Kun ihminen hajoaa heikoksi, alkaa yllättävän moni ympäriltä kadota. Vierelle jäävät vain he, jotka kestävät heikkouden ja jotka eivät häpeä.
Joitakin vuosia sitten kaikki elämäni peruspilarit kaatuivat. Minusta tuli eron myötä koditon, työtön, rahaton ja rakkaudeton. Olin syvällä kriisissä ja hyvin hauras.
Romahdukseni myötä koko sosiaalinen statukseni mureni ja ihmiset ympäriltäni alkoivat hävitä. Hyvänpäiväntuttujen menettämistä en kuitenkaan jaksanut surra. Sen sijaan sanattomaksi teki kokemukseni siitä, kuinka jopa lähimmät ihmiset voivat jättää suurimman hädän hetkellä.
Eräs ystäväni, jonka elämää sen ylä- ja alamäissä olin itse tukenut monta vuotta katosi vaikeimmassa vaiheessani, enkä kuullut hänestä yhtäkkiä enää mitään. Se sattui ja jätti syvät arvet, sillä yksin jääminen ja ystävän hylkäämäksi tuleminen ovat hädässä olevalle kuin kuolinisku. Eron yhteydessä se romutti itsetuntoani entisestään: Enkö kelpaa kenellekään?
Myöhemmin törmäsimme tämän ihmisen kanssa sattumalta, ja kohtaamisestamme häkellyttyään hän paljasti vetäytymiseensä syyn: Kertoi, että omien vaikeiden aikojen jälkeen oli tuolloin uuden ja onnellisen elämän alussa, eikä halunnut joutua käsittelemään jonkun toisen kurjia tunteita, jottei pilaisi omaa onneaan. Oli hurjaa kuulla tuo perustelu, vaikka nyt osaan jo arvostaa hänen rehellisyyttään.
Vierellä kulkeminen tai auttaminen eivät tarkoita, että toisen ongelmat ja paha olo täytyy ratkaista – sitähän me eniten pelkäämme, että osaammeko sanoa mitään toisen tuskassa. Mutta ei: Riittää, että kuuntelee, osoittaa olevansa olemassa ja uskoo, että lähelläolon lämpö on paras tuki toiselle. Tuolloin ei tarvitse pelätä riittääkö toiselle, eikä riittämättömyytensä pelossa lähteä karkuun. Näin helposti voi olla todellinen ystävä toiselle.
Tuo kokemus auttoi minua ymmärtämään mitä tosi ystävyys tarkoittaa. Todellista rakkautta ja tukea on se, ettei pelkää itseään niin, että jättää toisen. Hädän keskellä on paljon helpompi lähteä, sillä kohtaamalla toisen heikoimmillaan saattaa joutua kohtaamaan omatkin vaikeat tunteensa. Oivalsin myös, että syypää hylätyksi tulemiseen ei usein ole se, että itsessä olisi jotain vikaa, vaan joskus toisen ihmisen pelot estävät yhteyden.
Kokemukseni auttoi minua myös hyväksymään sen, että jotkut ihmiset on vain jätettävä taakseen voidakseen itse mennä eteenpäin. Kiitän kaikista niistä hetkistä, joita ystäväni kanssa saimme kokea ja häntä siitä, että tarjosi minulle tämän kasvattavan kokemuksen.
Hyvää ystävänpäivää, rakkaat ihmiset!
