Nykymaailman kiivas tahti saa monen ihmisen sairastumaan. Suorituskeskeinen kulttuuri palkitsee tekemisestä ja saavuttamisesta, ei olemisesta ja oman sisimpänsä tutkailusta. Tähän on helppo lähteä mukaan, sillä lähes kaikkea elämässä voi suorittaa – jopa pysähtymistä ja lepoa. Jossain vaiheessa suoritusmoodista voi tulla niin automaattinen tapaa elää, ettei enää osaa toimia toisin.
Suorittaminen uuvuttaa, koska siinä ei ole tilaa tunteille ja inhimillisyydelle. Vain järjen ja to do -listojen avulla arkeensa operoiva alkaa muistuttaa ihmisen sijasta robottia. Kun on tarpeeksi vieraantunut omista tunteistaan, voi niiden kohtaaminen pelottaa. Tunteiden ääreen pysähtyminen tarkoittaa kontrollin hetkellistä menettämistä ja antautumista omalle sisäiselle kokemukselle. Sille, mitä on.
Suorittaminen voi toimia myös suojamekanismin tavoin – kun keskittää ajatuksensa ulkomaailmaan ja tekemiseen, ei tarvitse kohdata omaa sisäistä kipuaan. Samalla tulee kuitenkin menettäneeksi jotakin ainutlaatuista: kosketuksen omaan sisimpäänsä. Sinne, mistä kaikki voima, herkkyys ja yhteys saavat alkunsa. Onneksi tuo yhteys on palautettavissa. Se on meissä aina, kun vain uskaltaa pysähtyä sen äärelle.
Oman kehon ja tunteiden ääreen pysähtyminen on taito, jota en ole itse aina osannut. Sitä ei ole minun lapsuudessani opetettu, ei liioin kotona eikä koulussa. Opin pakenemaan tunteitani muun muassa urheiluun.
Kun sisälläni myllersi jotain epämääräistä, laitoin lenkkarit jalkaan ja juoksin möykkyä pakoon. Juoksun jälkeen kaikki tuntui hetken aikaa kevyemmältä. Helpolta kuulostavassa menettelytavassa oli kuitenkin yksi ongelma. Tunnemöykky ei kadonnut minnekään, vaan kasvoi ajan myötä yhä suuremmaksi.
Omien tunteiden tunnistaminen, niiden hyväksyvä kohtaaminen ja ylimääräisestä tunnetaakasta vapautuminen on vaatinut minulta aikaa, harjoittelua – ja rohkeutta. Sitä, että uskallan pysähtyä kehoni äärelle. Sillä tunteet asuvat kehossa ja ilmenevät kehollisesti. Siksi ne ovat tärkeä osa myös fyysistä hyvinvointia.
Tunteita voi käsitellä, kohdata ja työstää monella eri tavalla. Tässä kolme yksinkertaista tapaa, joiden harjoittaminen on auttanut minua pysäyttämään suoritusmoodin ja löytämään yhteyden tunnemaailmaani – olinpa missä tahansa:
1. Huomion kiinnittäminen hengittämiseen. Jo muutama minuutti rauhallista hengittelyä silmät kiinni auttaa laskemaan kierroksia ja tuomaan huomiota mielestä kehoon, ajatuksista tunteisiin ja tuntemuksiin. Myös erilaiset joogaharjoitukset ja meditaatiotekniikat auttavat palaamaan keholliseen kokemiseen. Parhaimmillaan mikä tahansa tietoinen liike voi toimia samalla tavalla – jopa juoksu. Kyse ei ole niinkään siitä mitä tekee, vaan miten tekee.
2. Luonnossa oleskelu. Muun muassa metsä ja merenranta ovat oivia maaperiä omien syvimpien tunteiden tutkailuun. Luonto auttaa pysähtymään hetkeen ja palauttamaan sinut olennaisen äärelle. Luonnossa oma päänsisäinen maailma rauhoittuu ja asettuu mittakaavansa. Jos metsä tai merenranta ovat liian kaukana, myös lähipuisto tai takapihan pikku puutarha riittää.
3. Luova kirjoittaminen. Vapaan kirjoittamisen avulla on mahdollista tutkailla sisimpäänsä ja vapauttaa myös tiedostamatonta tunnetaakkaa. Kun et aseta kirjoittamiselle tavoitteita, vaan annat tunteiden ja ajatusten virrata paperille mitään sensuroimatta, saatat löytää sisältäsi asioita, joiden olemassa olosta et ollut aiemmin tietoinen. Jos et tiedä, miten pääsisit alkuun, voit ottaa inspiraatiota vaikkapa luonnosta. Tässä yksi harjoitus, joka saattaa olla avuksi:
Pakkaa kynä ja muistikirja laukkuun ja suuntaa ulos – sellaiseen paikkaan, jossa tiedät mielesi ja sielusi lepäävän. Pysähdy hetkeksi vain hengittelemään luonnon parantavaa voimaa. Kun avaat silmäsi, anna katseesi vaeltaa ja etsi ympäristöstäsi jotakin, mihin samaistut tai mikä inspiroi sinua. Se voi olla mitä tahansa – vakaa kallio, jonka päällä istut, jalkojesi juuresta puskeva voikukanverso, taivaalla yksin haahuileva pilvenhattara…Kirjoita siitä, mitä näet ja tunnet. Mitä luonto nostaa sinussa esiin? Mitä löydät, kun antaudut kokemaan itsesi ja luonnon sellaisena kuin se on – tässä ja nyt?