Etsitkö elämääsi suuntaa tai inspiraatiota? – Tämä harjoitus paljastaa, mitä oikeasti haluat

Halut ovat pyhiä. Emme ole vain valopalloja valosfääreissä, joille oleminen olisi tarpeeksi, vaan olemme ihmisiä varustettuna tuntein, ajatuksin, intuitioin, visioin ja keholla kera neljän raajan. Olemme elämässä ilmaisemassa itseämme ja luomassa silminnähtäviä asioita, olosuhteita, ihmissuhteita ja kokemuksia. Olemme tulleet laittamaan kätemme multaan ja maahan – syvälle materiaan. Tämä on elämään uppoutumista. Lue lisää elämään uppoutumisesta Hidasta elämää -blogistani.

Toki väistämättä haluamme samoja asioita, kuin vaikka vanhempamme, ystävämme tai puolituntematon naapurimme kerrostalokäytävän vastakkaisella puolella. Olemme myös tulleet tekemään tutkimusmatkaa ja mahdollisesti haluamaan jotakin erityistä, jota kukaan ihminen koko historiassa ei ole täsmälleen samalla lailla halunnut. Olemme tulleet maalaamaan elämän kankaalle jotakin ainutlaatuista ja välillä taas kaikille tuttua erityisillä värivalinnoilla ja sommitteluilla maustettuina.

 

Sinä olet erityinen ja sinun erityinen ilmaisusi merkitsee ja tulee tulla nähdyksi!

Seuraava harjoitus on äärettömän yksinkertainen. Se voi auttaa sinua löytämään merkityksellisen suunnan ja innostunutta inspiraatiota elämääsi. Voit löytää elävyyttä ja tuhat volttia energiaa! Tämä toimii hyvin juuri nyt vuoden vaihteessa, mutta toki milloin vain. Harjoituksen ideana on kytkeä sinun olemuksesi luovaan ytimeen mielen toiselle puolelle.

Voit tehdä harjoituksen ystäväsi tai kumppanisi kanssa. On hienoa, kun joku todistaa tätä mikä on sinussa totta. Kokeile.

Toisaalta suosittelen kuitenkin, että teet se yksin ja päätä jo etukäteen, että et näytä kirjoituksiasi kenelläkään. Näin voit olla täysin sensuroimaton. Tämä on kuitenkin lopulta sinun ja elämän välinen juttu.

 

KUINKA

Varaa useampia arkkeja tai sivuja paperia. Ota runsaudella paperia, jotta ne eivät varmastikaan lopu kesken. Tarvitset tietenkin myös kynän, joka toimii. Pieni rentoutuminen ja sisäiseen pehmeään paikkaan pudottautuminen on myös hyväksi.

Laita sitten kännykkäsi ajastimeen (timer) tai mediaatiokelloon 20 min aikaa. Paina se käyntiin ja aloita.

Kysy itseltäsi ääneen tai joku sinulle läheinen ihminen kysyy sinulta seuraavia kysymyksiä. Toisaalta tämä on toiminut erittäin hyvin myös retriiteillä ja couching-tilanteissa tuntemattoman ihmisen kanssa.

Kysy!

Mitä haluat? Ja vastaa siihen ääneen ja kirjoita se sitten ylös aloittaen: Haluan xxxx.

Mitä muuta haluat? Vastaa siihen ääneen ja kirjoita se sitten ylös: Haluan xxxx.

Nyt kysy, että ”mitä muuta haluat?” koko loppuajan. Vastaa siihen ja kirjoita ylös.

 

Jotta tämä todella toimisi, ole täysin sensuroimaton ja toisaalta ammenna sanat syvältä olemuksesi ytimestä. Uudestaan ja uudestaan ole täysin rehellinen. Ole vielä vähän rehellisempi ja ammenna sanat vielä vähän syvemmältä.

Saatat huomata, että yhtäkkiä voi tuntua, että et keksi enää lisää. Tämä 20 minuuttia on aika pitkä aika. Silloin vain jatka ja kaiva lisää olemuksesi ytimistäsi vielä syvemmältä ja vielä rehellisempää. Juuri nämä hetket, kun tuntuu tyhjältä, ovat osittain niitä hetkiä, joita tämän harjoituksen avulla haetaan. Ne ovat hetkiä, jolloin sukellat syvemmälle.

Tee tämä harjoitus kerran, mutta suosittelen, että teet sen kerran päivässä kolmena päivänä peräkkäin. Toki voit tehdä tutkimusmatkaa harjoituksen kanssa monella muullakin tavalla. Ole luova. Ole vapaa.

 

KIRJOITUSTEN ARVIOINTI

Heti alkuun. HUOMAA, ETTÄ SINUN EI TARVITSE TOTEUTTAA MILLÄÄN TAVALLA MITÄÄN LÖYTÄMIÄSI HALUJA! Osa niistä voivat olla arvojasi, sitoumuksiasi, terveellistä elämää tai jopa lakeja vastaan.

Tämä on kuitenkin ennen kaikkea tietoa sinulta itseltäsi sinulle itsellesi! Osa näistä haluista on myös voinut vaikuttaa alitajunnassasi sinun tietämättä. Nyt voit toimia niiden kanssa viisaammin, kun olet tullut niistä tietoiseksi.

