Innostavat ja osaamiseesi nähden riemullisen haastavat tavoitteet auttavat sinua oivaltamaan, että unelmasi voi toteutua

Olet itsesi pomo. Pomo tarvitsee johtamistaitoja. Kyseiset taidot ovat erityisen tarpeellisia toteuttaessasi rohkeutta vaativia elämänmuutoksia. Omia suuria unelmiasi. Vaikka unelmaasi siitä, että voisit tehdä työksesi sitä, mitä rakastat.

Itsenjohtamistaitoihin kuuluu itsen, oman tekemisen sekä omien arvojen mukaisten, itselle rakkaiden ja merkityksellisten asioiden tunteminen. Myös ajankäyttö sekä tavoitteellisuus. Mitä, miksi, miten, milloin ja kenen kanssa haluaa.

Tavoitteiden asettaminen antaa rohkeutta. Mitä suurempi muutos, sen enemmän. Muutoshan pakottaa pois tutulta ja turvalliselta mukavuusalueelta ja tuntuu siksi epämukavalta ja pelottavalta.

Jos unelmasi ei millään lailla pelota, se ei ole tarpeeksi suuri.

Kun mietit tavoitteitasi, niin aivoissasi vapautuu dopamiinia, joka saa sinut tuntemaan olosi hyväksi ja haluamaan tehdä asioille jotakin. Se auttaa sinua ryhtymään oman elämäsi toimijaksi. Itsesi johtajaksi. Tavoitteidenhan tulee johtaa uudenlaiseen toimintaan. Jos teet kaiken, kuten ennenkin, on turha odottaa minkään muuttuvan.

Tavoitteellisuuden merkityksestä ollaan ”äärestä toiseen –mieltä”. Yhdellä äärellä ovat tarkasti määriteltyjen, mitattavien visioiden, tavoitteiden ja suunnitelmien kannattajat, joiden mielestä unelmien eteen on myös nähtävä kovasti vaivaa. Toisella ne, joiden mukaan unelmat ja oma kutsumus ovat toteutettavissa ilman ponnistuksen häivääkään. On vain ilmaistava maailmankaikkeudelle oma tahtonsa, sitten odotettava ja vastaanotettava.

Itse sovellan iloisesti molempia ja jotain niiden väliltäkin. Henkismaallisesti. Sekä konkreettisia ja mitattavissa olevia ”järjellisiä” tavoitteiden ja välietappien suunnitelmia että alitajunnan voimaa. Lähettelen myös pyyntöjä korkeuksiin.

Halutessasi muutosta, sovella sinäkin – vaikka alla olevaa. Tee itsesi näköiset, innostavat ja ryhtymiseen houkuttelevat omat tavoitteesi.

1. Mieti mitä haluat

Tavoitteet antavat sinulle tärkeää tietoa siitä, mistä pidät ja mistä et. Tekemisesi päämäärän on hyvä olla selkeä, mutta se ei saa olla päähänpinttymä. Kyse on siitä, että pysähdyt miettimään, mitä todella haluat. Onnellisuus ei synny siitä mitä saavutat, vaan siitä mitä teet joka päivä. Kuuntele sydäntäsi ja listaa asioita, jotka täyttävät sinut intohimolla, innostuksella ja rakkaudella ja ovat linjassa arvojesi kanssa.

Tavoitteet helpottavat valintojasi. Voit olla vapaa ja omien voimiesi lähde ainoastaan tekemällä omaehtoisia valintoja. Valintojen vaikeus on siinä, että niitä seuraa aina muutos. Pienikin valinta voi saada aikaan suuren muutoksen. Mitä kirkkaampi suuntasi, sen helpompia valintasi.

Tavoitteet haastavat sinut toimimaan, kunhan huolehdit siitä, että haasteet kohtaavat kykysi sopivassa suhteessa. Innostavat ja osaamiseesi nähden sopivalle tasolle asetetut tavoitteet auttavat sinua myös oivaltamaan, että sinun on mahdollista saavuttaa unelmasi.

2. Mieti mistä syystä haluat

Miksi haluat, on tärkeämpää, kuin mitä haluat. Syyt, joiden vuoksi pidät muutosta tärkeänä ovat motivaatiosi voimanlähde. Mitä merkityksellisempiä syyt ovat, sen vahvempi on motivaatiosi ja sen todennäköisempää myös onnistumisesi.

Motivaatio on pitkälti tunteiden ja alitajunnan ohjauksessa, joten syiden ei tarvitse olla järjen tuotoksia eikä älyllä perusteltavissa. Vahva motivaatio ja muutosvoima kumpuavat syvältä sisältäsi, kun tiedät muutoksen koituvan hyväksesi ja parantavan elämääsi.

3. Mieti, miten voit saavuttaa sen, mitä haluat

Edelleen tärkeämpää, kuin mitä haluat, on miten toteutat unelmasi. Mikä olisi sinulle oikea tapa ja reitti? Onko mahdollisuuksia kenties useampia?

