Aiemmin yritin fiksata itseäni, jotta rakkaus voisi saapua elämääni. En siis elänyt kovin rakkaudellisesti itseni kanssa – pyrin vain rakkauteen jonkun kanssa. Vaikka minulla oli vakaumus siihen, että voin rakastaa itseäni ja löytää tasapainon sisältäni, uskoin silti, että ISO rakkaus tulee ulkopuoleltani (komean ja kaikin tavoin täydellisen miehen hahmossa). Ikään kuin todisteeksi sille, kuinka paljon itseäni rakastan. Uskoin hokaamattani, että vasta ulkoinen rakkaus ja elämän hyvä todistaisi, että olen arvokas.
Olin aivan toivottoman sokea sille, millaisiin kumppanuuksiin lähdin, koska tarpeeni ja toiveeni rakkaudesta oli niin suuri. Ripustin rakastetuksi tulemisen tarpeeni ihmisiin kuin koristeen kuuseen. En kyennyt näkemään toisia aina sellaisina kuin he olivat, vaan sellaisina, millaisina halusin heidät nähdä. En käyttänyt uusissa ihmissuhteissa aikaa tutustumiseen ja sen kuulostelemiseen, miltä toisen kanssa oleminen tuntui. Olin täyttymättömien tarpeideni vuoksi niin kiinni siinä mitä halusin, että tein ihmisistä pikaisia johtopäätöksiä ja täytin noin 95% käsityksestäni ihmisistä sillä, mihin halusin uskoa.
Jos toinen jatkuvasti sanoin tai teoin oli jotain muuta kuin mitä niin kovasti halusin hänen olevan, toivoin hänen ”eheytyvän” (ihanteeni mukaiseksi). Kun homma ei skulannut, ajattelin tuttuun tapaani, että vika on minussa. Ohitin kaikki varoitusmerkit, enkä oikeastaan osannut edes lukea niitä. Koin kaameita pettymyksiä. Tietenkin, koska kukaan ei voi olla täyttymättömien tarpeideni kukkalandia. Kenties pettymysten yksi tarkoitus on herättää näkemään, että on ripustanut onnen ja arvonsa itsensä ulkopuolelle, illuusioon.
Toistin kumppanuuksissa samaa kaavaa kuin itseni kanssa: uskoin alitajuisesti omaan viallisuuteeni. Siksi uskoin, että rakkauteen pitää pyrkiä fiksautumalla ja sitä pitää oppia. En hiffannut, että rakkaus voisi olla jotain niin yksinkertaista kuin sen kuunteleminen miltä minusta ihan oikeasti tuntuu, ja sen mukaan kunnioittavasti toimiminen.
Jos on kovin kiireinen täyttämään omia täyttymättömiä tarpeitaan toisen ihmisen kautta, ei voi olla läsnä sille mitä toisessa tapahtuu. Ei ole valmis kasvamaan ulos kuvitelmistaan ja kohtaamaan sekä itseä ja toista todellisina tyyppeinä eikä fantasian tuotoksina. Jos toisessa nousi esiin pelkoa tai vihaa, luulin aina että se kertoi minusta tai siitä etteivät tarpeeni olleet sallittuja. Jos toinen oli vihainen ja omistushaluinen luulin, että oli minun tehtäväni olla sellainen kuin toinen halusi. En osannut tehdä eroa toisten ihmisten reaktioiden ja itseni välillä.
Kun ei ole oppinut tukemaan itseään tunteissaan ja tarpeissaan, on riippuvainen muista tavalla joka ei voimauta. Se uuvuttaa ja joskus tuhoaakin. Tarvitsemme toisiamme, mutta on suuri ero uskaltaa olla tarvitseva ja osata myös itse huolehtia itsestään kuin elää sen varassa, mitä saamme toisilta. Riippuvuus on sitä, että antaa oman arvonsa muiden käsiin. Usein löytää itselleen alitajuisesti karuja, arvostamattomia peilejä kunnes ottaa oman sydämensä ja arvonsa haltuun itse.
Olen joutunut ja saanut opetella kaikkia näitä itsensä arvostamisen asioita aikuisena. Se on ollut huikean palkitsevaa: ihmissuhteissani on tapahtunut valtavia muutoksia. Ennen kaikkea osaan kuulla omia tarpeitani ja täyttää niitä itse. Se tarkoittaa itsestäni huolehtimista ja rehellistä ilmaisua: en jaksa nyt tavata, tarvitsen omaa tilaa tai miettimisaikaa, kaipaan ystävieni seuraa, minulle tuli paha mieli siitä mitä sanoit, tämän kertominen on tosi vaikeaa mutta nyt koen näin. Kaikki tämä kumpuaa siitä, että määrittelen itse, kuinka itseni koen. Jos joku pahoittaa mielensä sen myötä, että toimin itseni kanssa minulle sopivasti, ei voi mitään.
Voimaantuminen ihmissuhteissa on sitä, että uskallat kuulostella rehellisesti, tukeeko suhde hyvinvointiasi ja teet valintoja sen mukaan. Voimaantuminen on rakkauden valitsemista itseäsi kohtaan erityisesti silloin, kun et tunne saavasi rakkautta sieltä, mistä niin kovasti sitä olisit toivonut. Et mene enää mutkalle siksi, että joku (läheinenkään) ei hyväksy tai ymmärrä mitä sinussa tapahtuu. Voimaantuminen on sitä, että opit asettamaan itsesi ykköseksi riippumatta siitä mitä elämässä on meneillään ja mitä muut ihmiset sinulta haluavat. Itsensä rakastaminen on itsesi arvostamista mistään riippumatta. Sinun ei tarvitse kysellä arvoasi keneltäkään, vaan saat arvostaa itse itseäsi.
Sinusta, tunteistasi, tarpeistasi ja ajatuksistasi tullaan aina olemaan montaa mieltä. Mitä oma sydämesi sinusta kertoo?
Kuva: Paula Ojansuu
