Kirjoittaja Annika on kokenut syvän loppuunpalamisen ja toipuu pitkäaikaisesta, vaikeasta masennuksesta. Tällä kirjoituksellaan Annika haluaa avata uudenlaisia näkökulmia masennuksesta toipumiseen ja osoittaa, että vaikka toipuminen vie aikaa, se on matka, josta selviää.
Kuvittele istuvasi täydessä lentokoneessa. Pidät hellästi kädestä omaa lastasi, joka istuu vieressäsi ja katselet ulos ikkunasta. Odotat kotiinpaluuta. Yhtäkkiä lentokoneeseen tulee toimintahäiriö. Kone alkaa heittelehtiä, ilmanpaine laskee ja happinaamarit putoavat esiin. Matkustamoon syntyy paniikki. Koitat nopeasti tarttua happinaamariin. Samalla kun yrität henkeä haukkoen kurottaa maskia kasvoillesi, tajuat, ettet voi auttaa samaan aikaan lastasi. Sinun on ensin autettava itseäsi, ja vasta sitten pelastettava lapsesi.
Masennuksesta toipuminen pitää sisällään monia vaikeita vaiheita. Joinakin hetkinä voimat saattavat olla niin vähäiset, ettei tunne pystyvänsä auttamaan enää edes itseään, ei jaksa kurottautua happinaamaria kohti. Silloin tuntuu, että voisi luovuttaa. Mutta vaikka kävisi kuinka lähellä luovuttamista, se ei tarkoita, että olisi antanut periksi.
Kuten mistään muustakaan sairaudesta, myöskään masennuksesta ei voi toipua, jos sitä ei tunnista. Pelkkä masennuksen toteaminen ei riitä. Täytyy tunnistaa, myöntää ja hyväksyä niiden kaikkien ajatusrakennelmien, tunteiden, ihmissuhteiden ja menetysten olemassaolo, jotka ylläpitävät masennusta.
Masennuksen sisällä on turvallista
Kun masennus jatkuu riittävän pitkään, siihen tottuu. Omat ajatukset alkavat tuntua turvallisilta. ”Ei minun tarvitse jaksaa, koska olen masentunut.” Sisäinen maailma on sulkeutunut negatiiviseen ajatteluun. ”Mitä järkeä elämässä on?” Syvällä mustassa pohjassa on tavallaan hyvä olla, koska siellä saa olla rauhassa sellainen kuin on. Se on kuitenkin samaan aikaan vahingollista, sillä käpertyneenä itseensä on negatiivisten ajatustensa vanki.
Omat ajatukset tuntuvat lohduttavan, hyväilevän kipeitä kohtia, joita muut eivät näe. Ne lievittävät jatkuvaa sisäistä tuskaa, jonka sijaintia ei voi määrittää.
Olenko valmis muutokseen?
Masennus pysäyttää. Se on viesti, joka yrittää kertoa, miten elämän suuntaa täytyy muuttaa. Masennus laittaa miettimään omia elämänarvojaan: Mikä on minulle tärkeää? Minkä asioiden täytyy muuttua? Mihin en voi enää palata? Ei ole kuitenkaan helppoa vaihtaa polkua, jota on aina kulkenut.
On vaikea tehdä itsestään onnistuja, jos on aina tottunut näkemään itsensä epäonnistujana. Ei ole helppoa päästää toisia lähelleen, jos on aina pyrkinyt pärjäämään itsekseen. Ei ole helppoa alkaa arvostamaan itseään, jos on aina tottunut ajattelemaan, ettei riitä. On vaikeaa antautua muutokselle, jonka masennuksesta toipuminen vaatii. Se vaatii voimaa. Se vaatii rohkeutta. Muutosta täytyy todella haluta. Olisi niin helppoa vain antaa olla, pysyä paikallaan, pitää kiinni menneestä, turvallisesta, siitä, millainen olen tottunut aina olemaan. Joskus tuntuu, että masennuksesta ei edes halua toipua, koska ei kerta kaikkiaan jaksa edes ajatella muuttuvansa jotenkin.
Minä riitän
Masennus on kuin musta, pahantahtoinen liero, joka yrittää nujertaa sairastuneen mielen ajatus ajatukselta. Tärkeintä olisi, ettei tuon lieron vähätteleviä, sairaita ajatuksia usko.
Masennuksesta toipumisessa yksi vaikeimmista asioista onkin sen hyväksyminen, ettei minun tarvitse pystyä kaikkeen. Minun tarvitsee vain jaksaa, tämä yksi päivä kerrallaan. Minä riitän juuri tällaisena kuin olen, vajavaisena ja tarvitsevana. Minä saan tukeutua muihin, minun ei tarvitse koittaa selvitä yksin.
Joka päivä koitan tehdä jotain, josta pidän. Minua kodin sisustaminen on auttanut kestämään masennusta. Nautin kauneudesta ympärilläni, aivan tunnen miten se antaa ilon sykähdyksiä. Rakastan kynttilänvaloa, hienosti aseteltuja torkkupeittoja, pehmeitä petauksia ja verhoja, jotka on solmittu valkoiselle rusetille. Siisti koti saa minut rauhoittumaan ja rentoutumaan. Saan voimaa siitä, että voin jakaa sisustuksesta saamaani iloa myös muille.
Masennus herkistää kuuntelemaan omaa sisintään. Parhaimmillaan masennus opettaa lempeyttä ja ymmärrystä itseään kohtaan. Kun oikein tarkkaan kuuntelee, masennus kertoo, millainen minä olen. Mistä pidän, mikä tekee minulle hyvää? Kun näitä ajatuksia oppii kuuntelemaan, saa palkinnoksi lisää itsetuntemusta; alkaa ymmärtää itseään paremmin kuin koskaan ennen.
Hidasta elämää -toimituksen lukuvinkit masentuneille, masennuksesta toipuville ja masennusta itsellään epäileville:
-
- Toivon kirja masennuksesta – vertaistukea masentuneille, masennuksesta kärsivien läheisille sekä masennuksen kanssa työskenteleville ammattilaisille
- Häpeästä valoon – valonpilkahdus kaikille, jotka tunnistavat arvottomuuden, kelpaamattomuuden ja vääränlaisuuden kokemuksen itsessään
- Toivon kortit – valonpilkahduksia toivottomilta ja lohduttomilta tuntuviin hetkiin
- Masennus ja tunnelukot – masentuneelle, joka haluaa tarkastella tilannettaan tunnelukkojen näkökulmasta, masentuneen läheiselle, joka haluaa ymmärtää masentuneen mielenmaisemaa, sekä masentuneiden kanssa työskenteleville ammattilaisille
