Kiinnitin talvisena päivänä Ateenassa huomiota siihen, että ihmiset olivat pukeutuneet aivan yhtä synkästi kuin Suomessakin talvella on tapana. Koko katukuvassa näkyi yksi ainoa väripilkku, yksi sinapinkeltainen takki. Tokaisin lapselleni: ”Täälläkin kaikki on pukeutuneet mustaan.” Lapseni katsoi minua kummissaan: ”Miten niin, eihän täällä näy mustaa missään!” Olin hämilläni. Hän jatkoi: ”Minullakin on tämä ihana tummanharmaa villatakki – se on minusta niin piristävä! Ja katso näitä kaikkia muitakin värejä – ihanaa tummanliilaa, tummanvihreää, tummanruskeaa, -sinistä, -luumua…!” Hämmästelin lapseni näkemystä, mutta tosiaan, kun katsoin tarkemmin, aloin itsekin nähdä värien kirjon ympärilläni.
Synkkä tummuus muuttuikin silmissäni kauniiksi värien leikiksi.
Huomasin, että olin jaotellut värit vain kirkkaisiin, joita pidin väreinä, ja tummiin, jotka kuuluivat kaikki kategoriaan musta. Jäin miettimään, kuinka paljon elämässäni lokeroin muitakin asioita samalla tavalla, tunnistamatta niiden hienosyisiä vivahteita ja monimuotoisuutta.
Kuinka paljon minulta jääkään huomaamatta vain siksi, etten pysy avoimena erilaisille sävyille.
Lokerointi kaventaa näköalaa. Näkemällä ihmiset ja asiat vain sellaisina kuin olen päättänyt ne nähdä, suljen pois paljon erilaisia mahdollisuuksia.
Tunnistamalla ja kunnioittamalla asioiden elävyyttä, monimuotoisuutta ja erilaisia vivahteita luon pohjaa uusille vaihtoehdoille. Havaitsemalla pienet yksityiskohdat ja sävyt voin tunnistaa hiljaiset viestit ja löytää uusia mahdollisuuksia yllättävissäkin yhteyksissä.
Kiireessä ja stressaantuneena en kykene erottelemaan asioiden nyansseja. Aivojen ollessa kuormittuneet niiden kapasiteetti ei riitä erittelemään hienovaraisia piirteitä ja vivahteita, vaan ihminen on ja toimii hyvin mustavalkoisesti. Stressaantuneena erottelen kaiken hyvin karkealla tasolla: hyvä – paha, hyödyllinen – hyödytön, tärkeä – yhdentekevä. Väsyneenä ja kuormittuneena uraudun ja kangistun vanhoihin kaavoihin.
Henkinen tila ja väljyys, avoimuus, joustavuus ja hengittävyys auttavat näkemään ja arvostamaan värien kirjoa.
Pysähtymällä ja hellittämällä hetkeksi, kerään itseni henkisesti yhteen paikkaan ja teen havaintoja ympärilläni. Huomaa tumman luumun ja tumman viininpunaisen ero ja kaikki harmaan eri sävyt. Henkinen avoimuus lisää kykyäni selviytyä hektisessä elämässä ja auttaa minua myös uusiutumaan.
Uskaltamalla heittäytyä elämän väreihin, niihin tummiinkin, asiat alkavat taas tuntua joltakin ja elämä alkaa maistua.
Teksti julkaistu kirjassa Lasten oppeja äideille.
Lisätietoa Eveliina Salosen vetämistä johtamisen ja työyhteisöjen valmennuksista tästä.
