Meillä ihmisillä on taipumus ajatella, että me kaikki olemme erityisiä ja ainutlaatuisia. Toki tämä on osittain totta ja haluan uskoa, että jokaisella meistä on jotakin uniikkia annettavaa tälle maapallolle. Samainen ajatuskulku johtaa kuitenkin helposti myös yksinäisyyden kokemukseen. Saatamme ajatella, että kellään muulla ei ole samanlaisia ajatuksia tai tuntemuksia kuin meillä itsellämme. Etenkään niitä vähän vaikeampia.
Minulle on ollut vapauttava oivallus, etten ehkä olekaan niin erityislaatuinen, kuin olen joskus itse ajatellut olevani. Erityisesti vaikeina hetkinä lohduttaa ajatus, että monet muutkin jakavat ne ihan samat tunteet ja kipupisteet. Minulle miehenä esimerkiksi erityisherkkyydestä puhuminen on vaatinut rohkeutta ja kykyä sietää ajoittaisia häpeän pistoksia.
Kuitenkin se, kun rohkaistuu jakamaan omia vaikeita tunteitaan tai niitä puolia itsessään, joita on joutunut tai ajautunut peittelemään, saa yleensä aikaan positiivisen ketjureaktion. Kun yksi uskaltaa avautua elämälle, helpottaa se myös muita samassa tilanteessa olevia ja antaa jollekin toiselle kipeästi kaivattua rohkeutta astua esiin omana kokonaisena itsenään.
Jos uskaltautuu jakamaan itsestään maailmalle vain osan, on iso riski, että jää paljon tekemättä, kokematta ja tuntematta. Voi myös pohtia haluaako käyttää ainutkertaisen elämänsä miettimällä mitä muut ajattelevat tai ovat ajattelematta. Lopulta kuitenkin meidän kaikkien ajatukset pyörivät enemmän tai vähemmän omien napojemme ympärillä, jolloin meille ei edes jää niin paljon aikaa toisten napojen tutkimiseen ja analysoimiseen.
Seuraavan kerran kun murehdit ja häpeilet tunteidesi ja ajatustesi kanssa, muista, että et ole yksin. Meitä on lukemattomia muitakin ja juuri tunteiden ja ajatusten valtava kirjo tekee meistä inhimillisiä ja kiinnostavia.
Sinun ei myöskään tarvitse olla täydellinen. Se on paitsi tylsää ja hajutonta, niin myös epäinhimillistä.
