8 voimavarojen lähdettä sinulle, jonka elämässä stressi ei helpota

Puhun paljon omannäköisen elämän luomisesta. Usein se tarkoittaa kuormittavista asioista ja olosuhteista luopumista. On asioita, jotka eivät enää kuulu elämääsi ja jotka voit jättää taakse niin, että olosi kevenee.

Mutta aina luopuminen ei ole vaihtoehto. Joskus stressi jatkuu vuodesta toiseen. Mitä tehdä, jos elämässä on pysyvää kuormitusta ja jaksaminen on koko ajan koetuksella?

Ihmiset selviytyvät mitä monimuotoisimmissa tilanteissa, isojenkin haasteiden alla. Jokaiselle toivoisi silti tukea ja helpotusta silloin tällöin. Liian moni sinnittelee, koska vaihtoehtoja ei tunnu olevan. Mutta jos ei ikinä anna itselleen lupaa levätä, todennäköisesti tulevaisuudessa odottaa paljon syvempi väsymys.

Pysyvän stressin alla tarvitset tilaa levolle, palautumiselle ja stressikuorman purkamiselle. Vaikka tuntuisi, että siihen ei ole mahdollisuutta, ota oma tilasi silti. Olet ansainnut sen jo muutenkin – ja lisäksi silloin voit myös antaa muille enemmän. Anna maailman pyöriä hetken aikaa itsekseen, ilman sinua.

Vertailun vuoksi: jos jalkasi olisi poikki, et pystyisi juoksemaan paikasta toiseen auttamassa muita. Asiat järjestyisivät silti jotenkin. Väsymys ja stressi eivät ehkä ole yhtä helposti hahmotettavia esteitä kuin katkennut jalka, mutta jos omaa jaksamistaan ei huomioi, vähitellen uupumus voi kaataa sinut yhtä lailla petikuntoon kuin katkennut jalkakin.

Lisäksi tarvitset voimavaroja, jotka ravitsevat stressin uuvuttamaa kehoa ja mieltä. Tässä on joitakin voimavarojen lähteitä, joiden avulla voit huolehtia itsestäsi ja jaksamisestasi.

1. Uni. Unen laatu ja määrä auttavat ratkaisevasti palautumisessa ja jaksamisessa.

2. Ravinto. Stressi kuluttaa mineraaleja ja vitamiineja. Kuormittava elämäntilanne ei välttämättä ole se hetki, jolloin kannattaa tehdä massiivinen ruokaremontti, mutta pyri ravitsemaan kehoa ravinteikkaalla ruualla tai luovu siitä, mikä ruokavaliossasi on turhaan kehoa kuormittava epäkohta. Pieni suuri teko voi olla vaikka se, että lisäät päivään laadukkaan monivitamiinipillerin tai viherjuoman, tai sitten jätät pois jokailtaisen oluen, viinilasillisen tai suklaalevyn – niiden tuoma helpotus on vain hetkellinen.

3. Oma tila. Se auttaa purkamaan stressikuormaa. Sinun on uskallettava hetkittäin laittaa itsesi etusijalle. Muutama minuuttikin päivässä on jo parempi kuin ei mitään. Pääasia, että saat ajoittain olla rauhassa odotuksilta, ilman ylimääräisiä ärsykkeitä. Mene vaikka luontoon tai saunaan. Istu hissukseen ja hengitä, älä suorita mitään. Jokainen tarvitsee itselleen ainakin viisiminuuttisia silloin tällöin tai vaikka tunnin kerran viikossa.

4. Kirjoittaminen. Aamulla ensimmäisenä tai illalla viimeiseksi ota 5–10 minuuttia muistikirjan äärellä. Pura muistikirjan sivuille se, mikä mieltäsi kuormittaa.

5. Puhuminen. Jaa kokemuksesi luotetulle ystävälle. Opettele kuitenkin tunnistamaan, mikä on totta, mikä taas on mielesi keksimää tarinaa. Voit kertoa, että olet väsynyt ja elämä tuntuu raskaalta, mutta tee tilaa myös voimauttaville kysymyksille ja ratkaisuille. Mikä helpottaisi elämääni?

6. Voiman lähteet. Tee tilaa sille, mistä saat voimaa ja lohtua. Mistä sinulle tulee hyvä mieli? Annostele arkeesi ainakin pieniä annoksia sitä, mikä sinua ravitsee. Kuuntele kappale tai pari suosikkimusiikkiasi, lue pätkä hyvää kirjaa tai kuuntele äänikirjaa, nosta kortti, tuoksuttele eteerisiä öljyjä. Kuormittuneessa elämäntilanteessa raskas treeni usein kuormittaa lisää. Kokeile vaihteeksi jotain vähemmän muodollista: liiku vapaasti lempeän musiikin tahdissa, anna kehon ilmaista itseään ja purkaa kuormaa omalla tavallaan.

7. Hoidot. Jos mahdollista, anna itsellesi jokin ihana hoito hyvän ja turvallisen hoitajan käsissä. Valitse sellainen, johon todella luotat.

8. Asenne. Miten voisit keventää kuormitusta omalla asenteellasi? Miten voisit hyväksyä sen tilanteen, jota elät, antautuen sille, vaatimatta jotain muuta? Muista, että voit tehdä elämässäsi sen mitä voit tehdä, mutta et yhtään enempää. Toisen ihmisen tilanteeseen ja asenteeseen et määrääsi enempää voi vaikuttaa.

Kukaan ei voi antaa loputtomiin ilman, että välillä pysähtyy ottamaan vastaan. Jos tilanteesi uuvuttaa, vie elämän voimasi miinukselle ja saattaa sinut uhrin asemaan, silloin on aika muuttaa jotain. Jos elämän isoja palasia ei voi muuttaa, muuta edes pieniä. Kun teet sen, minkä voit, otat samalla oman voimasi omiin käsiisi.

Olennaisinta on, että sallit itsellesi jotain, mikä sinua palauttaa, hoitaa ja ravitsee. Uskalla täyttää elinvoiman kaivosi – ilman sitä ei ole sinuakaan.

Kuuntele lisää aiheesta lohduttavasta ja voimauttavasta Taikaelämää-podcastin jaksosta alta. Lisää yksinkertaisia välineitä elämän pyörteisiin löydät kirjasta Vuoden paras päivä.

 

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image