Useimmissa suhteissa on aiheita joiden äärellä kiertelemme, kaarteleemme ja venkoilemme kuin kissa kuuman puuro ympärillä. Kutsutaan näitä latautuneiksi aiheiksi.
Nämä aiheet voivat olla oikeastaan mitä hyvänsä: Miten sitoutuneita olemme, mikä suhteesi on siihen työkaveriin, minussa heräävä epävarmuus, tehdäänkö me lapsia, asutaanko me yhdessä ja mitä hittoa me olemme tekemässä. Ja kaikki mahdollinen maan ja taivaan välillä.
Pelko lienee yleisin syy, miksi vältämme haastavien aiheiden esiin tuomista selkeästi.
Entä jos toinen häpäisee, torjuu tai jopa syyttää? Entä jos en tule kuulluksi?
On totta, että me emme voi tietää tai kontrolloida toisen reaktioita. Ja usein elämänhistoriassamme asuu syvät haavat, mihin osumasta yritämme välttää. Ymmärrettävää. Ja samalla jos vältämme toistuvasti tiettyjä tärkeitä aiheista, on silläkin seurauksena. Alamme varomaan, väistelemään, luultavasti mielikuvituskin lähtee kauhuskenaarioiden kanssa laukalle, ja ennemmin tai myöhemmin ahdistustakin ilmenee.
Jos jokin asia on sinulle arka ja tärkeä, se on suhteen asia. Ja sinulla on oikeus olla kokonainen myös sen suhteen, minkä suhteen olet epävarma.
Vinkkejä keskustelun avaamiseen latautuneista aiheista:
1. Kerro halustasi keskustella sellaisella hetkellä, jolloin et ole tunnekuohussa.
2. ”Tätä on minulle vähän vaikea ottaa esiin, koska huomaan että tämä aihe nostaa minussa pelkoa, voisitko tutkia sitä kanssani?”
3. Sopikaa, että asian ei täydy tulla valmiiksi yhdellä istumalla ja sopikaa että jos aihe on latautunut, että pidätte sen keskustelussa esim. kerran viikossa.
4. Sopikaa siitä, että kumpikin puhuu omasta kokemuksestaan käsin – ei mennä henkilökohtaisuuksiin tai hyökkäyksiin.
5. Sulkekaa tilanne tietoisesti ja sopikaa milloin palaatte asiaa.
6. Hakekaa tarvittaessa apua ja tukea ammattilaiselta, joka auttaa uusien näkökulmien löytämisessä ja turvallisen tilan luomisessa.
Eevin Aito ja läheinen parisuhde verkkokurssi on tammikuun ajan tarjouksessa 69€ (99€).
Ymmärrystä lisääviä videoita ja harjoituksia
Kurssi sisältää 7 x n. 45min mittaista valmennusvideota, joissa parisuhteen tärkeitä ja joskus arkojakin teemoja käsitellään hyväksyvässä ja avoimessa hengessä. Mukana lisäksi harjoituksia yhdessä tehtäväksi.
Voit osallistua kurssille joko yksin tai yhdessä!
Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan täältä
https://hidastaelamaa.fi/2020/05/aito-ja-laheinen-parisuhde-verkkokurssi/#369f2eb4
-
Vapaaksi miellyttämisestä – Toipumiskirja hyväksynnän hakijoille
29,80 € (sis. alv) Lisää ostoskoriin -
Ole itsellesi armollinen -kortit
22,90 € (sis. alv)18,32 € (sis. alv) Lisää ostoskoriin -
Ale!
Avaudu itsellesi -paketti
Alkuperäinen hinta oli: 48,80 €.42,90 €Nykyinen hinta on: 42,90 €. (sis. alv) Lisää ostoskoriin