Tällä harjoituksella voit kuoria kerroksittain erilaisia haluja. Aivan kuin kuorisit sipulia. Voit kuoria ystäviltäsi, opettajiltasi, vanhemmiltasi, kumppaniltasi ja miltä tahansa  ihmisiltä oppimiasi haluja, jotka eivät ole ytimesi kanssa harmoniassa. Mitä tulisi nyt haluta tämän ajan ihmisenä vuonna 2019 – sekään ei ole välttämättä se, mitä todella haluat. Toisaalta on täysin oikein haluta myös samaa kuin kaikki muut ihmiset esimerkiksi: olla onnellinen tai pitää hyvää huolta omista lapsistaan. Tämä kuoriminen voi kuitenkin auttaa sinua olemuksesi ytimeen. Kun pääset yhteyteen ytimesi halujen ja haluamisen kanssa, niin koko olemuksesi sähköistyy. Se on maagista.

Jos teit tämän kolme kertaa, kuten suosittelin, niin toistuvatko kirjoituksissasi jotkut asiat? Katso niitä erityisellä tarkkuudella. Tarkastele myös jossakin kerran vilahtaneita haluajasi aivan samalla kiinnostuksella. Ne voivat myös erityisen tärkeitä, jotka ovat juuri ja juuri onnistuneet sujahtamaan mielen sensuroinnin tai toiston välistä suoraan olemuksesi ytimestä sinun nähtäväksi. Anna siis kaikelle lempeää tarkkaavaista huomiotasi.

KULTIVOI SISÄISIÄ LAATUJA

Halut ovat voineet olla konkreettisia esimerkiksi uusi auto tai ihana illallinen tärkeän ihmisen kanssa. Ne ovat voineet olla myös abstrakteja sanoja: rakkautta, iloa, rauhaa yms. Nyt käännä näitä toisten päin.

Mitäpä uusi auto sinulle merkitsisi? Ehkä se tarkoittaisi varmuutta, iloa ja vapautta. Voit kultivoida näitä tunteita myös ilman konkreettisesta ilmentymää. Joku voisi sanoa, että tämä auttaa sinua myös konkreettisen asian ilmentämisessä. Toisaalta sisäisten laatujen kultivointi vapauttaa sinua olemaan myös takertumasta tuohon konkreettiseen muotoon ainoana täyttymyksen lähteenä.

Toisaalta, jos haluat vaikka rauhaa, niin mitä se voisi olla sinulle konkreettisena nähtävänä asiana? Ehkä kävelyretki lähimetsässä kolme kertaa viikossa, 10 minuutin meditaatiohetkiä iltaisin sekä somepaastoa klo 2100 eteenpäin.

 

VALITSE YKSI TAI KAKSI YTIMESI HALUA

Ota nyt kaiken tämän jälkeen yksi tai kaksi tässä hetkessä olennaisinta haluasi ja lähde toteuttamaan niitä pieni konkreettisin askelin. Tee myös sisäisten kokemusten kultivaatiota. Elämäsi voi näin mullistua hyvällä tavalla ja muotoutua vielä paremmin heijastamaan sitä, mitä sinä ainutlaatuisena olentona olet.

Voit myös toteuttaa asioita pienimuotoisemmin. Jos maailmanympärysmatka ja suuri seikkailu ei ole juuri nyt mahdollinen, voisitko tehdä pienen matkan uuteen paikkaan saman seikkailuasenteen kanssa. Joskus mieli kun saattaa maalata asiat isommiksi ja dramaattisemmiksi, kuin sydämessäsi oikeastaan kaipaatkaan. Toisaalta sydän kätkee myös räävittömän suuria unelmia. Älä sensuroi tai pienennä mitään. Valtavan suuristakin unelmista pääset kuitenkin helposti käsiksi niiden sisäisiin laatuihin, jos vain olet rehellinen.

 

LISÄKSI

Mitä haluat -kysymys on oikeastaan kaiken life couchingin ydin. 1) Auta toista ihmistä löytämään syvimmät kaipuut ja halut kaiken mielen pörinän ja kerrosten alta. 2) Tue ihmistä olemuksensa ytimen halujen toteuttamisessa. Tämä arvokasta palvelua niin ystävälle, kumppanille kuin lapselle.

Tämä on myös kuin intuitioharjoitus. Kysy itseltäsi päivän hetkissä:” Mitä juuri nyt haluat syvällä sisimmässäsi?” Näin voit saada hyviä näkökulmia siihen mitä tulisi/haluat oikeasti tehdä. Samoin, jos tuntuu, että jotenkin jumitat joissakin mielentiloissa ja tunteissa, niin tämä voi olla ovi selkeyteen ja uuteen virtaan ja inspiroituneeseen tekemiseen tässä ja nyt -hetkessä.

 

Hyvää matkaa luomaan itsesi näköistä inspiroivaa elämää!

 

 

Hyvien inspiraatioiden äärelle voi hyvin päästä myös metsässä ja tämän kirjan kera  Metsässä – uppoudu metsään, itseesi ja elämään.

 

 

Unsplash kuvat: Almos Bechtold / Designecologist / Sharon McCutcheon / Johannes Plenio


Katso täältä seuraavat metsäkoulutukseni – lämpimästi tervetuloa mukaan!

 

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image