Kun matkustamme uuteen maahan, aloitamme uuden työn, tutustumme uuteen ihmiseen tai juuri syntyneeseen lapseemme, voimme kokea olevamme mysteerin äärellä. Emme tunne ihmistä tai asiaa. Olemme läsnä! Aistit herkkinä keskitymme vastaanottamaan kokemuksia ja tietoa. Näissä hetkissä on suurta ihastumisen ja rakastumisen potentiaalia.
Kun tutustumme enemmän, niin hyvässä kuin huonossa, laitamme ihmisen, asian ja toiminnan päälle mentaalisia muistilappuja ja lokeroimme sitä. Tällaisella toiminnalla on käyttötarkoituksensa. Voimme helpommin ennustaa ihmisen toimintaa tai asioiden etenemistä. Näin psyykkistä ja kognitiivista kapasiteettia vapautuu muualle.
Mentaalisen lokeroinnin seurauksena ajattelemme tuntevamme ilmiön tai ihmisen. Kokemus mysteerin äärellä olemisesta katoaa. Emme ole enää herkästi aistit auki ja yhtä läsnä kuin uuden asian äärellä. Rakastuminen ja ihastuminen hiipuvat. Ehkä tilalla syntyy sitoutunutta rakkautta, mutta kuitenkin jotakin maagista on kadonnut. Tosin läsnäolon herkät taiturit voivat aina hetkittäin vetää mielen verhot sivuun ja hetkeksi tai pidemmäksi paljastaa aina läsnä olevan mysteerin ja ihmeen.
Yksi suuri tapa rakastaa on vapauttaa toinen mentaalisista lokeroista ja irrottaa nuo näkymättömät muistilaput ja määritelmät. Näin myös toiminnassa ja vuorovaikutuksessa olemme kuuntelevampia emmekä yrittää pakottaa toista tietoisesti tai tiedostamatta tiettyyn toimintaan ja lokeroon. Jokainen olento kaipaa tällaista vapauttavaa rakkauden tekoa. Voitko antaa muille tällaista rakkautta?
On olemassa yksi ihmeellinen olento, jonka kanssa olemme viettäneet enemmän aikaa kuin äitimme, lapsemme, kumppanimme tai ystäviemme kanssa. Tätä olentoa olemme lokeroineet ja profiloineet enemmän kuin mitään tällä planeetalla. Tämä olento on kuitenkin ihmeellinen, hengittävä ja elävä. Tämä olento haluaa kaikkien muiden lailla vapautua lokeroinneista ja tulla kohdatuksi mysteerinä. Jos vapautamme tämän olennon, niin voimme rakastua ja ihastua siihen kuin uuteen aikuiseen ihmiseen tai juuri syntyneeseen lapseen.
Arvaat varmaan, että kenestä nyt puhutaan. SINÄ olet tämä olento!
Voitko päästää itsesi, mysteerin, vapaaksi?
Mieli pyrkii lokeroimaan ja ennustamaan. Se löytää näin turvaa ja ennustettavuutta. On todella pelottavaa päästää irti mielen kartoista ja määritelmistä, tai pitää niistä vain kevyemmin kiinni. Tällöin päädymme ei tietämisen -tilaan ja avoimuuteen. Huomaa, että ei tietämisen -tila on muuta kuin takertuminen ja samaistuminen ajatukseen: ”en tiedä”.
Voitko hetkeksi päästää itsesi vapaaksi kaikista käsityksistä, ja rakastua itseesi kuin uuteen ihmiseen? Voitko olla mysteerin äärellä, kuten todellisuudessa oletkin?
Oikeasti et tiedä miten juuri tähän hetkeen päädyit. Voit toki mielikuvituksessasi luoda tarinoita, että mitä tapahtui hetki sitten tai kymmenen vuotta sitten. Mutta huomaa, että ne ovat vain mielen kuvitelmaa. Oikeasti olet tässä ja nyt. Olet aina ja vain ollut tässä ja nyt. Niin ovat myös aivosolusi, jotka luovat nuo kuvitelmat menneisyydestä tai tulevaisuudesta.
Tähän hetkeen päätyminen palaa lopulta kysymykseen, että miten päädyit elämään? Et tehnyt mitään sen eteen ja yhtäkkiä huomaat olevasi elämässä. Ympärilläsi on maailma, aistimuksia, liikettä ja muita eläviä olentoja. Tai mitä tapahtuu, kun sydämesi lakkaa lyömästä ja kehosi henkäisee viimeisen kerran ulos? Voit toki kehittää mielessäsi tarinoita tai omaksua muiden keksimiä käsityksiä näistä asioista.
Olemme yhdessä osa mysteeriä
Oikeasti olemme kaikki yhdessä Mysteerissä emmekä tiedä mitään siitä, mistä on todellisuudessa kysymys. Emme tiedä edes aivan arkisia asioita. Emme tiedä mikä ajatus seuraavaksi pulpahtaa tietoisuutemme tai kymmenes ajatus sen jälkeen. Emme tiedä milloin seuraavaksi haluamme juoda vettä tai haukotella.
Jotakin olet varmasti kuitenkin huomannut, että voit liikauttaa kättä vesilasin suuntaan, jos aivosi sellaisen ajatuksen sinulle tarjoilevat. Olemme yhdessä huomanneet esimerkiksi gravitaation lain ja keksineet laitteita, joilla sen vaikutusta voi hetkellisesti kumota, lentokoneet. Olemme löytäneet mysteerissä joitakin lainalaisuuksia ja kehittäneet monia hienoja laitteita.
Kuitenkaan emme tiedä mistä todella on kyse. Jotkut osaavat vain vakuuttavammin väittää tietävänsä. Olemme kaikki yhdessä tutkimusmatkalla tässä mysteerissä. Jokaisella on sama auktoriteetti sen tutkimiseen ja ihmettelyyn. Sinä olet evoluution, elämän, tutkimuksen kärkeä.
Jos itseesi rakastuminen, mysteerin äärellä oleminen, on liian jännittävää tai suorastaan pelottavaa, voit aina uudestaan tarttua mielikuviin ja lokeroihin itsestäsi. Voit ohjata itseäsi niiden mukaan. Samoin voit tarttua karttoihin elämästä ja maailmasta. Tällaisella mielikuviin ja konsepteihin tarttumisella on myös hyviä käytännöllisiä ulottuvuuksia. Voitko kuitenkin laittaa pääpainon mysteerille ja ei tietämisen -tilalle ja käyttää ”tietämistä” vain käytännöllisiin tarkoituksiin?
Huomaa, että jokainen olento pohjimmiltaan haluaa vapaaksi mielen lokeroinneista. Samoin haluaa myös se hengittävä elävä mysteeri, joka sinä olet.
Tämä kaikki elämän ihmeellisyys, mysteeri ja ei tietämisen -tila voivat saada sinut rakastumaan itseesi kuin uuteen ihmeellisen ihmiseen. Se voi saada sinut myös rakastumaan elämään ja kaikkeen olevaiseen. Tämä voi herättää sinut suureen elävyyden kokemukseen, sisäiseen täyttymykseen.
Kumarran elämän mysteerille kehossani ja olemuksessani!
PS. Kirjoitan seuraavaksi kolmesta tavasta syventää kokemusta itsestä mysteerinä. Ole kuulolla. Löydät nyt sen täältä.
PPS. Luomani Metsä & meditaatio -kortit voivat myös auttaa uppoutumaan Mysteerin äärelle metsässä tai kaupungissakin. Kortit löydät täältä.
Unsplash kuvat: Aditya Saxena / David Hoffman / Holly Mandarich