Kohdista huomiosi itse tekemiseen, niin siitä tulee päämääräsi. Älä tee koskaan mitään päämäärän vuoksi, vaan siksi, että rakastat itse tekemistä. Siksi, että nautit matkasta ja sen joka hetkestä.

Kaikki työskentely päämäärän saavuttamiseksi tapahtuu tässä ja nyt.

Itse annan isoille tavoitteille aikarajoja. Muuten voisi käydä niin, että jään vain lillumaan ”sitten joskus -olotilaan”. Olen antanut itselleni aivan uusien työkuvioiden rakentamiseen aikaa 3-5 vuotta. Teen tuona aikana kaiken voitavani ja jos se ei riitä, niin sitten ei. Toistaiseksi ei-vaihtoehtoon ei ole tarvinnut päätyä.

Myös välietapit (osatavoitteet) ja ajankäytön suunnittelu ovat olleet toimivia. Kun olen näin ulkoistanut päänsisäisen kaaoksen, on päässä tyyntä ja tilaa keskittymiselle sekä luovuuden vapaalle virtaukselle.

4. Mielikuvittele

Tässäkään päämäärän visualisointi ei auttane sinua saavuttamaan unelmaasi. Mutta kylläkin visualisointi siitä, miten teet päämäärääsi pääsemisen.

Tuskin mäkihyppääjäkään mielikuvittelee itseään palkintopallille. Sen sijaan hän visualisoi onnistuneen hyppysuorituksen sentti sentiltä yhä uudelleen ja uudelleen, niin että se tallentuu alitajunnan muistiin. Uskon myös, että solumuistiin, kuten oikeakin harjoittelu.

Visualisointi ei korvaa toimintaa, mutta se saa sinut janoamaan sitä.

Alitajuntasi on mieletön Se hoitelee tiedostamattasi yli 90 prosenttia valveillaoloajastasikin. Sen kyvyt jäävät kuitenkin käyttämättä, ellet ohjaa sitä tietoisin ajatuksin.

Ajatuksesi huijaavat. Luulet niiden olevan totta, vaikka ne ovat vain ajatuksia. Hyvässä ja pahassa. Mutta sinäkin voit tavallaan huijata ajatuksiasi. Valjasta ne tietoisesti työskentelemään hyväksesi. Samalla valjastat alitajuntasi.

Kun tiedät mitä haluat, sinun on mahdollista saada alitajuntasi hyväksymään ajatuksesi ja toiveesi. Esitä pyyntösi luottaen ja usko vahvasti sen toteutumiseen. Käytä mielikuvitusta ja tunne, että kaikki on jo totta – toiveesi on toteutunut. Koe ja tunne se kehossasikin. Tulet huomaamaan, että alitajuntasi ryhtyy apuriksesi.

Mielikuvituksesi on tietoa tärkeämpi. Tieto on rajallista, mutta mielikuvitus rajaton.

Tämä uhmaa järkeä, logiikkaa, tieteellisiä todisteita ja monenlaisia objektiivisia mielipiteitä – mukatosia – mutta toimii.

5. Päästä irti ja nauti siitä, mitä on

Aito muutos edellyttää luottavaista mieltä sekä rentoa ja joustavaa asennetta. Pyrkimistä pyrkimättä. On tärkeää, että säilytät avoimen mielen ja sydämen ja olet valmis korvaamaan suunnitelmasi löytäessäsi parempia. Tavoitteiden tarkoitus ei ole kangistaa sinua kaavoihin. Ne ovat hyödyllinen työkalu – hyvä renki, mutta huono isäntä.

Tavoitteet eivät saa myöskään johtaa suorittamiseen eivätkä väkisin läpi harmaan kiven puskemiseen. Molemmat ovat energian haaskaamista ja saavat sinut voimaan huonosti. Ne jumittavat, hidastavat, estävät, turhauttavat ja stressaavat. Usein uuvuttavatkin, koska niihin liittyy paljon huonoja tunteita.

On tärkeää, että säilytät vastoinkäymisissäkin rentouden ja myönteisen tunneyhteyden unelmaasi ja tekemiseesi. Sinä voit ja sinun tulee johtaa omia toimiasi, mutta lopputulokset eivät ole pomotettavissasi. Asiat eivät aina mene, kuten haluat ja olet suunnitellut. Luota siihen, että sillekin on syynsä. Syyt, jotka ymmärrät myöhemmin. Varallesi on olemassa jotain muuta – kenties vielä parempaa.

Jos ei sinulla ole päämäärää, et kylläkään eksy, mutta et pääse myöskään perille, sillä sinulla ei ole mitään, minne tulla.
– Dalai Lama –

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa:
  • Viihdy omassa arjessasi -kirja

    25,00  (sis. alv)
    Lisää ostoskoriin