Nyt otetaan paukku luulientä energiavajeeseen

Pari viikkoa sitten vietimme ystävien kanssa kekriä. Jätimme kesälle hyvästejä herkkupöydän ääressä, tanssien, laulaen, nauraen ja ehkäpä hieman ylensyöden ja juoden…

Ilta jatkui pikkutunneille eikä uni tohtinut tulla heti silloinkaan, sillä nauru ja tanssi energisoivat niin paljon. Aamulla maistui C-vitamiini, alfalipoiinihappo ja NAC. Oikeastaan olisin kaivannut zumia eli sitruunalla terästettyä luulientä, mutta sitä ei huushollissamme ollut.

Keväällä nautimme ystävyyden ilosta Kreetalla. Keskustelimme paikallisen ystävämme kanssa siitä kuinka tietyt paikalliset tavernat ovat auki aamuyöhön, jotta tanssi-illoista palaavat voivat käydä tankkaamassa zumia eli sitruunalla terästettyä luulientä. Paukku on tarpeen rakittelun ja järjettömän transsimaisen tanssimisen jälkeen kun keho tarvitsee hyvin imeytyvää energiaa, antioksidantteja ja ravinteita.

Luuliemi on nyt niin in ja monet terveystietoiset keittelevät herkkua oman hyvinvointinsa parantamiseksi. Hullun lehmän taudin eli BSE:n kurjimuksen nähneenä terveystoimittajana neuvon keittelemään tuota palauttavaa juomaa mieluummin luomueläimen tai riistaeläinten luista. Luomuliha, riista (hirvi ja poro) ja luomuluut ovat eettisempiä valintoja. Ja loppupeleissä myös turvallisempia.

Muistatko BSE:n?

Asuin 1990-luvulla viisi vuotta Lontoossa ja silloin BSE eli hullun lehmän tauti alkoi vyöryä jokaisen tietoisuuteen. Tauti levisi eläimiin ihmisen manipuloinnin ja ahneuden kautta. Luontaisesti kasviksia syöville eläimille, lehmille eli märehtijöille, syötettiin eläinperäistä raaka-ainetta eli lihaluujauhoa. Raha ratkaisi ja ahneus sairastutti noin 200 000 eläintä niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissa. Iso-Britanniassa sairastuneita nautoja oli eniten eli 185 000. Suomessa löydettiin yksi tautitapaus vuonna 2001.

Kuvat riehuvista, vapisevista, hermostuneista ja vimmaisista naudoista levisivät uutisten välityksellä ympäri maailmaa. Hullun lehmän tauti on nimensä veroinen, se syö naudan aivot ja aiheuttaa edetessään kummallista käyttäymistä: riehumisesta, vapinaan ja pakkoliikkeisiin.

Yhä edelleen muistan otsikot ja uutisoinnit, joissa kokonaisten tilojen nautoja poltettiin, jotta epidemian tavoin levinneestä taudista päästäisiin eroon. Muistikuvissani roihuavat valtavat navetat ja karja palaa kuin toisen maailman sodan kurjimuksessa.

Laatu ratkaisee ja luo turvaa

Muistan myös tavallisen kansan kauhun kun kävi ilmi, että saastunut liha saattaa sairastuttaa myös ihmisen. Naudanlihan kulutus romahti ja ihmiset olivat peloissaan. Vaara vaani lautasella ja moni todellakin pelkästi sairastuvansa aivoja syövään ja tappavaan Creutzfeldt-Jakobin taudin muunnokseen.

Tilanne oli päällä pitkään ja moni entinen naudanlihan syöjä, joka muistaa BSE:n, valitsee edelleen lautaselleen mieluummin muuta eläintä kuin nautaa. Tai sitten nauta on luomua. Laatu on hyvää  ja laatu voi olla turvallisempaa.

Tuontilihaluujauhon käyttäminen märehtijöiden ruokinnassa kiellettiin Suomessa vuonna 1990 eikä kotimaisellakaan lihaluujauholla ole saanut ruokkia märehtijöitä vuoden 1995 jälkeen. Euroopan Unionin asetus vuoden 2001 alusta ulotti lihaluujauhon käyttökiellon myös siipikarjan ja sikojen rehuihin.

Jo vanha kansa tiesi hyödyt

Naudanlihaa, possua tai broileria en syö ollenkaan oman terveyteni ja eläinten asiattoman ja epäeettisen kohtelun tähden. Ruokavalioni on kasvipainotteinen mutta syön kalaa ja riistaa pienessä määrin.

Mutta joisinko zumia, sitruunalla terästettyä luulientä? Joisin, ja olen juonutkin. Eläin, jonka luista se on keitetty, on kasvanut Kreetan vuoristossa vapaana, syönyt luonnosta kaikenlaista vihreää ja myös yrttejä. Eläin on elänyt hyvän elämän eikä sitä ole pakkoruokittu sille luontaisesti kuulumattomalla rehulla. Ja se sitruuna, jolla luulientä on terästetty, on myös paikallista lähiruokaa. Usein tavernanpitäjän omasta pihasta ja sukulaisen tontilta poimittu. Laatu maistuu ja laatu ratkaisee!

Luuliemen voimaan siis uskon, ja vanha kansakin on tiennyt sekä luuliemen että kalaliemen puhtia antavan voiman. Luuliemellä on vahvistettu väsähtänyttä oloa, hoidettu iho-ongelmia, kohennettu yleiskuntoa sairauden jälkeen ja kunnostettu etenkin kolottavia niveliä.

Itse en jaksa luulientä keitellä, joten minua ilahduttaa markkinoille tullut poronluista valmistettu luuliemi, jota voi hankkia kotiin jääpaloina eli sopivina annoksina esimerkiksi kaamoksen karkoittajaksi. Luuliemi antaa virtaa ja hellii aivoja ja niveliä. Omaa annostani terästän tuhattaituri siankärsämöllä ja luomusitruunalla. Kippis!


Lue lisää luuliemestä täältä.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image