Elämän musta huumori tarjosi minulle jälleen herkullisen ajanjakson, missä eri elämänalueilta tupsahteli samanaikaisesti isoja kasvun paikkoja sekä kuormituksia diilattavaksi. Yksi tärkeimmistä voimavaroista ja selviytymiskeinoistani on jutella ystävien kanssa. Näiden ”kasvupyrähdys” kuukausien aikana oli muutamia hetkiä, jolloin en tavoittanut ystäviä puhelimitse (kiitos ystävät, kun pidämme rajoistamme kiinni puolin ja toisin). Oloni tuskissa kärvisteltyäni, jostain juolahti mieleen kriisipuhelimeen soittaminen.
Sisäinen kriitikko ja luuriin tarttuminen
En ollut aikaisemmin soittanut kriisipuhelimeen ja tämä oli sisäiselle kriitikolle oiva hetki heittää kiusoittelevaa löylyä kiukaalle. Kari ”The Kriitikko” jutteli hiilihanko kainalossa olkapäältä tyyliin: ”pitäskö olla vielä pahempi olo / tilanne jotta voi soittaa, kehtaanko soittaa tällaisista asioista, vienkö soittoaikaa joltain joka on just hyppäämässä katolta, pitäiskö hävettää olla hyvinvointivalmentaja joka on näin romuna, miten mä voin auttaa ketään jos en ite osaa auttaa itteäni…”
Onneksi Kari tietää, että ymmärrän ja siedän sen negistelevää läpänheittoa lempeällä itsemyötätunnolla. Karinkin tarvitsee välillä päästä purkamaan paineita! Kun Karin (asiaan kuuluvat) tuominnat oli kuultu sekä otettu vastaan, oli tilaa todeta itselleni tyypilliseen tapaan – no todellakin soitan kriisipuhelimeen! Ihan vaikka kettuillakseni Karille 🙂 No joo, kyllä mulla oli ihan todellinen tarve sekä aito kiinnostus, että millainen kokemus se tulisi olemaan – myös ammattini näkökulmasta.
Varsinaisen asian jälkeen löytyi yllätysbonus
Yksi kriisipuhelin soittokerroista oli erityisen tärkeä. Asian läpikäymisen jälkeen kerroin terapeutille ystävästäni, jonka kanssa olin puhunut vaikeuksista. Hän oli lähettänyt pari päivää puhumisemme jälkeen lyhyen viestin kysyäkseen vointiani. Kerroin miten tärkeältä ja voimauttavalta viesti oli tuntunut. Olin ystäväni mielessä ja sydämessä. Hänen kiinnostuksen kautta myönteiset tunteet heräsivät eloon entistä vahvempina. Koin itseni arvokkaaksi, hyväksytyksi, rakastetuksi ja hänen perheeseensä kuuluvaksi (herkistyn kirjoittaessani tätä…). Nämä olotilat, tunteet ja viestin jälkeinen kokonaisvaltainen ihanuuden kokemus olivat tosi tärkeitä matkallani vaikeuksien läpi.
Kertoessani asiasta terapeutille pohdin ääneen voinnin kyselyn ja asioihin palaamisen merkitystä ja tärkeyttä. Tunnistin, että tämä on sellaista mitä itse tarvitsen ja kaipaan jatkossa. Tajusin myös, että voin ja haluan toimia samoin omille ystävilleni ja tehdä sitä aiempaa enemmän sekä pidempikestoisesti, ei vain yhtä kyselykertaa.
Vaikka asia on tuntunut vähän hassulta ja nololta, olen pyytänyt muutamilta ystäviltäni: ”tarvitsen ja toivon, että kysyt silloin tällöin vointiani (vaikka vain lyhyellä viestillä) nyt kun on hankalaa, haluatko toimia näin?”
Johtaako hienotunteisuus yksin jäämiseen?
Terapeutti sanoi myös, että suomalaisessa kulttuurissa on totuttu olemaan liian hienotunteisia. Kuvitellaan, että surun tai vaikeuden äärellä olevalle tarvitsee antaa aikaa ja omaa rauhaa. Valitettavasti tämä saattaa johtaa siihen, että ihmiset jäävät yksin vaikeuksiensa kanssa ja mun mielestä se on ihan perseestä! Joo, tarvitaan myös aikaa ja rauhaa – haluan kuitenkin olla luomassa kulttuuria, jossa USKALLETAAN KYSYÄ VOINTIA. Vaikka olisikin riskinä ”tuppautua liikaa iholle kyselemään” haluan mielummin ottaa sen riskin, kuin jättää toisen yksin. Mun vastuulla on kysyä ja toinen voi kertoa (voimavarojensa puitteissa), jos se ei ole sitä mitä hän haluaa. Sovittu?!
Miten sinä voit?
Rakkaudella,
P.S. Apujoukot:
MIELI ry:n Kriisipuhelin päivystää 24/7 numerossa: 09 2525 0111
Kriisikeskus netissä: http://tukinet.net/
Sekasin-chat nuorille – Suomen Mielenterveysseura: http://sekasin247.fi/
Solmussa-chat aikuisille – Suomen Mielenterveysseura: http://tukinet.net/teemat/solmussa-chat-783075200/
Valtakunnallinen mielenterveysneuvonta – Mielenterveyden keskusliitto MTKL: 020 391 920
Vertaistukipuhelin – Mielenterveyden keskusliitto MTKL: 0800 177 599
Lähde: https://eheydenlahde.fi/aputahoja/
