Muistan sen keskustelun elävästi. Se oli viimeinen keskustelumme ennen ystäväni kuolemaa. Hän mietti, että ehtisikö ja jaksaisiko vielä ommella lapsen huoneeseen verhot. Turkoosit.
Ei, hän ei ehtinyt. Enkä usko, että olisi enää jaksanutkaan.
Hänen visionsa olivat elävät. Arvot kuuluivat keskusteluissa, näkyivät jokaisessa valinnassa. Hänen näkemyksensä asioista muuttuivat perheessä ja lähipiirissä teoiksi, jotka muuttivat – jos eivät maailmaa – niin ainakin sitä tärkeää elinpiiriä, jossa hän vaikutti.
Mietin usein sitä, että turkoosit verhot jäivät ompelematta. Siitä on oikeastaan tullut metafora kuoleman jälkeiselle elämälle – sille elämälle, jota me muut jäämme vielä elämään. Mietin pitkään, olisinko minä voinut olla se voima, joka jatkaa ystäväni tahtoa: olisinko mitä ollut se, joka etsii turkoosin kankaan ja ompelee verhot.
Olen miettinyt sitä, kuinka pitkään edesmenneen ihmisen visiot ovat elossa. Kuinka pitkään hänen arvonsa vaikuttavat muiden ihmisten valintoihin ja tekoihin. Elokuvien pohjalta voisi tulkita, että on helppo toteuttaa edesmenneen toiveita. Oikeassa elämässä niiden ongelma on vain siinä, että kuoleman hetki ja sitä edeltävät elävät visiot jäävät menneisyyteen ja samalla maailma ympärillämme muuttuu.
Kaikki muuttuu koko ajan – paitsi edesmenneen toiveet ja visiot. Ne jäävät elämän jalkoihin. Tämä on ollut minulle yksi vaikeimmista asioista hyväksyä. Haluaisin, että ystäväni tahto ja voima eläisivät. Haluaisin, että hän on valinnoissa elossa yhtä paljon kuin silloin ennen. Haluaisin nähdä, että hänen sisäinen viisautensa tekisi valintoja meissä muissa. Muuttuvassa maailmassa ja tilanteissa voin vain olettaa, mitä hän tilanteissa sanoisi. Vieläkö turkooseille verhoille olisi tarvetta, vai olisiko keltainen nyt parempi?
Kun nuori äiti kuolee, hän on ehkä ehtinyt istuttaa lapsiin omat arvonsa, oppinsa ja visionsa. Niiden turvin lapsi jatkaa omaa elämäänsä. Omaa elämäänsä, jossa sitten kuitenkin on lapsen omat valinnat ja visiot.
Niin paljon kuin se sattuukin, että edesmenneen toiveita ei voi toteuttaa vuodesta toiseen, on jatkettava omaa elämää eteenpäin. (Välillä minusta tuntuu, että palaamalla hänen toiveisiinsa ja visioihinsa, saan hänet hetkeksi takaisin.)
Eteenpäin tarkoittaa sitä, että soittaa hänen puhelinnumeroonsa, jota ei ole vielä pystynyt poistaa puhelimesta, ja kuuntelee, kuinka joku muu vastaa siihen.
Eteenpäin tarkoittaa sitä, että ei koita toistaa hänen toiveitaan, vaan tuntee sen (elämän)voiman, jolla hän eli toiveidensa, valintojensa ja tekojensa kautta.
Eteenpäin tarkoittaa sitä, että ymmärtää, että elämä toteutuu meidän kauttamme ainoastaan jokainen eletty hetki kerrallaan.
