiminen, en auta itseni kustannuksella
- Kykyneväisyys vastavuoroisuuteen: Kykenee olla itsekin vastaanottavana osapuolena
- Ymmärrys, että joskus suurinta auttamista on se että auttaa ensin itseään
- Kyvykkyys olla kosketuksissa omaan terveeseen rajallisuuteen ja myös inhimilliseen avuttomuuteen: Emme voi muuttaa toisia mutta voimme olla kosketuksissa omiin tunteisiin siitä mitä tilanne herättää
- Oman toimijuuden ja oman elämän säilyttäminen
Aina ei ole helppoa tunnistaa onko kyse läheisriippuvuudesta vai aidosta auttamisesta. Voit käyttää alla olevia kysymyksiä itsereflektion tukena.
Muutama kysymys itsereflektion tueksi
- Tunnenko pakonoomaista tarvetta auttaa? Mitä pelkään että tapahtuu, jos en auta?
- Miten huomioin omia tarpeitani?
- Onko tämä auttamista vai mahdollistamista?
- Autanko tavoilla, jotka vievät minua kauemmas itsestäni ja läheisistäni?
- Annanko mielipiteitä ja neuvoja pyytämättäkin?
- Syyllistynkö helposti jos en auta?
- Olenko kysynyt haluaako toinen apua taikka sellaista apua mitä tarjoan?
- Ovatko ihmissuhteeni tasavertaisia vai olenko itse se joka aina antaa, mutta ei vastaanota?
