Haemme usein terveydellisiin ongelmiimme vastauksia itsemme ulkopuolelta. Eipä siinäkään mitään pahaa ole, mikäli ymmärrämme samalla sen, että meillä jokaisella on sisällämme kaikki se viisaus, mitä elämässämme tarvitsemme.
Elämää hankaloittavia kehon tai mielen oireita kokiessamme suurin osa ihmisistä kääntyy ensisijaisesti lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen – tai erilaisten ”gurujen” – puoleen. Ja samaan hengenvetoon tietenkin puolustan lääketiedettä ja virallista hoitamista siinä mielessä, että se on elintärkeää vakavien ja hengenvaarallisten sairauksien ja oireiden kohdalla.
Epigenetiikan tutkija, solu- ja kehitysbiologi Bruce Lipton herätti eräässä koulutuksessa kuulijoita miettimään sitä, miten useimpia meistä on lapsesta asti ohjattu suuntaamaan lääkärin pakeille ihan pientenkin vaivojen, kuten flunssan, ilmaantuessa. Vanhempi saattaa sanoa nuhaiselle ja yskivälle lapselleen hyvin huolestuneeseen äänensävyyn, että nyt kyllä pitää viedä sinut lääkäriin, kun olet noin kipeä. Tai joskus lapsi saattaa seurata huolestuneena aikuisten tapaa reagoida erilaisiin oireisiinsa pelon kautta.
Tästä lapsi sitten oppii mallin ja uskomuksen, että tarvitsemme heti lääkärin tai muun ammattilaisen apua, jos kaikki ei tunnu olevan terveyden osalta hyvin. Pahimmillaan kasvatamme lapsia, jotka ahdistuvat pienistäkin oireista ja pelkäävät niiden ilmaantumista. Ja heistä tulee aikanaan terveydenhuoltoa kuormittavia aikuisia, jotka eivät ole oppineet kuuntelemaan omaa kehoaan tai arvioimaan omia oireitaan itse.
Tämä uskomus ei kutsu eikä opeta lasta kuuntelemaan itse omaa kehoaan tai tarkastelemaan tilannettaan kokonaisvaltaisemmin, kehon, mielen, sosiaalisen ympäristön ja henkisen aspektin kautta. Mielestäni kehon kuuntelemisen taito on yksi tärkeimmistä lahjoista, joita lapsi voi vanhemmiltaan ja muilta elämänpiiriin kuuluvilta aikuisilta saada. Myös se, että vaivoihin ei tarvitse lähtökohtaisesti suhtautua katastrofiajatuksin, on tärkeä oppi.
Lapsille voisi opettaa, että useimmat oireet ovat kehon viisaita viestejä muutoksen tarpeesta, eivät siis sinänsä virhe ja pelkkää patologiaa. Suurimmasta osasta oireita ei tarvitse myöskään hätääntyä, vaan ennemmin ymmärtää, että oire tai sairaus on prosessi, jolla on luonnollinen etenemisaika. Oire voi myös hellittää nopeammin, mikäli suhtaudumme vaivaan rauhallisin mielin, ja annamme aikaa ja tilaa paranemisen prosessille. Luonnollinen paraneminen voi tapahtua esimerkiksi riittävän levon ja rentoutumisen, sosiaalisen ja emotionaalisen turvan, itselle sopivan liikunnan, luonnossa oleilun ja ravitsevan ruokavalion avulla.
Fysioterapian professori Hannu Luomajoki on maininnut, että lähes kaikki potevat jossakin vaiheessa elämäänsä selkäkipuja, ja niihin voisi suhtautua kuin tavalliseen flunssaan, joka tulee ja menee. Myös selkäkivut paranevat luonnollisesti, kunhan oppisimme olemaan huolestumatta liikaa. Se tiedetäänkin tutkimusten kautta, että riski kivun kroonistumiselle lisääntyy, mikäli pelko- ja katastrofiajatukset kivusta alkavat vallata mieltä.
Mitä sinä olet elämäsi aikana oppinut oman sisäisyytesi ja siellä olevien viisaiden viestien kuuntelusta? Oletko oppinut kuuntelemaan kehoasi, luottamaan siihen ja tulkitsemaan itse kehosi hienovaraisia viestejä? Jos lähipiirissäsi on omia tai muiden lapsia, miten puhut sairauksista tai oireista heidän kuullen? Oppivatko nämä lapset pelkäämään oireita vai luottamaan oman kehonsa kuunteluun ja paranemisen kykyyn?
Artikkelikuva: Karita Palomäki
