Läheisriippuvuus on äärimmäisen inhimillistä – Se syntyy tarpeesta hakea turvaa toisesta ihmisestä

Läheisriippuvuus on siinä mielessä haastava riippuvuuden muoto, että se ei ole joko tai. (Olen kirjoittanut läheisriippuvuudesta aiemmin TÄÄLLÄ). Alkoholisti voi pidättäytyä viinasta lopun elämäänsä, sillä ilman viinaa pärjää varsin mainiosti. Ihmisyyteen taas kuuluu hyvin luonnollinen tarve olla yhteydessä toisiin.

Meillä on syvä ja inhimillinen tarve kokea olevamme rakasettuja ja hyväksyttyjä. Näissä tarpeissa ei ole mitään väärää. Ongelmaksi muodostuu enemmänkin se, onko kiintyminen toiseen ihmiseen turvatonta vai turvallista. (Kiintymystyyleistä voit lukea lisää TÄÄLTÄ)

Parisuhteessa on täysin normaalia huomioida toista ja haluta auttaa toista. Emotionaalinen kiintymys on täysin luonnollista, eikä itsessään merkki läheisriippuvuudesta. Enemmänkin olen huolissani ihanteesta, jossa ihmisen tulisi olla täysin itsenäinen, ketään tarvitsematon. Emotionaalinen kiintyminen ei poissulje itsenäisyyttä. Päinvastoin, turvallinen kiintyminen kumppaniin itseasiassa lisää tervettä erillisyyttä, omien siipien avaamista. Kukoistamista omana itsenään.

Läheisriippuvuudessa riippuvuus kohdistuu toisen ihmisen kontrollointiin. Riippuvuuden kohde herättää itsessä turvattomuutta ja epävarmuutta ja näitä epämukavia tunteita koitetaan säädellä pois yrityksillä muuttaa toista.

Alkoholisti voi mennä katkolle, mutta onko ainoa tie läheisriippuvuudesta parantumiseen sitten päättää suhde ja välttää läheisiä suhteita? Ei. Joskus toki käy niin, että suhteet päättyvät. Jossain tapauksissa se on varmasti suurinta rakkautta kaikille.

Myös läheisriippuvassa suhteessa voi toipua. Se ei tosin ole ihan yhden yön juttu. Suhde joutuu käymään läpi muutoskriisin ja sen sisältämän epävarmuuden. Kasvammeko tästä molemmat ottamaan vastuumme siitä mistä voimme? Hankalinta on, että me emme voi kontrolloida toisen prosessia tai sitä ottaako hän vastuuta vai ei.

Me voimme vastata vain omasta kasvustamme. Tämä niin yksinkertainen totuus on kuitenkin kaikkea muuta kuin helppoa elää todeksi.

Tänä päivänä on paljon self help -oppaita, joissa kannustetaan onnen löytämiseen itsestä ja siihen, että ethän odota kenenkään muun rakastavan itseäsi ehjäksi. Koin suurta häpeää, kun en sitten pystynytkään noin vain noudattamaan kirjojen viisauksia. Siksi peruspsykologian äärelle laskeutuminen on ollut minulle tärkeää ja auttanut luomaan armollisempaa suhdetta itseeni.

Psykologinen turvallisuus on nimenomaan asia, jonka lapsi oppii, kun häntä kohdellaan kunnioittavasti, sensitiivisesti, hän tulee kuulluksi ja nähdyksi itsenään, sekä hänen tarpeensa ja tunteensa tulevat valtaosan ajasta validoiduiksi.

Turva tulee ensin ulkopuoleltamme, kun äiti ja isä heijastavat meihin lämmintä ja johdonmukaista kohtaamista. Sitä kautta lapsi voi oppia luottamaan tulevansa kohdatuksi ja kohdelluksi lämmöllä. Jos psykologisen turvan alueella on paljon vaillejäämisiä, on enemmän kuin loogista kaivata tätä heijastusta ulkopuoleltaan.

Ajattelen, että me emme voi ”ei-tarvita” sitä, mitä tarvitsemme. Jos meillä on esimerkiksi iso vaillejääminen tai trauma tärkeän kehitysvaiheen kohdalla, se kohta on jäänyt ihmisessä ikäänkuin kypsymättä, kesken.

Eheytymistä ei voi feikata, ainakaan muutamaa päivää pidempään. Voimme lukea ties miten paljon kirjoja siitä miten käyttäytyä kypsästi ja ehkä hetken pystymmekin imitoimaan kypsyyttä, mutta jos emme pääse laskeutumaan omien vaillejäämisten kipuun ja uskalla tarvita korjaavia kokemuksia, kypsyyden esitys ei kestä lähempää tarkastelua, arkea ja intiimejä ihmissuhteita.

Autenttinen kasvu ei vain tapahdu leikkaa ja liimaa -menetelmin. Se menee usein milli tai sentti kerrallaan, olemalla syvästi rehellinen omista tarpeista, kaipuista ja peloista.

Parisuhteen ei ole tarkoitus olla terapiasuhde. Mutta hyvässä, turvallisessa parisuhteessa on tilaa saada korjaavia kokemuksia. Parisuhteet, joissa toinen tarvitsee jotain, mitä toinen ei missään tapauksessa ole halukas antamaan, ovat luultavasti molemmille pitkässä juoksussa satuttavia.

Parhaassa mahdollisessa tapauksessa parisuhteessa toinen haluaa tuoda suhteeseen sitä, mitä sinä kaipaat, ja toistepäin. Tällaisia taitoja voi toki yhdessä kehittää, eikä kukaan ole ajatustenlukija joka tietäisi kertomatta, mitä kaipaat.

On normaalia kaivata yhteyttä. On luonnollista kaivata turvaa. On tervettä kaivata rakastavaa ja arvostavaa kohtelua. Tunnistatko, miten uskallat itse kurottaa näitä asioita kohti?