Kun lapsiarki vaatii supervoimia, parasta, mitä voit tehdä, on kohdata vaikeat tunteesi

Kirjoittaja Riikka Seppälä on äiti, valmentaja, tunnekouluttaja sekä Erityisvoimia.fi -verkkoyhteisön toinen perustaja.

Sinä olet turvapaikka lapsellesi. Sinä olet se kallio, joka ottaa maailman tyrskyt vastaan. Sinä olet aallot, joiden syliin voi heittäytyä surun hetkellä. Sinä olet se valo, jonka hehku voittaa pimeän. Se olet sinä, eikä kukaan muu.

Kirjoitan sinulle, jolta jokainen uusi päivä edellyttää erityistä vanhemmuutta. Toivon, että ajatukseni tavoittavat sinut, joka surumielin mietit, miksi väsyt, miksi hermostut ja miksi kaipaamasi apu ei löydä perille luoksesi. Haluan kirjoittaa sinulle, jotta et hukkuisi varjoihin ja joutuisi piiloon itseltäsi. Koska silloin pysyt piilossa myös lapseltasi.

Vanhemmuus häpeän varjoissa

Näkyväksi tuleminen itsellesi on tärkeä askel kohti turvallista yhteyttä lapseesi. Rakkauden ja hyväksynnän tarjoaminen, se mitä lapsesi sinulta sydämessään janoaa, on mahdollista vasta, kun opit antamaan niitä ensin itsellesi. Kun hellität itsesi syyllistämisestä ja opit päästämään irti kohtuuttomasta häpeästä.

Jos olet yhtään kuin minä, toimit päivittäin pumpulina lapsesi ja häntä ympäröivän maailman välillä. Tulkkaat, opastat, tiedotat ja koulutat lapsesi elämässä olevia ihmisiä hänen tarpeistaan. Kohtaat erityisessä vanhemmuudessasi kyseenalaistamista ja ymmärtämättömyydestä kumpuavaa arvostelua ja ohjaamista.

Saatat jo tietää syvällä sisimmässäsi, että perinteiset kasvatuskeinot eivät päde teillä. Silti sovellat niitä arkeenne ulkopuolelta tulevan paineen alaisena. Ehkä pitkään luotitkin ammattilaisten, opettajien, isovanhempien ja ystävien vinkkeihin. Samalla ohitit oman sisäisen äänesi, joka aneli sinua toimimaan eri tavalla.

Tämä on inhimillistä, sillä ajattelithan heidän luonnollisesti olevan kokeneempia ja tietävän sinua paremmin. Miten olisit voinut tietää, että teillä on toisin, että ulkopuolisten hyvää tarkoittavat ohjeet enemmän rikkovat kuin rakentavat yhteyttä lapsesi kanssa. Anna anteeksi itselle ja toisille, että ette tienneet sitä mitä tiedätte nyt.

Ulkopuolelta tulevan häpeän lisäksi se nostaa päätään myös sisäisen maailmasi kautta, itsellesi asettamien ja usein kovin kohtuuttomien odotusten kautta. Häpeilet ehkä osaamattomuuttasi haastavissa tilanteissa, suret sitä, että et voi aina auttaa lastasi ja koet jatkuvaa riittämättömyyttä vanhempana. Niin kauan, kun suljet silmäsi häpeältä, se syö voimavarojasi ja verottaa jaksamistasi vanhempana. Häpeän varjoissa ja ollessasi maailmalta piilossa, et usko olevasi rakkauden arvoinen. Sinun kauttasi myös lapsesi kokee samoin.

Armollisuudesta voimia erityiseen arkeen

Häpeä poistuu puhumalla. Sitä päin katsominen, sen rehellinen tarkastelu ja sen näkyväksi tekeminen, nujertavat häpeän myrkyllisen voiman. Näin opit päästämään siitä irti.

Häpeän sukupolvien yli rakentaman jatkumon katkaiseminen omat jyrkiltä tuntuvat tunteet kohtaamalla, on parasta, mitä voit vanhempana tehdä itsellesi ja lapsellesi. Siksi kutsunkin sinut opettelemaan häpeän vastalääkettä, myötätuntoa itsellesi. Sen merkitys erityisvoimia vaativassa arjessa on korvaamaton.

Ilman myötätuntoa voi kuormittava arki ja vanhemmuus jatkuvassa hälytystilassa kääntyä itsekritiikiksi, pakeneminen muuttua eristäytymiseksi ja jähmettyminen sammuttaa toivon paremmasta huomisesta. Silloin turvallinen yhteys sinuun ja lapsesi välille ei pääse syntymään.

Toivon siis sydämeni pohjasta, että näet sen, miten tänäänkin olet tehnyt kaiken voitavasi ja vielä enemmän. Siksi haluan sanoa, että riität, sinulle, joka tänään tunnet syyllisyyden pistoksen ohikiitävästä hetkestä, jolloin sanoit lapsellesi, että nyt et enää jaksa, että voimasi eivät tänään riitä. Että katsotaan huomenna uudelleen.

Ja sinulle, joka pelkäät, ettet ole ollut riittävästi läsnä. Puhunut, halannut ja pussannut, kertonut kuinka paljon rakastat lastasi. Silloinkin kun lapsesi ilkeät sanat ovat viiltäneet syvälle sydämeen. Ja sinulle, joka kannat huolta siitä, olisitko voinut tehdä jotakin toisin, vaatia vielä tiukemmin saadaksesi tarvitsemanne avun. Ja sinulle, jonka käteen pieni pehmoinen käsi päivän päätteeksi tarttuu, puristaen lujaa. Se kertoo ilman sanoja ja riippumatta päivän tapahtumista, että sinä riität juuri sellaisena kuin olet.

Sinun inhimillinen rakkautesi arjen säröineen on parasta lapsellesi. Se on turvapaikka, paras mahdollinen suojasatama lapsellesi. Se olet sinä.