Mindfulness-ohjaajana ja työhyvinvointiluennoitsijana saan jatkuvasti kysymyksiä ja kommentteja meditoimisesta sekä nukkumisesta: “teenkö meditaatiota oikein, tää harjoitus ei oikein onnistunut, viimeaikoina meditaatio ei ole sujunut niin kuin pitäisi, mitä vinkkejä sulla on nukahtamiseen, yritin meditoida yöllä mutten kuitenkaan nukahtanut, kuinka paljon tarvitsen unta, jne?”
Palasin toissa päivänä USA:n länsirannikolta ja olin yöllä hereillä parin tunnin unien jälkeen melkein aamuun asti. Siinä oli kosolti aikaa meditoida, reikitellä (energiahoitaa), unelmoida ja ajatella.
”Meditaatio on sitä mitä tapahtuu, kun alat meditoimaan.” Tämä on niin ihanan inhimillisesti ja lempeästi todettu – kunpa muistaisin, kuka näin on sanonut! Mielemme takertuu helposti kuvitelmiin, tarinoihin ja pyrkimyksiin siitä mitä meditaation ”pitäisi” olla.
Itselleni meditaatioon liittyy kaksi tärkeää asiaa: sitoutuminen ja hyväksyminen. Sitoudun ylläpitämään ja palauttamaan tietoisuuteni tässä-ja-nyt-hetkeen (meditaation keston ajan) hyväksyen kaiken tietoisuudessani.
Periaatteessa tosi helppoa ja yksinkertaista, mutta mutta – on eri asia miten mielemme asian kokee, egon suhtautumisesta puhumattakaan… Vuosien varrella meditaatio-kokemukseni ovat luonnollisesti vaihdelleet, muuttuneet ja menneet vuoristorataa – eli loistavaa treeniä hyväksymislihakselle ja tärkeää oppia meditaatioiden monimuotoisuudesta pitkän aikavälin mittakaavassa.
Sängyssä pyöriskellessä on helppo valahtaa suoritusmoodiin ja yrittää kaikin keinoin nukahtaa. Toki sekin voi ”onnistua” ja johtaa uneen – kannattaa tehdä sitä, mikä toimii sinulle. Mulle mindfulness-harjoittaminen on opettanut irti päästämistä ja sen sivutuotteena tyypillisesti seuraa jonkinasteista rentoutumista ja/tai antautumista tälle hetkelle täysin – olematta kuitenkaan passiivinen tai alistuva.
Nyt tajusin, että hei – sängyssä olonhan voi rinnastaa aikaan ”meditaatiojakkaralla”. Olen sänkyyn mennessä sitoutunut makaamaan siinä hyväksyvällä asenteella herätyskellon sointiin saakka. Kuka minä olen arvostelemaan kehomieleni tarvetta, olipa se sitten nukahtaminen tai hereillä olo.
Tämän näkökulman kautta tavoitin syvemmän luottamuksen siihen, että kunhan vain annan kehomielelle mahdollisuuden levätä, on se riittävää. Eikä nukahtaminen ole välttämättä mikään mittari energioitteni latautumisesta ja palautumisesta.
Sitouduin olemaan arvostelematta sängyssäolon kokemusta ja tapahtumia. Se loi tilaa sille, mikä oli totta siinä hetkessä. En yrittänyt nukahtaa tai muuttaa sen hetken kokemusta mitenkään, surffasin vain hetkestä toiseen hyväksyvällä asenteella. Oli helpottavaa, kun sai annettua itselleni luvan vain olla.
Seuraava päivä meni yllättävän hyvällä energialla, eikä väsymystä ollut juurikaan ennen iltaa. Ihan mieletöntä, aikaisemmin olisin ollut ihan tööt! Olen kiitollinen, että sängyssä-makaamis-meditaation ”sivutuotteena” sain tällä kertaa uudenlaista virkeyttä.
Olkoon tarinani polveileva vastaus alussa esittämiini kysymyksiin.
”Nukkuminen on parasta meditaatiota.” – Dalai Lama
…vai onko kuitenkin vertaamatta paras, heheh!
Rakkaudella,
Aleksi
Ilmoittautuminen 8 viikon mindfuleness-kurssille on nyt auki. Kurssi alkaa 18.11. Tervetuloa mukaan! Lue lisää kursista TÄSTÄ.
