Äitini, toivon, että voisit olla minulle äiti, vaikka et siihen pystykään

Olen nainen, lapsi ja äiti. Minussa siis on muiden roolien lisäksi nämä kolme tärkeää roolia, jotka eivät syvimmiltään ole ihan helppo juttu kantaa, vaikka nopeasti ajateltuna nämä roolit ovat meille kaikille itsestäänselvyyksiä.

Mitä on olla nainen ja juuri tässä kehossa? Miltä tuntuu olla jonkun lapsi, vaikka olisinkin jo aikuinen? Mitä äitiys minussa on, mikä on perittyä mallia ja mikä on aitoa minua äitinä?

Olen oppinut lapsesta asti kuuntelemaan, ymmärtämään ja kannattelemaan muita. Näen tässä piirteessäni sekä synnynnäistä tapaani toimia että opittua tapaa selviytyä lapsuuden hankalista tilanteista. Elin alle kouluikäisestä asti äitini ahdistusten ja isääni kohdistuneen pettymysten kannattelijana; olin äidin pikku psykologi, jolle hän purki tuntonsa, jos ketään muuta ei ollut paikalla. Minun piti lapsena ottaa valtava taakka kannettavaksi, jopa vastuu vanhempieni välisestä suhteesta. Uskon, etten ole yksin näiden taakkojeni kanssa. Tuhannet muut pikkutytöt ja -pojat ovat joutuneet samaan rooliin, olemaan terapeutteja tai ”vanhempia” omille vanhemmilleen.

Kuten niin moni sotien aikana ja sodan jälkeen syntynyt, myös äitini kantoi selvittämättömiä lapsuuden traumojaan ja turvattomuuttaan, ja heijasti niitä omaan äitiyteensä. Ja vaikka tästä nyt kirjoitankin, muistathan lukijani, etten missään nimessä syytä äitiäni tai ketään muutakaan tuon ajan ihmistä siitä, miten he ovat oppineet elämässään toimimaan. Silti minulla on lupa avata kokemustani ja tarpeitani muille, koska uskon, että millään muulla tavalla nämä ylisukupolviset äitiyden tai vanhemmuuden toimintamallit eivät tule muuttumaan.

Tiedän, että tämä malli sekä uskomus taakankantajuuden roolin väistämättömyydestä on ollut olemassa sukupolvelta toiselle. Edellisillä sukupolvilla ei ole ollut tietoisuutta tästä ilmiöstä, vaan rooli on istutettu luontevasti ja itsestäänselvästi ainakin yhdelle perheen lapsista, mahdollisesti kaikille.

 

Mitä tämä äidin tai terapeutin roolissa oleminen on minulle tarkoittanut?

  • Olen kasvanut ristiriitaisesti kiintyneeksi aikuiseksi, jolla on vahva taipumus läheisriippuvuuteen: olen siis taipuvainen huolehtimaan ensin muista oman hyvinvoinnin kustannuksella.
  • En ole vuosikymmeniin tunnistanut omia tunteitani, tarpeitani ja rajojani. Vasta viime vuosina olen alkanut ymmärtää koko ilmiötä ja varsinkin sitä, kuinka tiedostamattomasti olen jatkuvasti hylännyt itseni, sabotoinut itseäni ja luullut sitä normaaliksi osaksi elämää.
  • Syvimmilläni olen kokenut häpeää ja syyllisyyttä siitä, etten pystynyt pelastamaan äitiäni. Tiedän tämän olevan sisäisen lapseni tunne, ja nyt osaan jo antaa tälle osalle itseäni rakkautta, lempeyttä ja turvaa, jota se ei lapsena saanut osakseen.
  • Olen taipuvainen ahdistumaan ihmissuhteissani, erityisesti parisuhteissa, jos en saa sitä turvaa ja kaipaamani huomiota, jota sisäinen lapseni koko ajan kaipaa. Olen alitajuisen kaipaukseni takia vetänyt puoleeni välttävän kiintymyssuhteen omaavia miehiä, jopa narsistisesti käyttäytyviä. Onneksi tällä hetkellä jo ajattelen – toipumismatkalla olevanakin – että näiden kokemusteni ansiosta silmäni ovat avautuneet koko tälle ilmiölle.

