Puolitoista vuotta sitten puhuin ystävälleni, että tahtoisin haastaa itseni totuttautumalla uimaan kylmässä vedessä. Olen aina inhonnut kylmyyttä ja lähinnä saanut kehon syväjäädytyksen avantouintikokeiluista. Nämä kokeilut saivat minut vakuuttuneeksi, ettei kylmä ole minua varten. Kokeiluissani kävin vain nopeasti dippaamassa kehoni veteen. En voinut ymmärtää miten jotkut pystyivät olemaan vedessä sekuntia pidempään. Saati nauttia kokemuksesta!
Erilaiset tunteet ja niiden kanssa eläminen ovat olleet aina läsnä elämässäni. Puolitoista vuotta sitten elämässäni tapahtui menetys, joka toi surun kera koko tunnekirjon voimalla päiviini. Tunteiden kanssa olemiseen aloin etsiä erilaisia tapoja rauhoittaa kehoani ja käsitellä tunteitani sekä oppia olemaan, antautumaan tunteilleni.
Luin paljon kylmäaltistuksen hyödyistä ja kiinnostuin. Aloitin kylmiin vesiin totuttautumisen jo keväällä. Jatkoin uimista luonnonvesissä kesällä ja jatkoin syksyllä. Talvella mahdollisuuksien mukaan. En muista tarkkaa päivää, jolloin havahduin mitä samaa kylmäaltistuksessa ja surun tunteiden kokemisessa on.
Ymmärsin miten kylmä saa aikaan kehossani vastuksen niin samalla tavalla kuin elämänhaasteet ja tunteet. Vastustaminen itsessään jo tekee surusta tai kylmästä asian, jota en halua tuntea.
Kehoni ja mieleni huusivat: En halua tuntea mitään! En halua tätä kokemusta osaksi elämääni! Vastustan!!!
Kylmässä vedessä ollessani kuuntelin itseäni. Hengitykseni salpaantui välittömästi veden ympäröidessä minut. Kuuntelin hengitystäni ja lähdin syventämään sitä. Laskin hengityskertoja.
Kuinka pitkään joudun hengittelemään ennen kuin hengitykseni tasaantuu?
Opin rentoutumaan ja olemaan itse vastustamatta. Kun olen vastustamatta kylmää vettä, niin kylmästä vedestä tulevat hyödyt tulevat osaksi minua. Kun olen vastustamatta surua, pääsen lähemmäksi omia tunteitani ja itseäni.
Mieli on valtavan vahva monella tavalla. Voin käyttää kaiken energiani siihen, että taistelen kylmyyttä vastaan hytisemällä ja supistamalla lihakseni. Silloin annan kehoni vastustaa kylmää, vaikka todellisuudessa se tekee sen aluksi ihan itse ilman omaa tehostettani.
Sama se on haasteellisten tunteiden kanssa. Kun tunnen pelkoa, tunnen pelkoni kehossani, joka on normaali reaktio. Silti saatan mieleni avulla lisätä reaktioiden voimakkuutta tai pahimmassa tapauksessa ohittaa normaalit reaktiot puskemalla väkisin positiivista tunnetta tai toissijaista käyttäytymistä.
Mitä jos jätänkin vastustamatta pelkoa ja annan pelon olla? Mitä tapahtuu jos keskityn hengittämään ja rentoutumaan? Mitä sitten tunnen?
Kylmä vesi on kylmää, eihän siitä mihinkään pääse. Eri asia on se, miten suhtaudun veden tuottamaan tunteeseen kehossani. Hengityksellä voin rauhoittua ja olla vastustamatta kehon normaaleja reaktioita. Silloin keho reagoi normaalilla tavalla kylmään veteen.
Aluksi kohonnut syke ja verenpaine laskee sekä kortisolin että endorfiinien eritys alkaa. Iholla tuntunut kipu vähenee. Lisäksi erittyy serotoniinia ja dopamiinia, jotka nostavat mielialaa sekä parantavat stressinsietokykyä. Kylmän hyödyt pääsevät osaksi minua.
Nyt kylmässä vedessä hengitän syviä hengityksiä, kunnes kehoni rauhoittuu. Oikeanlainen hengitys on auttanut valtavasti. Kestää monia sekunteja, että hengitykseni tasoittuu ja kehoni asettuu kylmän veden kanssa yhteyteen. Koen usein tässä vaiheessa lämpimän virtauksen koko kehossani.
Kylmäaltistuksen kautta olen antautunut myös surulleni. Ennen kartoin pelkoa, syyllisyyttä, häpeää, surua. Minusta ne olivat tunteita, joita kuuluu välttää tai jotka kuuluu poistaa mahdollisimman nopeasti.
Nyt ymmärrän kaikkien tunteiden olevan normaaleja tunteita, joiden äärellä voin vain hengitellä. Ei niiden ole tarkoitus mennä pois tai ei minun ole tarkoitus taistella niitä vastaan.
Suru tekee työtään kehossani. Se hoitaa, muistuttaa rakkaudesta ja asettaa nykyhetkeen. Kylmässä vedessä uinti voi olla minimatka tunnemaailmaan ja antautumisen olotilaan.
Mitä minussa tapahtuu, kun en vastusta?
