Aamu käynnistyy Facebookin ja Instagramin parissa. Yön aikana onkin ehtinyt tapahtua monenlaista, joka kaipaa sydäntäni tai vähintäänkin peukkuani. Tästä siirryn sujuvasti suihkun kautta tutkimaan Hesarin ja iltapäivälehtien digipainoksia, puurolusikka toisessa kädessä. Enhän voi lähteä ulos tietämättä, miten maailma pitkän ja pimeän yön jälkeen makaa – enhän?
Työpaikalla käynnistän tietokoneen ja kirjaudun sähköpostiin, josta on tullut tärkein työvälineeni. Tauoilla ehdin käydä somessa ja vilkuilla lisää uutisia, jotka nekin päivittyvät koko ajan. Alkaa tuntua, että aivonikin tarvitsisivat päivityksen. Illalla jo väsyttää, mutta ei niin paljon, etteikö vielä pystyisi lähettämään ainakin pari viestiä ja selaamaan Netflix-uutuudet.
Pää tuntuu sulavan muodottomaksi möhkäleeksi, mutta silti vaan notifikaatioita pukkaa. Kuulostaako tutulta?
En ole varmasti ainut digiähkystä kärsivä. En välttämättä edes ainut digilaitteille elämänsä hallinnan menettänyt hyvinvointiblogisti. Olen varoittava esimerkki ja yritän nyt puhua (tai tässä tapauksessa kirjoittaa) itselleni järkeä ja auttaa sinua siinä sivussa, kohtalotoverini.
Tiedätkö sen sumuisen ja tukkoisen tunteen päässä? Minä tiedän. Kiitos älypuhelimeni ja sen puolivallattoman käyttäjän.
Itsensä liialliselle informaatiotulvalle altistamisessa on myös se huono puoli, että kun olet saanut aivosi ylikuormitustilaan, et enää uskalla luottaa niihin. Omalla kohdallani tämä johtaa esimerkiksi viestien ja tehtävälistojen pakonomaiseen tarkistamiseen. Enhän vain unohtanut vastata? Enhän vain unohtanut tehdä jotain? Eihän minulta vain mennyt mitään ohi? Älä huoli. Et unohtanut, eikä mennyt. Ja entä jos niin olisi käynytkin? Tuskinpa maapallo lopettaisi sen takia pyörimistään.
Vaikka tuo värisevä laite taskussani onkin suunniteltu saamaan minut koukkuun, en aio antautua ilman kunnon taistelua.
Kesän puhjetessa aisteja hivelevään loistoonsa, olen huomannut kuinka digiähkyn pehmentämät aivot kaipaavat takaisin luontoon. Ne janoavat luonnollisia aistikokemuksia, lempeitä ääniä ja joutenoloa. Ne kaipaavat tyhjäkäyntiä. Ne haluavat olla vähän aikaa välittämättä niitä ympäröivästä karusellista.
Kesä on parasta aikaa paitsi grillaamiseen, niin myös ylikuumentuneiden aivojen viilentämiseen. Kesäloma on loistava mahdollisuus asettaa laitteet offline-tilaan ja virittää itsensä online-tilaan. Kesä on parasta aikaa nauttia kiireettömyydestä ja muistuttaa itseään siitä, miltä ruoho tuntuu paljaiden varpaiden alla.
Varmasti jo pari päivää ilman jatkuvaa some- ja uutistulvaa ja tyhjänpäiväisiä viestejä tekee ihmeitä. Tätä aion ainakin kokeilla.