Jos olen joskus koettanutkin avautua äidilleni nyt aikuisena kohtaamistani elämän haasteista, hän ahdistuu ja kertoo minulle, miten hänen elämässään on jo niin paljon raskaita asioita, että pitikö tämäkin tähän nyt tulla. Olen joutunut tekemään päätöksen, etten tule kertomaan äidilleni omista elämänkriiseistäni, koska hänellä ei ole kykyä ottaa niitä äitinä vastaan, kannatella minua. Tilanne kääntyykin niin, että lopulta minä kannattelen häntä, vaikka se ei olisi minun tehtäväni tilanteessa. Joudun olemaan äiti omalle äidilleni.

Olen luopunut ajatuksesta ja toiveesta, että äitini muuttuisi. Että hän tiedostaisi tämän ylisukupolvisen taakankantajuuden, jonka osana myös hän on, ja jota hän on omalla toiminnallaan siirtänyt seuraavalle sukupolvelle. Silti osa minua, se pikkutyttö sisälläni, edelleen kaipaa ja toivoo sellaista äitiä, joka ottaisi syliin, kuuntelisi häntä, auttaisi häntä sanoittamaan omia tunteitaan ja tarpeitaan. Välillä tätä pientä tyttöä itkettää ja surettaa, kun kaipaus äidin kannatteluun ja turvaan on niin voimakas, että se ihan sattuu, myös kehossa ja erityisesti sydämessä.

Onneksi jo tunnistan tämä sisäisen lapseni, ja ajoittain pääsen kiinni näihin tarpeisiin, vaikken aina kykenekään pysähtymään ja antamaan itselleni sitä, mitä äidiltäni olisin kaivannut. Joskus se onnistuu. Välillä räpiköin omassa elämässäni, puudutan tunteeni ulkoisilla asioilla, välillä pystyn olemaan läsnä ja tuntemaan turvaa omassa kehossani. Silti, kaiken pohjalla on kaipaus kannatteluun, mitä en enää väheksy. Minun ei tarvitse enää olla se vahva, jota olen yrittänyt näihin vuosiin asti olla. Minulla on lupa olla myös heikko ja haavoittuva, kuten kenellä tahansa muullakin.

Olen myös äiti ja olen äitinä myös siirtänyt tätä mallia omille lapsilleni, vaikka en ole tietoisesti sitä halunnut tehdä. Olen kuitenkin oivaltanut sen, että parasta, mitä voin lapsilleni tehdä nyt ja tästä eteenpäinkin, on alkaa hoitaa itseäni, pitää itseäni arvokkaana ja että minulla on lupa olla se, joka aidosti olen. Kuinka muuten voisin antaa lapsilleni esimerkkiä siitä, että heilläkin on lupa olla oma itsensä, kaikkine epätäydellisyyksineen, vahvuuksineen ja haavoittuvuuksineen.

Haluan haaveilla sellaisesta maailmasta, että jokainen aikuinen alkaisi yhä enemmän ottaa vastuuta itsestään, tutkia omia mallejaan ja kasvaa ”irti” siitä ylisukupolvisesta taakasta, jonka on itse suvultaan tai kulttuuristaan saanut. Emme voi jäädä syyttämään edellisiä sukupolvia siitä, mistä he eivät ole tienneet ja mitä eivät ole voineet muuttaa. Silti voimme validoida ja kunnioittaa omia kokemuksiamme, omia traumojamme ja alkaa parantaa niitä. Vain tällä tavoin vapautamme seuraavaa sukupolvea toistamasta samoja sairastuttavia malleja.

Jos sinä koit tämän kirjoitukseni resonoivan myös omaan kokemukseesi, lähde tutkimusmatkalle itseen, lempeydellä ja myötätunnolla. Et voi sille mitään, että olet kokenut sitä, mitä olet kokenut. Tästä eteenpäin sinulla on silti lupa toipua, eheytyä, ottaa oma paikkasi sukupolvesi jatkumossa. Hae apua ammattilaisilta tarvittaessa, niin olen minäkin tehnyt.

Tutustu aitoon itseesi ja tunnista sisäisen lapsesi tarpeet. Ole itsellesi se äiti, jota sinulla ei ole ollut.

Sinulla on myös lupa kaivata ja tarvita apua ja tukea. Pienin tai suurin askelin, tulet pääsemään eteenpäin tässä <3

Sinä ihana ❤ Saat 10€ lisäalennuksen kaikista tarjouspaketeista  koodilla ruska10. Koodi on voimassa Hidasta elämää -puodissa lauantai-iltaan klo 18 saakka.
Katso tarjouspaketit
close-image