Käsi sydämellä: olen toistellut sanontaa, että kun itseään alkaa rakastaa, voi ottaa rakkautta vastaan myös muilta. Se on niin. Ja se ei kerta kaikkiaan ole niin. Kuinka usein tapaankaan ihmisiä, jotka syyllistävät itseään siitä, että itsessä on vielä jotain pimeyttä tai että ei osaa rakastaa itseään. Että siksi mun elämä on tällaista, kun en vielä ihan osaa rakastaa itseäni. Kuinka usein ja paljon olenkaan ollut tuo tyyppi!
Kun on jo valmiiksi hajalla, ei ole kovinkaan myötätuntoista kaiken lisäksi vaatia rakkautta itseään kohtaan
Silloin kun on ihan tuskassa siitä, miksei rakkausjuttu toisen ihmisen kanssa (taaskaan! vieläkään!) onnistu, kun jää yksin, kun elämä tuntuu taistelulta, kun ahdistaa, kun pettyy tai kun on hukassa, ei ole kovinkaan myötätuntoista vaatia itseltään, että vielä ”rakastaisi itseään”. Kun on jo valmiiksi hajalla tai ainakin kysymysmerkkinä saattaa ajatella, että no jos mä tässä väännän itseni kivempiin viboihin, niin homma lähtee rullaamaan. Ou nou.
Ei itsensä rakastaminen ole mitään supernaiseksi tai -mieheksi muuttumista
Meillä on usein ihan huomaamattomia ihannekuvia siitä, millainen ”itseään rakastava versio” itsestämme olisi: ei vedä pultteja, osaa handlata kaiken tosi hyvin, kohtaa maailman koko ajan sydän auki, on täydellisen rakkaudellinen kumppani, ei pelkää, ei tunne kateutta, ilmaisee itseään aina hienosti, ei koskaan ole hukassa ja tietää justiinsa, mitä haluaa.
Mutta ei itsensä rakastaminen ole mitään supernaiseksi tai -mieheksi muuttumista. Sen ei tarvitse olla eheyden kukkalandiaa, vaan se saa olla juuri sinun kokonaisuuttasi. Itseään ei voi vaatia ja puskea olemaan zen, hyväntuulinen, hyvinvoiva, ruusuntuoksuinen ja tiedostava. Tai voi puskea – ja siinähän se rakkauden fillari ojaan juuri kaartaakin. Kun yrittää suorittaa jotain rakkauden ideaalia katoaa lämpö, ilo ja myötätunto. Eikä enää olekaan kovin rakkaudellinen olo. Luulee koko ajan, että jotain olennaista on löytämättä ja selvittämättä.
Olen itse suorittanut ”itseni rakastamista” kuin mikäkin rakkausnörtti: opiskelin psykologiaa, henkisyyttä ja tietoisuutta kaikilta kanteilta ja eheytin itseäni, jotta rakkaus voisi saapua. Tässä koko pointti: jotta voisi saapua. Luulin oikeasti, että itsensä rakastaminen on sitä, että väistän osumat hienosti ja sydämeni on auki 24/7. Tai että ainakin se on jotain, mitä en vielä ihan täysin ole tajunnut. Ennen kaikkea halusin vain, että minulla olisi parempi olla ja että joku ihana mies rakastaisi minua ja elämässä olisi isosti virtausta.
Ennen kaikkea halusin vain, että minulla olisi parempi olla
Vasta paljon myöhemmin oivalsin, että saan ihan oikeasti olla tällainen röpelöinen ja keskeneräinen ja elämässäni saa olla kitkaa. Saan tuntea kaikkea ja saman aikaisesti minulla saa olla luottavainen ja hyvä olo. Saan olla lempeästi itseni kanssa ja luopua siitä mikä ei tunnu hyvältä. Saan ostaa itselleni kukkia vaikka kämppä olisi kaaoksessa. Saan olla keskeneräinen ja prosessissa. Minulla on lupa näkemyksiini ja intuitioihini eikä minun tarvitse sopeutua maailmaan (maailma voi sopeutua minuun). Ja saman aikaisesti saan vastaanottaa elämän hyvää ja rakkautta niin paljon, kuin ikinä suinkin – ja ihan täysin sydämin jakaa sitä toisten kanssa.
Saan tuntea kaikkea, olla lempeästi itseni kanssa ja luopua siitä, mikä ei tunnu hyvältä
Mitä siis, jos itsensä rakastaminen onkin matkan tekemistä? Turvan ja luottamuksen lisääntymistä, lempeyden ja omien rajojen löytymistä? Kohtaamisten syvenemistä? Hyvän olon lisääntymistä? Vastaanottamisen oppimista? Sitä, ettei tarvitse pärjätä yksin? Sitä, ettei tarvitse muuttua? Sitä, ettei tarvitse puskea hampaat irvessä? Sitä, ettei tarvitse olla vastausta kaikkeen? Sitä, ettei tarvitse olla muuta kuin on?
Sisäinen turvattomuus on meissä se, joka vaatii itseltä ja odottaa universumilta, pelkää koko ajan pahinta ja voi vain toivoa parasta. Kun kyky kannatella itseä kasvaa, lisääntyy turva – ja toisin päin. Silloin voi olla itsensä kanssa enenevästi sydän auki – ihan tällaisena tavallisena pikku ihmisenä – ja niin suurenmoisena.
Ja voi jestamandeera, miten elämää mullistavaa se on. Rakkaus tuleekin esiin tässä ja nyt, kun sitä ei säntäile etsimässä.
Kuvat: Unsplash / Jess Watters, Paula Ojansuu
