JOKU on sanonut jotain tai toiminut niin, että meitä ottaa päähän, harmittaa, ärsyttää, vihastuttaa, ahdistaa, raivostuttaa, pännii. Ehkä loukkaa ja satuttaakin.
Syypää on tietenkin se JOKU ja siksi meillä on oikeutus tuntea kyseisiä tunteita.
JOKU voi aiheuttaa elämässämme omasta mielestämme suurenkin ongelman. Etenkin, jos JOKU on vaikkapa oma kumppani, perheenjäsen, sukulainen tai työkaveri. Tuppaa nimittäin olla niin, että mielemme intoutuu paisuttelemaan ärsytyksen aiheita kärpäsistä härkäsiksi, emmekä enää näe ollenkaan sitä kaikkea hyvää ja kaunista, mitä toisessa on.
Mutta onko ongelma todella toisen sanomisissa ja tekemisissä? Vai voisiko se sittenkin olla omissa pinttyneissä ajatuksissamme ja uskomuksissamme, jotka mielipahan tunteita nostattavat?
Nythän vasta herne nenään meneekin. Emmehän me tunteillemme voi mitään.
Tämä on jopa totta. Mutta ehkä vain hitusen. Emme voi mitään, jos emme halua voida. Jos emme ota tunteistamme vastuuta. Emmekä me riemusta kiljahdellen sitä tee. Onhan moinen hemmetin tuskallista. Syytteleminen ja syiden löytäminen muista on niin turkasen paljon rattoisampaa.
Mutta onko se sitä syvemmälle ja pidemmälle ajateltuna?
Syyttely jähmettää ja jumittaa. Se estää meitä tutustumasta moninaiseen itseemme ja hidastaa omaa kasvua sekä oppimista. Se kuluttaa valtavasti energiaa ja hankaloittaa suhteita muihin ihmisiin, estäen aidon ja koskettavan kohtaamisen.
Syyttely estää meitä olemasta enemmän.
Kannattaisiko syyttelyn sijaan tehdä tutkimusmatkaa omiin tunteisiinsa? Niiden todellisiin syihin ja syntyihin? Sen lisäksi, että se voi olla varsin mielenkiintoista, se voi viedä itseä ja omia ihmissuhteita vauhdilla eteenpäin, kohti parempaa.
RAUTALANKAA
Omaa ymmärrystäni auttaa usein monimutkaistenkin asioiden yksinkertaistaminen jonkinlaiseksi ”syy-seuraus-malliksi”. Sanallistettu rautalankamallini tunteiden synnystä menee näin.
Ensin on AJATUS. Kun ajatusta toistetaan tarpeeksi, tapahtuu mielessämme sen vahvistaminen. Syntyy USKOMUS. Vahvistaminen tapahtuu paitsi omien, myös muiden (esim. lapsuudessa läheistemme) ajatusten toistamisella.
Ajatuksemme ja uskomuksemme eivät ole tosia, vaan vain TULKINTOJAMME asioista, ihmisistä ja itsestämme. Nämä tulkintamme johtavat TUNTEESEEN ja tunne johtaa REAKTIOON. TOIMINTAAN.
Haastavinta on se, että uskomuksemme syntyvät ja vahvistuvat tiedostamattamme. Ne operoivat ja ohjaavat meitä tiedostamattomasta mielestämme käsin. Siksi pidämme tulkintojamme taivahan tosina, mistä seuraa, että niiden vaikutus elämäämme on varsin vahva.
Kun tulkitsemme JONKUN sanomisia ja tekemisiä toistuvasti yhdellä ja samalla tavalla, tunnemme ja toimimme myös toistuvasti yhdellä ja samalla tavalla. Olemme synnyttäneet itseään toistavan KAAVAN. MIELEN MALLIN.
Koska sekä uskomuksemme että selviytymiskeinomme ikävissä tilanteissa ovat isoin osin peräisin lapsuudessamme, ovat kiukkureaktiomme aikuisenakin usein varsin lapsenomaisia.
Upea mahdollisuutemme on kuitenkin se, että verenpainetta ja näppylöitä nostattavan sekä haitallasia reaktioita aiheuttavan kaavan voi halutessaan rikkoa kantamalla syyttelemisen sijaan vastuun omista tunteista ja niistä aiheutuvista reaktioista.
KAAVAN RIKKOMISVINKKEJÄ
1. Opettele ajattelemaan tietoisesti eri tavalla. Jos joku läheinen saa sinut toistuvasti ärsyyntymään, korvaa ärsyttävien asioiden ajattelu ja paisuttelu kaiken toisesta löytyvän hyvän ja kauniin ajattelemisella ja paisuttelemisella. Huomaat hyvinkin nopeasti, miten oma asenteesi ja yllättäen jopa toisenkin asenne on muuttunut myönteisemmäksi. Luultavasti myös suhteenne on lujittunut ja parantunut.
Kinkkisissä tilanteissa toki helpommin sanottu kuin tehty. Etukäteisharjoittelu ja toisto tekevät kuitenkin mestarin.
2. Kun “vaaratilanne” on päällä, suo itsellesi hetken hengitystauko ennen vihastumisen ja siitä aiheutuvan (lapsekkaan) puolustusreaktion vallankaappausta. Hengityksen avulla ja aikana ehdit valita ajatuksesi toisin. Hengityksen avulla voit myös liennyttää nousussa olevaa kiukkuasi.
Älä luovuta, vaikka et heti etkä aina onnistuisi. Kyllä sinä opit.
3. Pohdi, voisiko olla, että se mikä sinua ärsyttää toisessa, ärsyttää loppupelissä sinua itsessäsi. Jokin torjuttu? Jokin, jota et halua nähdä? Varjoksesi kutsuttu.
Saattaa nimittäin olla niinkin, että mitä ärsyyntyneempi olet JONKUN sanomisista ja tekemisistä, sen todennäköisemmin syyllistyt itse aivan samoihin sanomisiin ja tekemisiin.
4. Opettele ajattelemaan, että ärsyyntymisesi ja tyytymättömyytesi syy ei ehkä olekaan toisessa, vaan omassa mielessäsi. JOKU vain auttaa sinua (kipeän kautta) näkemään oman varjosi ja tuomaan sen valoon. Hyväksymään itsesi valoinesi ja varjoinesi. Keskeneräisenä, mutta sellaisenaan kokonaisena, kirkkaana ja rakastettavana.
5. Sekin rauhoittaa, kun ymmärrät, että se JOKU TOINEN ärsyttävä myös suojelee ja peittelee ärsyyntyessään omaa varjoaan. Usein ”hyökkäys on paras puolustus -menetelmällä”.
Kun tipahdamme kiukustumistilanteissa lapsena oppimiimme selviytymiskeinoihin, riittää meillä tavallisen mukavilla ja hyväntahtoisillakin ihmisellä repertuaaria syyttelystä ja puolustelusta hyökkäykseen, ivaan ja jopa ilkeyteen.
Mitä paremmin tutustut ärsyyntymistä ja puolustusreaktioita aiheuttaviin tunteisiisi, niiden syihin ja syntyihin itsessäsi ja mitä paremmin kannat niistä myös vastuun, sen vähemmän sinulla on tarvetta paeta toisten syyttelyyn, arvosteluun ja tuomitsemiseen.
Mitä paremmin hyväksyt varjosi ja vajavaisuutesi, sen enemmän voit kokea myötätuntoa ja rakkautta itseäsi ja muita kohtaan. Kanssasi on helppo hengittää ja hyvä olla.
