Kirjoittaja Toni Koivunen on 37-vuotias bioanalyytikko, joka on kiinnostunut hyvästä elämästä ja paremmasta ajattelusta, niin filosofisella, kuin käytännön tasolla.
Mitä pitää tapahtua, jotta voit todeta – tänään oli hyvä päivä. Perusarki siihen harvoin riittää. Usein vaaditaan, että onnistutaan poikkeuksellisen hyvin tai sattuu jotain odottamatonta positiivista. Miksi rima pitää asettaa niin korkealle? Mitä jos sallisimme itsellemme sen palkinnon, että kehuisimme ja olisimme kiitollisia päivästä, vaikkei se räjäyttänyt tajuntaamme dopamiinitsunamilla?
Voisiko arki olla nautinnollisempaa ja onnellisempaa, jos olisimme kiitollisia niistä arjen pienistä näkymättömistä onnistumisista, joita rutiineiksi kutsumme?
Elämässä kannattaa tähdätä korkealle ja kulkea kohti unelmiansa sinnikkäästi. On hyvä vaatia itseltään paljon, mutta on hyvä olla kiitollinen vähästä. Monesti ihminen on ankarin itsellensä ja ruoskii mielensä vereslihalle pienestäkin virheestä. Edistääkö se asioita, vähentääkö raippa virheitä tai kehitytkö syytösten alla nopeammin, tuskin.
Mitäs jos olisit armollisempi itsellesi, voisiko sillä päästä parempiin tuloksiin? Miten neuvoisit lastasi tai ystävääsi toimimaan vastoinkäymisen kohdatessa ja voisiko se toimia myös sinun kohdallasi?
Armollisuudessa mieli on kevyt ja olo paranee nopeasti, pelko traumatisoi jääden kylään kummittelemaan. Armo sallii ja tukee kasvussa, sekä kannustaa turvallisesti kokeilemaan uudestaan. Armo on rakkautta, on hyvä rakastaa myös itseään. Ilman rakkautta itseään kohtaan, ei voi koskaan aidosti rakastaa toista ja missä me olisimme ilman toista ihmistä, kaltaistamme.
Jos ehdollistamme onnemme ja nostamme riman korkealle, onnellisuus vähenee. Me emme voi vaikuttaa juuri tilanteisiin, joihin joudumme, mutta me voimme valita kuinka niissä toimimme. Onnellisuus on valintoja. Valintoja arkisissa hetkissä toisten kanssa, kiitänkö vai tiuskinko, autanko vai katsonko vierestä? Tutkimusten mukaan ihmisen onnellisuutta lisää parhaiten toisten auttaminen. Onnellisuutta ei saa purkista, se syntyy tekojen sivutuotteena.
Me olemme riippuvaisia toisistamme ja olemme täällä toisiamme varten, annetaan sen näkyä toiminnassa.
Mikä voisi olla turhempaa, kuin onnen ja hyvän pihtaaminen itseltä ja muilta. Ilo ei käytössä kulu, vaan vahvistuu ja voimistuu, eteenkin ryhmässä. Oletko nähnyt kuinka naurujoogassa apea mörökölli avautuu, hirnuu selällään ja räkättää vedet silmässä niin, ettei happea tahdo saada. Hymy tarttuu ja ryhmä toimii vahvistimena.
Tänäänkin oli hyvä päivä, koska suuria vastoinkäymisiä ei tapahtunut, olen terve ja katsoin toisia hetken pitempään silmiin ja hymyilin. Puhuin itselleni kauniisti ja kannustin itseäni. Hyvään ei tarvita aina paljoa, lähinnä asennetta ja minä olen päättänyt, että näen hyvää jokaisessa ihmisessä ja päivässä.
