Mistä meille syntyy käsitys siitä, mitä muut jaksavat ja mikä on normaalia? Yleensä joko siitä, mitä muut esittävät meille tai millaisia lausuntoja julkisuudessa annetaan.
Usein näemme muista vain ulkokuoren: Joku on timmissä kunnossa, mutta oireilee salaa ylikunnon kanssa. Joku on tehokas ja vauhdikas töissä, mutta kotona hän on niin väsynyt, että toistuvasti tiuskii perheelleen. Joku pukeutuu tyylikkäästi ja ajaa hienolla autolla, mutta iltaisin itkee itsensä uneen, koska on niin väsynyt.
Viime aikoina olen seurannut kauhulla esimerkkejä siitä, millaisia lausuntoja julkisuudessa annetaan ihmisenä olemisesta ja jaksamisesta. Kun luemme juttuja muista ihmisistä ja heidän selviytymisestään, meille saattaa tulla vääristynyt kuva esimerkiksi siitä, mihin muut pystyvät. Myös näkemys “normaalista” vääristyy. Median kautta on tullut hurjaa viestiä esimerkiksi siitä, miten tiukille oma keho laitetaan:
IS 12.5.2019: [Paavo] Lipposelta on revennyt verisuoni, tilanne on hengenvaarallinen ja hänet leikattiin uudelleen. – – – [Päivi Lipponen:] ”Hän kävi lähellä kuolemaa monta kertaa. Olen valtavan iloinen ja helpottunut, että hän on nyt kunnossa ja että hänen vauhtinsa on entistä kiivaampi.”
Satakunnan Kansa 27.2.2019: Antti Rinteen sairastuminen Espanjassa oli kerrottua vakavampi – infarkti ja pakkonukutettuna kaksi viikkoa: SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne kertoo olleensa Espanjassa pakkonukutettuna kaksi viikkoa, jona aikana hänet ”pari kertaa herätettiin”. Lisäksi Suomessa pallolaajennuksella hoidetusta infarktista ”jäi pieni jälki sydämeen”. – – – [toimittaja kysyy:] ”Onko teidän vaaliohjelmaanne kevennetty aiemmista suunnitelmista?” [Rinne vastaa:] ”Kalenteri on aika hyvin täynnä. Viime viikolla kävimme sihteerin ja avustajien kanssa läpi kalenteria, ja kyllä siellä päiville töitä riittää.”
HS 12.2.2019: [Olli] Lindholm oli – – – tietoinen terveysongelmistaan. [Arno Kotro:]”Kirjassakin [Olli – Yhden miehen varietee] mainitaan tolkuttoman korkea verenpaine. Hän tiesi elävänsä veitsenterällä, vaikka oli lopettanut alkoholinkäytön ja urheili paljon.” Kotron arvion mukaan työnteko toi särön Lindholmin terveyteen. ”Hänellä oli jatkuvasti projekteja, unelmia ja haaveita bändin kanssa. Valtava työnteko oli toisaalta ihailtavaa, mutta samalla hän repi sillä ehkä itseään vähän hajalle.”
Tällaisista esimerkeistä nousee monta kysymystä: Miksi vauhdin pitää olla kova tai jopa kovempi kuin ennen? Mikä vauhdissa tekee ihmisestä enemmän ihmisen tai paremman ihmisen? Miten vauhti parantaa sairauden jälkeen tai iän lisääntyessä ihmisen terveyttä? Miten täysi kalenteri parantaa terveyttä ja edistää toipumista? Kuinka kehollisten oireiden ohittaminen auttaa terveytymään?
Veikkaan, että silloin, kun ihminen laittaa tekemiset ja suorittamiset oman terveyden edelle, kyse on jonkinlaisesta toiveesta säilyä supersankarina: elinvoimaisena, kykenevänä ja ikuisena. Toive on niin suuri, että mieluummin ajaa itsensä henkihievereihin kuin luopuu kaikkivoipuuden illuusiosta. Ja jos illuusionsa kertoo muille, ainakin muiden silmissä näyttää ikuiselta supersankarilta. Ehkä silloin, ohikiitävän hetken, saattaa uskoa olevansa kaikkivoipa ja ikuinen?
Väistämätön totuus kuitenkin on, että halusipa mieli miten paljon tahansa jotain, kehon rajat saattavat tulla vastaan. Tahdonvoimalla voi saada paljon pahaa aikaan omassa terveydessä ja hyvinvoinnissa. Ja valitettavasti toista kehoa ei osteta tahdonvoimalla…
Kun sinusta tuntuu, että muut tekevät paremmin, enemmän, tehokkaammin tai nopeammin, kysy itseltäsi: Edistäisikö muiden elämänrytmi sinun hyvinvointiasi tai terveyttäsi? Jos vastaus on KYLLÄ, kokeile vaihtaa omaa elämänrytmiäsi. Jos vastaus on EI, tiedät, että ei se lisää muidenkaan hyvinvointia ja terveyttä – eli unohda koko juttu.
Veikkaan, että jokaisen itsensä ohittajan sisällä on kohta, joka sanoo: ”En ole arvokas, jos en ole tehokas.” Arvottomuuden kokemus ei kuitenkaan poistu tekemällä enemmän ja nopeammin, vaan sanomalla itselle joka päivä:
”Olen juuri riittävä ja rakastettava tällaisena ja näillä voimavaroilla. Enempään ei tarvitse pystyä.”
