Mitä tehdä, jos ei ole mahdollisuutta kosketukseen, halauksiin ja fyysiseen läsnäoloon?

Kirjoittaja Heini Salmi on Herkästi vahva -hyvinvointivalmentaja, kirjailija ja fysioterapeuttiopiskelija. 

Keho kaipaa kosketusta, mieli on rauhaton. Olisipa minulla joku vierelläni.

Yksinäisyys ja kokemus yksinäisyydestä eroavat mielestäni kovasti toisistaan. Uskon, että voimme kokea yksinäisyyttä, vaikka ympäristömme täyttyisi muista ihmisistä. Toisaalta voimme fyysisesti olla yksin, mutta kokea yhteisöllisyyden tunteen hyvinkin vahvana.

Olimme sitten parisuhteessa, kaveriporukassa tai työpaikalla, kaipaamme tulla kuulluiksi, nähdyiksi ja kyllä, oikeanlaisissa tilanteissa myös kosketetuiksi. Kosketuksessa on voimaa. Mitä voimme tehdä, kun meiltä viedään fyysinen läsnäolo, kosketusta ei enää ole saatavilla, kuulluksi ja nähdyksi tuleminen hankaloituu?

Yksinäisyyden tunne pääsee helposti valloilleen, se linnoittautuu kehomme jokaiseen soluun. Pelko nostaa päänsä. Lukuiset kysymykset täyttävät ajatuksemme; Miten selviän tästä? Koska tämä loppuu? Olenko ainoa, joka kokee näin?

Haluan luottaa ja uskoa siihen ajatukseen, että haastavat elämäntilanteet on luotu parhaiksi oppitunneiksi. Ne eivät ehkä siinä hetkessä näyttäydy niin, ja ajatusta voi olla vaikea ylläpitää. Sekin on mielestäni enemmän kuin hyväksyttävää. Voimaantuminen vaatii aikansa. Piikkilanka ympärillämme voi pistellä pitkäänkin, ennen kuin onnistumme selvittämään solmut ja pyristelemään siitä irti.

En myöskään usko, että kukaan selviää täällä täysin kivuitta. Toinen saattaa kokea piikit kivuliaampina kuin toinen, mutta jokaisella on varmasti omat solmunsa avattavana. Olen monesti miettinyt, miksi yksinäisyys on niin vaikea kohdata, mistä tämä tunne kohoaa, kumpuaa ja ennen kaikkea, mitä sille olisi tehtävissä?

Paljon puhutaan ja kirjoitetaan siitä, miten paetaan epämukavia tunteita esimerkiksi päihteiden, irtosuhteiden tai vaikka uhkapelien maailmaan. Helppoa ja houkuttelevaa – ehkä, mutta myös hyvin hetkellistä. En usko, että kukaan haluaa näistä itselleen ainoaa ratkaisumallia tunteiden käsittelyyn.

Saako yksinäisyydestä puhua? Saako kertoa kaipaavansa kosketusta? Saako sanoa, että kokee oman äänensä jääneen kauas hiljaisuuteen? Saako haluta tulla kuulluksi ja nähdyksi? Kyllä, kyllä ja kyllä saa! Oikeastaan minun tekisi mieli sanoa, että ehdottomasti täytyy saada.

Valitettavasti sekään ei aina riitä. Ymmärsin tämän itse kantapään kautta. Kokemus sattui. Olin uskaltanut tehdä ensimmäisen siirron ja avata suuni, aihe kun on hyvin arka. Takaisin sain kuitenkin vain kylmän kädenpuristuksen, vaikka olisin kaivannut lämmintä ja halaavaa syliä. Tänä päivänä kiitän siitäkin kokemuksesta. Se avasi silmäni.

Vastaanottaja ei ehkä juuri siinä hetkessä osannut käsitellä viestiäni ja reagoida siihen. Se voi tuntua pahalta, mutta ajattelen, että se oli vain elämän oppitunti, yksi läksy muiden joukossa. Niin minulle kuin myös hänelle. Tämän jälkeen aloin pohtia, keskittyisinkö ympäristön sijaan etsimään vastauksia itsestäni.

Ympäristön viesteihin en voi vaikuttaa, mutta minulla on täydet oikeudet omaan kirjoitukseeni. Päätin muokata viestini uudelleen ja tällä kertaa lähettää sen itselleni. Saanko puhua yksinäisyydestä? Saanko kokea oloni yksinäiseksi? Saanko kertoa kaipaavani kosketusta? Saanko sanoa, ettei ääneni kuulu tarpeeksi tai en koe tulevani nähdyksi? Hyväksynkö minä itse omat tarpeeni? Haluanko tehdä töitä niiden täyttämiseksi?

Kun opettelin vastaamaan itselleni hyväksyvästi, huomasin myös ympäristön vastaanottavan viestini uudella tapaa. Kannustaisinkin miettimään, miten ja mitä kirjoittaisit itsellesi? Kuinka vastaanotat oman viestisi? Sen sijaan, että haet lämpöä ulkopuolelta, mitä jos aloittaisitkin siitä, kuinka lämmität itse itseäsi?

Rakkaudella

Herkästi Vahva, Heini Salmi

Kuuntele ILMAISEKSI 30 päivää äänikirjoja – tarjous koskee myös aiemmin Storytelia kokeilleita! Tarjous voimassa 31.5. saakka!
Tarjous vain tästä!
close-image