Kun elämä tuo eteen kriisin tai menetyksen, on ystävien tuki kultaakin kallimpaa. Parhaimmillaan se tuo tunteen että tulee kuulluksi, se tuo tunteen, että en ole yksin. Se muistuttaa siitä, että menetyksienkin keskellä ympärillä on ihmisiä, jotka välittävät.
Kriisitilanteissa ihmisen mieli ja tunteet ovat herkillä. Silloin myös läheiseltä tarvitaan pientä herkkyyttä.
Kun näemme ystävän kriisissä, halu auttaa voi nostaa esiin oman epämukavuuden tunteen tai tunteen siitä että, toisen kipu tai elämän kriisi täytyisi jotenkin ratkaista. Sitä saattaa tarjota toiselle viisauksia, kuten se että kaikkeen on tarkoituksensa ja tästä avautuu vielä ovi johonkin parempaan. Samalla, kun se voi olla ihan totta, nyt ei ole se hetki. Halu ratkaista toisen kipu on hyvin alitajuista, eikä tarkoita pahaa. Se voi kuitenkin tuntua siltä toiselle, että ei tule kuulluksi.
Surevalle tai kriisin kohdanneelle ystävälle ei ehkä muutenkaan kannata alkaa kertomaan syvä-analyysejä siitä, miltä tilanne on ulospäin näyttänyt, ei ehkä kannata kertoa omia paremmuudentuntoisia mielipiteitään siitä, mitä toisen pitäisi nyt tehdä. En myöskään suosittele antamaan raatorehellisiä ”peilauksia” siitä miten toinen tilannetta käsittelee, varsinkaan jos toinen ei ole kysynyt mielipidettäsi aiheesta.
Ei ole varmasti yhtä oikeaa tapaa kohdata surevaa. Mutta sen uskaltaisin sanoa, että se riittää että olet.
Että olet läsnä. Kysyt miten hän voi. Kysyt että voitko auttaa jossain konkreettisessa. Kutsu syömään. Kerro että toinen on sinulle tärkeä.
En tarkoita tietenkään sitä, että surevan seurassa täytyisi olla kuin lasinsiruilla. Saat silti olla sinä, ja sinulla saa olla elämässä meneillään sitä mitä sinulla on. Ystävyys kestää sen, että ollaan eri kohdissa. Ystävyys on sitä että haluaa olla toiselle hyvä.
Ja jos ei tiedä, miten toista voisi tukea, silloin voi kysyä.
”Tiedän että tällaiset kohdat voivat olla hyvin herkkiä, miten voisin tukea sinua? Mitä minun olisi hyvä välttää?”
Tai sitten voi sanoa:
”Pelkään että sanon jotain joka satuttaisi, ja haluan sanoa että se ei missään tapauksessa ole tarkoitus. Jos sanon jotain joka ei tunnu hyvältä, tiedä että voit heti sanoa”.
Sinun ei tarvitse olla toisen neuvonataja, astrologi eikä terapeutti. Tietysti ystävää voi rohkaista hakemaan tukea myös esimerkiksi terapiasta tai vertaisryhmistä. Mutta ystävänä autat parhaiten, kun olet läsnä ja välität. Oikeasti.
Tässäkin aiheessa olen sekä kompuroinut itse että kokenut itse tulleeni vähätellyksi.
Ja yhtälailla olen saanut kokea ihan käsittämättömän kaunista tukea, läsnäoloa ja välittämistä. Välittämistä joka ei yritä viedä kipua pois, vaan kulkee rinnalla. Se tuo tunteen jaetusta ihmisyydestä. On kannattelevaa tuntea, että kivun keskellä on ihmisiä, jotka pysyvät siinä, omassa voimassaan ja keskuksessaan. Sieltä käsin kun on tilaa rakastaa ehdoitta.
Ystävyys, sekään ei ole täydellistä. Sekin vaatii harjoittelua ja hyvässä suhteessa sitä on turvallista harjoitella. Yhdessä.
Millainen on sinun mielestäsi hyvä ystävä? Millaista tukea ja kannustusta sinä toivoisit ystäviltäsi? Keskustele aiheesta Hidasta elämää -keskustelualueella TÄÄLLÄ.
