Pimeän vuodenajan piristys löytyi purkista – Ashwagandha piristi päiviä ja paransi unta

Dr. Pardaman Sharma on kolmannen sukupolven ayurveda-asiantuntija, luennoitsija ja kouluttaja. Mandip Kaur on ayurveda-luennoitsija ja sisällöntuottaja.

Kaamosmasennus, kaamosväsymys, kaamosrasitus. Rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Kaamosmasennuksella tarkoitetaan masennusoireita, jotka ilmenevät vuoden pimeimpään aikaan ja ovat pahimmillaan loppusyksystä talveen. Pitkään jatkunut vaikea kaamosmasennus vaatii lääkärin hoitoa.

Kaamosväsymys on kaamosmasennusta yleisempi ja lievempi ilmiö. Se voi johtua auringonvalon vähentymisen tai stressin kumuloitumisen seurauksena. Lisäksi loka-marraskuu on kiireistä aikaa työ- ja opiskelupaikoilla, mikä osaltaan voi johtaa ylikuormittumiseen ja aiheuttaa kaamosväsymyksen kaltaisia oireita.

Tyypillisiä kaamosoireita ovat väsymys, ahdistuneisuus, unettomuus tai liiallinen uneliaisuus, jatkuva napostelu ja makeannälkä. Mieli on stressaantunut, ärtynyt, levoton ja sumuinen. Ajatus ei oikein kulje, ja huvittaisi vain käpertyä peiton alle.

Näin saat lisää energiaa pimeään vuodenaikaan

Kaamosväsymystä tai ylikuormittumisesta johtuvia oireita voi selättää monin kotikonstein. Tärkeimmät ovat säännöllisen päivärytmin noudattaminen, pimeään ja koleaan vuodenaikaan sopiva monipuolinen ruokavalio sekä kevyt, palauttava liikunta.

Kun heräät aikaisin aamulla, pystyt aloittamaan päivän rauhallisesti. Nauti hiljaisista aamuista vaikkapa meditoimalla, lukemalla tai käymällä aamulenkillä.

Suomen tuulinen ja sateinen syksy ja kuiva talvi suorastaan huutavat lämmintä, hyvin kypsennettyä ja ravitsevaa ruokaa. Vaihda kylmät ruoat kuten smoothiet lämpimiin juomiin. Kosteuta kehosi sisäisesti. Muun muassa siemenet, pähkinät, hyvänlaatuiset kasviöljyt ovat hyviä terveellisten rasvojen lähteitä. Muista juoda vettä riittävästi myös talvella.

Mikäli edelliset eivät tunnut riittävän, voit käyttää tukena ashwagandhaa. Ashwagandha on rohtovalmiste, jota on käytetty erilaisten hermostoperäisten oireiden hoidossa intialaisessa ayurveda-hoitoperinteessä jo tuhansien vuosien ajan. Ashwagandha tukee mielen hyvinvointia, antaa energiaa ja rentouttaa. Se on oivallinen lisä sekä kaamoksesta että ylikuormittumisesta johtuvaan energian puutteeseen, väsymykseen ja unettomuuteen.

Hidasta elämää ashwagandha paransi unen laatua, antoi energiaa ja auttoi rentoutumaan

Surya Ayurveda Hyvinvointikeskuksella on lähes 90 vuoden kokemus ayurvedasta ja eri ayurveda-valmisteista. Olemme myös testanneet monia EU-alueella ja Suomessa myynnissä olevia ashwagandha-valmisteita 13 vuoden ajan.

Hidasta elämää -ashwagandha on pienestä kapselista huolimatta ollut tehokkain käyttämämme valmiste, ja sen tulokset ovat näkyneet nopeasti.

Työn vuoksi matkustan paljon, mikä vaikuttaa unen laatuun. Minulla nukahtaminen on helppoa, mutta uneni on välillä herkkä ja heräilen useita kertoja yöllä. Vaikka olen käyttänyt ashwagandhaa puolikkaan annoksen joka toinen päivä, uni on ollut parempi ja yöheräily on lähes loppunut. Olo on ollut myös fyysisesti rentoutunut.

– Dr. Pardaman Sharma, Surya Ayurveda Hyvinvointikeskus

Minulla kaamosväsymys ilmenee keskittymisen vaikeutena, yleisenä haahuiluna ja energian puutteena. Jatkuva pimeys ahdistaa, ja olo on ärtyneempi kuin yleensä. Ayurveda-taustani ansiosta olen käyttänyt ashwagandhaa ravintolisänä lokakuusta helmikuuhun. Vuosien aikana olen kokeillut useita eri ashwagandha-valmisteita vaihtelevin tuloksin. Sain Biomedilta testiin yhden purkin Hidasta elämää -ashwagandhaa, ja kuukauden päivittäisen käytön jälkeen tulokset olivat sen verran vaikuttavia, että ostimme Pardamanin kanssa kumpikin oman purkin.

Tukehtumispelkoisena ilahduin jo mikropillerin koosta, mutta eniten yllätti unen laatu. Olen ollut aina hyvä nukkuja, mutta aamuherätykset ovat olleet tuskallisia. Herääminen oli todella helppoa jo muutaman päivän käytön jälkeen. Nykyään herään aamuisin pirteänä ilman herätyskelloa. Myös jaksaminen ja palautuminen on parantunut huomattavasti. Olo on suorastaan energinen, mutta mieli hyvinkin seesteinen.

– Mandip Kaur, Surya Ayurveda Hyvinvointikeskus

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image