Häpeä elää siellä, missä on valhe ja salaisuuksia. Siellä, missä vetäydytään totuudesta ja autenttisuudesta. Ensin väistämme totuutta itsessämme, sitten ympäristössämme, jotta omat harhakuvitelmamme eivät rikkoutuisi.
Kun työskentelemme häpeän kanssa, työskentelemme itse asiassa oman totuuden ja totuudellisuuden esiin kutsumisen kanssa, haluun elää todellisuudessa eikä harhassa. Rohkeasti kohtaamalla häpeän ja kutsumalla totuutta esiin, häpeä väistyy – ja päästää esiin kaiken sen mitä on peittänyt alleen.
Häpeä toimii kehossamme kuin virusohjelmisto
Häpeä on paljon totaalisempi ja monimutkaisempi ilmiö kuin ”ikävä tunne”. Se on oikeastaan koko kehon virusohjelmisto, joka häiritsee ja peittää sitä mitä tunnemme: aina kun koemme tai tunnemme jotakin mitä ”on kielletty”, häpeä tulee väliin. Jos meidät on opetettu että ei saa tuntea vihaa, tuntiessamme vihaa tunnemmekin häpeää. Mutta koska häpeä on niin vastenmielinen tunne, emme varsinaisesti tunne häpeää vaan häpeä ilmeneekin dissosiaationa, eli yhteys koko kokemukseen katkeaa, emme tunne mitään, jähmetymme. Mitä syvempi on häpeäidentiteettimme, sitä tunnottomampia ja poissaolevampia olemme. Tämän takia moni kokee, että ei tunne häpeää lainkaan.
Viha ja raivo, pelko ja avuttomuuden tunne, tarvitsevuus ja valtava suru ovat yleensä tunteita joita olemme oppineet piilottamaan ja kontrolloimaan, ja häpeä on keskeinen elementti tässä kontrollissa. Ja mihinkään ei liity enempää häpeää kuin seksuaalisuuteen – mikä on aivan absurdia koska seksuaalisuus on kaiken elämän luova voima.
Koko keho on valjastettu ”kielletyn totuuden” torjumiseen
Kun olemme tilanteessa, jossa häpeä iskee vahvasti, koko mielemme saattaa dissosioitua ja tavallaan pakenemme hetkeksi koko tilanteesta. Silmät seisovat lasittuneena päässä, ikään kuin ketään ei olisi niiden takana. Joskus näkö voi ihan konkreettisesti sumentua kun pitäisi ”katsoa totutta silmiin”. Tämä sanonta ei ole tuulesta temmattu! Joskus kurssilla puhuessani häpeästä, kurssilainen saattaa havaita, että korva alkaa soimaan ja kuulo sumenee. Tällöin on kiinnostavaa jäljittää mistä tarkaan ottaen silloin puhuttiin ja lähteä kohtaamaan kyseistä asiaa. Nämä kehon reaktioit käännetäänkin matkaoppaiksi johdattamaan meidät sinne mitä olemme väistäneet ja peittäneet itseltämme.
Kurkku on ihan keskeinen ”energiakeskus” häpeätyöskentelyssä, oma ääni niin konkrettisesti kuin metaforisesti ilmenee kurkun kautta. Ilmennämmekö itseämme maailmassa totuudellisesti? Kun haluaisimme ilmaista itseämme tavalla joka ei ole sopivaa, häpeä tukkii kurkkumme.
Syvä häpeän tunne voi tuntua myös fyysisenä kuvotuksena, ja keho haluaa ikään kuin oksentaa ulos kaiken sen valheen mitä olemme nielleet, ottaneet muiden totuuksia omaksemme. Tämä on erittäin puhdistavaa ja vapauttavaa!
Kun häpeä alkaa aktivoitumaan, saattaa huomata että koko lantion alue menee ihan tunnottomaksi, lonkkia tai ristiselkää alkaa särkeä… tämä liittyy seksuaaliseen häpeään. Ja mitä voimakkaammin häpeä tuntuu luissa, sitä enemmän olemme tekemisissä ylisukupolvisen häpeän kanssa.
Häpeän ”alkemia” on siinä, että kun annamme kehomme tuntea kaiken tämän, se alkaa puhdistamaan itse itseään, kohmeus sulaa ja energiat alkavat liikkumaan. Häpeän väistyttyä ja kohdattuamme sen mitä se on alleen peittänyt, tilalle virtaa valtavaa iloa, syvää myötätuntoa ja ekstaattista pyhyyttä. Pikku hiljaa saamme yhteyden todelliseen itseemme ja uskallamme elää ja ilmaista itseämme rehellisesti, kohdata maailman juuri sellaisena kuin se on. Enää ei tarvitse elää piilossa.
